7+70 minuutin kakku ja neljä vinkkiä silikonivuoan käyttöön

Olen nähnyt muutamia eri reseptejä seitsemän minuutin kakkuun. Itse alkuun luulin, että kyseessä on jokin mikrokakun tapainen kakku, joka todellakin valmistuu seitsemässä minuutissa. Nyt voin kertoa, että ei ole. Nimi kakkuun tulee siitä, että kakkua vatkataan seitsemän minuuttia yleiskoneella. Kun siihen lisätään vielä paistoaika, niin minulla meni kakun valmistamiseen 7 + 70 minuuttia. Se siitä nopeasta kakusta… Onneksi maku palkitsi!

Tuo alla oleva resepti kannattaa katsoa ihan jo senkin vuoksi, että vaikka tuo kakku oli uunissa aika kauan, niin se on sen kaiken arvosta. Kakku oli mehevä ja hyvin herkullinen. Koostumus oli kostea. Ehkä juuri sen vuoksi, että paistoin kakun alhaisessa lämpötilassa, pidemmän aikaa. Makuraatilaiset totesivat seuraavaan päivään jääneestä kakkupalasta, että se oli vielä mehevämpää kuin paistopäivänä eli kakku vain paranee vanhetessaan.

Käytin kakkuvuokana Lidlistä viime viikolla ostamaani silikonivuokaa. Tuo vuoan malli on niin kaunis. Minun on pitänyt jo pitkään ostaa NordicWaren kahvikakkuvuoka samalla muodolla, mutta en ole raaskinut. Nuo merkkivuoat kun maksavat ”maltaita” eli lähes 40 euroa/kpl. Tällä silikonivuoalla oli hintaa alle neljä euroa. Ostin tuon vuoan kylläkin enemmänkin hyydykekakkuja ja jäätelökakkuja varten, koska en ole aikaisemmin pitänyt silikonivuoan paistotuloksesta. Päätin kuitenkin antaa tälle vuoalle mahdollisuuden. Tällä kertaa sain lämpöä pienentämällä tähän kakkuun hyvän paistotuloksen. Jos tuo vuoka kiinnostaa, niin kurkkaa ihmeessä seuraavalla kauppakerralla, onko vuokia vielä jäljellä. 

Kurkkaa vielä reseptin alta vinkit silikonivuoan käyttöön! 

Kardemumma kakku

(7 + 70 minuutin kakku)

5 munaa

4 dl sokeria

250 g voita

2 dl vehnäjauhoja

3 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 tl kardemummaa

3 tl vaniljasokeria

(tomusokeria)

Mittaa kaikki ainekset vatkauskulhoon. Voin on hyvä olla pehmeää, huoneenlämpöistä. Vatkaa aineksia seitsemän minuutin ajan. 

Jos käytät silikonivuokaa, niin huuhtele vuoka kylmällä vedellä ja kaada taikina kosteaan vuokaan. Jos käytät perinteistä kahvikakkuvuokaa, niin voitele vuoka kevyesti ja tarvittaessa korppujauhota. 

Kaada seos noin 2 1/2 litran vuokaan. Paista silikonivuoassa kakkua 150 asteessa noin 70 minuutin ajan. Tavallisessa vuoassa kakun voi paistaa 175 asteessa noin 60 minuutin ajan. Tarkista kakun kypsyys esimerkiksi puisella cocktailtikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun jää märkää taikinaa, ei kakku ole vielä kypsä. Jatka silloin paistamista noin viiden minuutin jaksoissa, kunnes tikku jää kuivaksi. 

Nosta kakku jäähtymään ja kumoa se tarjoiluastialle hieman jäähtyneenä. Ripottele halutessasi päälle tomusokeria. 

Silikonivuoan käyttöohjeet:

  • Kastele vuoka ennen käyttöä kylmällä vedellä. Vuokaa ei tarvitse rasvata erikseen, vaan taikinassa oleva rasva riittää. 
  • Pienennä hieman paistolämpötilaa, hieman leivonnaisesta riippuen. Pidennä tarvittaessa paistoaikaa. 
  • Käytä silikonivuokien kanssa silikonisia tai muovisia välineitä. Metalliset veitset ja lastat rikkovat helposti silikonivuoan pinnan. 
  • Pese silikonivuoka käsin, upottamalla se saippuaveteen. 


Huom! Lue aina käytössäsi olevan silikonivuoan käyttöohjeet. Ne saattavat joskus poiketa yllä olevista ohjeista. Noudata valmistajan antamia ohjeita! 

Kannattaa muistaa, että silikonivuokia voi todellakin käyttää myös  jäätelökakkuihin tai niihin voi hyydyttää hyydykekakun. Myös voileipäkakku voisi onnistua silikonisessa vuoassa erittäin hyvin. 

Minkälaisia kokemuksia sinulla on silikonivuokien käytöstä? Onko sinulla hyviä vinkkejä silikonivuokien käyttöön? 



Jätä kommenttisi tähän reseptin alle. Olisi mukava lukea myös teidän lukijoiden käyttökokemuksista silikonisista vuoista!




Kommentoi

  1. Dinner4u2 says:

    Wau, mahtavan näköinen kakku! Ja olipa ihanan simppeli tehdä :).

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tuo on todellakin simppeli tehdä, mutta tuo paistoaika on aika pitkä. Sen kun malttaa odottaa, niin saa ihanan herkullisen kakun!

  2. Nimetön says:

    Tuo kakku on kyllä hyvää! Mulla on tuo Nordic Waren vuoka, nätti kakku tulee, mutta pelkkä rasvaaminen ei riitä, heti tarttuu kiinni. Vuokaspraykään ei toimi jostai syystä.

    Teija

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Eikö vaan olekin. Harmi, että tuo kunnollinen NordicWaren vuoka ei ole toiminut. Minulla ei ole niistä kokemusta, mutta olen kuullut aika paljon kuitenkin hyvää niistä. Oletko kokkeillut erilaisilla taikinoilla. Taikinoiden rasvaisuudessa on eroja, joten sekin varmasti vaikuttaa irtoamiseen. Minulla on teflon-pinnotteisia kakkuvuokia, joista irtoaa pelkän vuokasprayn käytöllä kakut helposti. Myös noiden puhdistus on helppoa.

  3. Nimetön says:

    Olen kokeillut eri taikinoilla,mutta aina jää kiinni, jos ei jauhota vuokaa. Mutta onneksi nätti kuvio pelastaa, niin ei ärsytä niin paljon aina jauhottaa… ��

    Teija

  4. Merja Maijala says:

    Silikonivuoista kokemuksia: itse olen tykännyt Tupperwaren vuoista, niissä kakku on kypsynyt hyvin ja irronnut ilman käsittelyjä kuten oli luvattu, paistoajan ja lämpötilan pidin muistaakseni reseptin mukaisena. Alkuun "kostea" kakunpinta tuntui ikävältä, kun on tottunut korppujauhopintaan.. Mukava säilyttää kun ei vie niin paljoa tilaa kaapissa (voi lytätä), mutta ikävästi säilytyksen aikana voivat rasvoittua, siksi mulla jääneet pois käytöstä. Toki voi vika olla myös käyttäjässä, en ehkä vain tule toimeen silikonituotteitten kanssa 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Minäkin olen törmännyt tuohon säilytyksen aikana muodostuvaan pintaan. Jostain luin, että soodasta ja vedestä tehty tahna voisi olla tuohon hyvä apu. En ole itse kokeillut, joten en tiedä. Voisiko tuo tämäkkä tahna rikkoa pintaa? Ei varmaan. Pitäisi joskus kokeilla tuota kikkaa.

  5. Merja Maijala says:

    Ja on muuten sievä kakku, ohjekin kuulostaa testaamisen arvoiselta ��

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos 🙂 Kannattaa kokeilla!

  6. Nimetön says:

    Tein seitsemän minuutin kakun samana iltapäivänä kun vieraat tulivat. Kakku oli kahvipöydässä vielä lämmin. Laitoin mausteiksi maustemitallisen neilikkaa, pomeranssinkuorta ja inkivääriä, kun niitä kaapista löytyi. Fariinisokerin korvasin laittamalla 1dl enemmän kidesokeria ja 1dl siirappia. Helppo ohje ja hyvää tuli!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Minä tein tästä myös tiikerikakkuversion vaniljaisena! Se pääsee tänään pöytään. Ihanaa, että pidit kakusta!

  7. MysteryKnitter says:

    Kun itse käytän silikonivuokaa, en kumoa sitä heti. Annan sen jäähtyä 15 min ja kumoan vasta sitten. Myönnän, että laitan rasvaa pohjalle ja vähän korppujauhoja, ennen kuin kaadan taikinana vuokaan paistaakseni sen. Kakku näyttää hyvältä, vaikka en kananmuna – allergikkona voikaan itse syödä sitä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva, kun jätit kommentin tänne! Minäkin suosittelen aina jäähdyttämään vuoassa paistetun kakun hetken aikaa ennen kumoamista. Kannattaa kuitenkin aina tarkistaa vuoan valmistajan antamat käyttöohjeet. Näin vuoka pysyy käyttökunnossa pitkän aikaa! Mukavia leivontahetkiä sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close