keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - Luukku 13: Lucian päivän kynttiläkakku





Lucian päivä on valonjuhla, jota vietetään näin 13. joulukuuta. Päivän ajantuksena on, että Lucia tuo valoa pimeyteen. Päivää juhlitaan Pyhän Lucian muistoksi. 

Näin valon juhlapäivänä halusin valmistaa jouluisen kynttiläkakun. Tässä kynttiläkakussa on sahramilla maustettu sokerikakkupohja sekä nopealla appelsiinimoussetäyte. Sahrami antaa kakkupohjalle sekä makua että väriä. Se on maailman kallein mauste, joten ruokakaupassakin saa puolesta grammasta maksaa monta euroa. Sitä ei kannata kuitenkaan pelästyä, koska sahramia ei yleensä käytetä suuria määriä. Sahrami kuuluu perinteisesti juuri Lucian päivään. Täältä blogista löydätkin aikaisemmilta vuosilta mm. sahramipullaa, sahrami-kanelipullaasahramikakun ja sahramilla maustettua riisivanukasta. Kaikki nämä Lucian päivän kunniaksi leivottuja. 

Sahrami sopii minun mielestäni erinomaisesi yhteen sitrushedelmien kanssa ja tässä kakussa halusin kokeilla tuota yhdistelmää. Se olikin hyvä valinta. Tämän kakun voi valmistaa myös perinteisenä pyöreänä täytekakkuna, vaikka jouluaaton juhlapöytään. Silloin täytettä tarvitaan neljän munan kakkuun ainakin tuplamäärä. Tästä kun tuosta kakusta jää ylimääräistä kakkupohjaa. Minä lupaan vielä kehitellä tuolle ylimääräiselle kakkupohjalle jatkokäytöä, niin ei mene sekään hukkaan. 

Kynttiläkakussa kynttilän sytytyslankana toimii pieni kakkukynttilä. Valumat on tehty valkosuklaalla ja kuorrute on sokerimassaa. Kurkkaa alta myös vaihekuvat kakun kasaamisesta ja valmista itsellesi kynttiläkakku vaikka joulupöytään.






Lucian päivän kynttiläkakku

Kakkupohja
4 kananmunaa (M-koko)
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g maissitärkkelystä tai perunajauhoja
noin 1/3 tl sahramia

Täyte
1 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g appelsiinimarmeladia

Kostutus
noin 1 dl vaalea mehua tai virvoitusjuomaa

Kuorrute
100 g voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljatahnaa
2 rkl kermaa

noin 300 g sokerimassaa
40 g valkosuklaata

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi ja paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne parissa erässä vaahdon joukkoon. Sekoita taikina nuolijalla tai lastalla sekaisin. 
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun noin 25 x 20 cm vuokaan. Paista kakkupohjaa 160-175 asteessa noin 15-20 minuutin ajan. Kumoa kypsä kakkupohja jäähtymään leivinliinan tai leivinpaperin päälle.  

Valmista täyte mittaamalla kaikki täytteen ainekset kulhoon ja vatkaamalla ne vaahdoksi. 

Ota valmiista jäähtyneestä kakkupohjasta sopivan kokoisella muotilla (esimerkiksi lasilla) neljä samankokoista pyöreää pohjapalaa. Käytin noin 8 cm halkaisijaltaan olevaa lasia. Leikkaa kakun alle leivinpaperista tai kakkupahvista sopivan kokoinen alusta, niin kakkua on helpompi liikutella valmiina. 

Laita alusta alimmaksi ja nosta alustan päälle ensimmäinen kakkupohjakerros. Kostuta ja levitä täytettä pohjan päälle. Laita täytteen päälle kakkupohja. Kostuta ja täytä. Tee vielä seuraava kerros samalla tapaa. Leikkaa ylimmästä kakkupohjakerroksesta keskeltä pyöreä osa pois, niin kakkuun muodostuu keskelle pieni kolo. Nosta valmiiksi kasattu kakku jääkaappiin. 

Valmista sokerikreemi vatkaamalla ensin voi hyvin notkeaksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja jatka vielä vatkaamista, jotta kreemi muuttuu vaaleammaksi. Lisää joukoon vaniljatahna ja kerma. Vatkaa hyvin tasaiseksi kreemiksi. 

Levitä kreemikerros kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin viilentymään. Levitä vielä toinen kerros kreemiä, jotta saat kakusta mahdollisimman tasaisen. Nosta kakku jääkaappiin ja kauli sillä aikaa sokerimassasta iso levy. Nosta sokerimassalevy kakun päälle. Tasoita pinta silottimella tai kädellä ja leikkaa ylimääräiset sokerimassat pois. 

Sulata valkosuklaa miedolla teholla mikrossa ja lusikoi suklaa pakaste- tai pursotuspussiin. Valuta valkosuklaa kakun reunoille ja keskelle. Laita keskelle kakkua pieni kakkukynttilä. Koristele halutessasi kakun alaosa vielä rosmariinin oksilla. 




Vinkki! Täytettä ei tarvitse käyttää kokonaan tähän kakkuun. Käytä täytettä sen verran, että kakku pysyy hyvin kasassa. Jos laitat liian paljon täytettä, niin kakku ei välttämättä pysy kunnolla pystyssä. 

Vinkki! Voit käyttää varrastikkua pitääksesi kakun paikoillaan, kun levität sokerikreemiä pintaan. Ota tikku pois kuitenkin ennen sokerimassalla kuorruttamista. 






 Valoisaa Lucianpäivää!





2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...