tiistai 8. elokuuta 2017

Perinteiset lusikkaleivät



Perinteistäkin perinteisempiä lusikkaleipiä tarjoillaan usein hienoissa juhlissa. Meillä näitä tarjoiltiin esikoisen rippijuhlissa. Tämän minun lusikkaleipäohjeeni löydät myös tekemästäni Syötävät lahjat-kirjasta, joka julkaistiin viime syksynä. Nämä herkulliset pikkuleivät pääsivät jopa kirjan kansikuvaksi - eikä turhaan. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

 Lusikkaleivät mielletään usein työläiksi valmistaa, mutta eipä ne ole muita pikkuleipiä haastavampia tai työläämpiä tehdä. Lisäksi pikkuleivistä tulee aika samanlaisia ulkoisesti, kun muottina toimii yksi ja sama lusikka. Lusikkaleipien hienous piilee kevyesti ruskistetussa voissa, joka antaa oman makunsa pikkuleiville. Toki myös väliin tuleva marmeladi antaa oman makunsa näille herkullisille pikkuleiville. Marmeladin sijaan voit käyttää myös sulatettua maitosuklaata, joka antaa herkullista makua lusikkaleiville. 



Isoäidin lusikkaleivät

200 g voita
2 ½ dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

noin 100 g marmeladia

Koristeluun
noin ½ dl hienoa sokeria

Kuumenna voi kattilassa keskilämmöllä ja anna voin ruskistua hieman. Tämä vie muutaman minuutin. Kaada sokeri voisulan joukkoon ja anna seoksen jäähtyä noin 10-15 minuuttia. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voiseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Ota pikkuleipätaikinaa lusikkaan ja paina se tiiviisti lusikan kuoppaan. Ota tiivis pikkuleipä pois lusikasta ja asettele varovasti uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista 175 asteessa noin 10-12 minuuttia tai kunnes pikkuleivät saavat kauniin kultaisen värin.

Anna pikkuleipien jäähtyä ja levitä pikkuleivän alapuolelle marmeladia ja paina toinen pikkuleipä päälle. Pyörittele lusikkaleivät lopuksi sokerissa. 

Pakkaa pikkuleivät lasipurkkiin ja anna lahjaksi tai tarjoile kahvivieraille.





Syötävät lahjat-kirjaa löydät myynnissä ainakin hyvin varustelluista kirjakaupoista ja marketeista sekä Confetin Vantaan myymälästä sekä Confetin verkkokaupasta




3 kommenttia:

  1. Juuri kuin oma äidiltäni peritty resepti. Ainoa oikea lusikkaleipäohje ja maailman paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto! Toivottavasti tämä periytyy taas seuraavalle sukupolvelle <3

      Poista
  2. Koska saisin tehtyä lusikkaleipiä? Ne on kyllä klassikoiden klassikko!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...