Kevään ja kesän juhlakattaus sekä suloinen lime-vadelmakakku

Tällä viikolla blogissa alkanut piknik-teema jatkuu. Tein nimittäin Huhtamäen kanssa kaupallisessa yhteistyössä tämän ihanan postauksen kauniista Ida-kertakäyttöastioista. Ida-sarjan kertakäyttöastioiden väritys on ihanan kesäinen. Nämä sopivat hyvin eväsretkelle, mutta erinomaisesti myös juhlatilaisuuksiin. Minä innostuin tuosta kauniista kuosista niin paljon, että valmistin kuosin mukaisen kakun. Näin sain kokonaisuudesta täydellisen. Meidän piknikpäiväksi osui vielä yksi kevään ihanimmista ja lämpöisimmistä aurinkopäivistä. 

Lähdin suunnittelemaan kakkua täysin tuon Ida-kuosin pohjalta. Ette arvaa kuinka iloinen olin, kun sain tämän kakun valmiiksi. Kakku oli juuri sellainen kuin olin omissa ajatuksissani sen suunnitellut. Tuo kauniin mallinen Queen-silikonivuoka sopi tähän kakkuun erinomaisesti ja väritkin menivät ihan tuon alkuperäisen kuosin mukaisesti. Ida-sarjan kauniin keväinen kuosi on muuten täysin kotimaista alkuperää. Kuosin on suunnitellut suomalainen suunnittelutoimisto.

Meidän perheessä käytetään kertakäyttöastioita varmaan aika samalla tavoin kuin monessa muussakin perheessä. Välillä helpotan nimittäin mökkikeittiön tiskiurakkaa kertiksillä, välillä erikoistilanteet vaativat kertakäyttöastioiden käyttämistä. Lähinnä tilanteet ovat joko retkiä missä kestoastiat voivat mennä rikki, tai sitten juhlatilanteita, jolloin kaikille juhlijoille ei riitä posliiniastioita. Nämä Idat sopisivat kyllä ihanasti kesäjuhliin tai vaikka tulevan vapun piknikille. 

Kävin tällä viikolla eräässä työtilaisuudessa, jossa nostettiin esille erilaiset sertifikaatit. Piti sen jälkeen tutkia tarkasti näidenkin tuotepakettien sertifikaatit. Ida-sarjan kartonkiastiat kantavat Avainlippu-merkkiä ja ne ovat valmistettu Hämeenlinnan tehtaalla. Kartonkiastiat on myös valmistettu PEFC-sertifioidusta materiaalista, joka tarkoittaa että valmistukseen on käytetty kestävästi hoidettujen metsien puuta. Hienoa nähdä sertifikaatit pakettien kyljissä. 

Tästä alta löydät reseptin ihanan makuiseen lime-vadelmahyydykekakkuun, joka on kuorrutettu limen värisellä peilikiiltellä eli mirror glazella. Koristeluun on käytetty sokerimassakoristeita sekä tuoreen mintun oksia. 

Lime-vadelmakakku

Pohja

1 kanamuna

30 g sokeria

15 g perunajauhoja

15 g vehnäjauhoja



Limetäyte

2 dl vispikermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl limemehua

4 liivatelehteä

1 dl tomusokeria



Vadelmatäyte

200 g vadelmaa

1/2 dl vettä

2 liivatelehteä

50 g maustamatonta tuorejuustoa

3/4 dl tomusokeria

1 dl vispikermaa



Kuorrute

4 liivatelehteä

3/4 dl kondensoitua maitoa

1 dl sokeria

3/4 dl vettä

125 g valkosuklaata

(vihreää elintarvikeväriä)



(sokerimassakoristeita ja tuoreen mintun oksia)



Valmista pohja: Vatkaa kananmuna ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilöiden joukkoon. Sekoita taikina varovasti lastalla nostelle tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle noin 20 cm halkaisijaltaan olevaksi levyksi. Paista 160-170 asteessa noin 7-10 minuutin ajan. Anna valmiin pohjan jäähtyä. 



Valmista limetäyte: Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi, jotta ne pehmenevät. Vatkaa kulhossa tuorejuusto yhdessä tomusokerin kanssa. Kuumenna limemehu kiehuvaksi ja purista liivatteista ylimääräinen vesi pois. Lisää liivatelehdet kiehuvan kuuman limemehun joukkoon ja sekoittele niin, että liivatelehdet sulavat nesteeseen. Lisää hieman jäähtynyt lime-liivateseos tuorejuustoseokseen ja vatkaa hyvin. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. 



Valmista vadelmatäyte: Mittaa vadelmat ja vesi kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi. Siivilöi seos, jotta saat täytteestä mahdollisimman tasaisen. Painele lusikalla vielä marjoista kaikki maku siivilän läpi. 



Laita liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Lisää vadelmaseos vielä kattilaan ja kuumenna uudestaan kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuumaan vadelmasoseeseen. Sekoita hyvin. Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri kulhossa. Lisää niiden joukkoon vadelmasose. Vatkaa vielä kerma vaahdoksi ja nostele se seoksen joukkoon. 



Kakun kasaaminen: Voitele vuoka kevyesti vuokasuihkeella tai öljyllä. Kaada vuokaan ensin limetäyte. Nosta lusikalla limetäytettä reunoille, niin että keskelle jää sopiva tila vadelmatäytteelle. Lusikoi tai pursota vadelmatäyte keskelle. Jätä kuitenkin tilaa vielä sokerikakkupohjalle. Vadelma täytettä voi jäädä hieman yli.  



Leikkaa jäähtyneestä kakkupohjastavuokaan sopiva rengas ja paina se täyteeseen. Suojaa vuoka esimerkiksi kelmulla ja nosta pakastimeen odottamaan vähintään seuraavaan päivään. Kakun tulee olla jäässä kuorruttamisvaiheessa. 



Valmista kuorrute: Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kattilaan kondensoitu maito, sokeri sekä vesi. Kuumenna seos kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuuman seoksen joukkoon hyvin sekoitellen. Pilko valkosuklaa kuumuutta kestävään kulhoon ja kaada kuuma seos kattilasta suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Voit vielä varmistaa kuorrutteen tasaisuuden sauvasekoittimella sekoittamalla. Lisää vielä joukkoon elintarvikeväri. Anna kuorrutteen jäähtyä esimerkiksi jääkaapissa välillä sekoittaen 32-35 asteiseksi. Suojaa mirror glaze-kuorrute kelmulla. Paina kelmu kevyesti kulhoon ihan kiinni kuorrutteeseen.



Kun kuorrute on jäähtynyt tarpeeksi, niin ota jäinen kakku pois silikonivuoasta ja nosta se sopivan astian päälle isolle alustalle tai vaikka piirakkavuokaan niin, että ylimääräinen kuorrute pääsee valumaan pois kakusta, mutta ei pääse valumaan pöydälle. 








Kaada jäähtynyt mirror glaze-kuorrute kakun päälle. Anna ylimääräisen kuorrutteiden valua alustalle ja anna kuorrutteen jähmettyä hetken aikaa ennen tarjoiluastialle nostamista. Kun kakku on nostettu tarjoiluastialle, anna kakun vielä sulaa jääkaapissa tarjoilua varten.



Koristele kakku haluamillasi koristeilla. Nämä sokerimassakoristeet säilyivät hyvinä ja sulamattomina mirror glaze kuorrutteen päällä, niin kauan kuin kakku oli jääkaapissa. 

Vinkki! Jos sinulta ei löydy tuota samaa silikonivuokaa, voit valmistaa kakun vaikka pieneen irtopohjavuokaan tai muuhun sopivaan vuokaan. Muista aina mirror glaze-kuorrutetta käytettäessä, että kakun pitää olla pakastettu. Näin kuorrute jää kauniisti kakun pintaan. 

Tästä alta löydät vielä muutaman kuvan kakusta. 

Näin nätisti kakku sopii Ida-kertakäyttöastioihin.

Tämän raikkaan kakun lisäksi meidän piknikillä oli tarjolla tomaatti-mozzarellaleipä. Kahvikakkuna oli tiikerikakku. Näiden lisäksi oli vielä herkullinen booli sekä tietysti vaahtokarkkeja. 




Milloin sinä käytät kertakäyttöastioita? 

Onko se juhlatilaisuudessa vai kesämökillä? Miten veneily ja kesän eväsretket? Mikä onkaan se tilanne, kun haluat selvitä vähällä tiskillä ja kattaa kuitenkin pöydän kauniisti? 

Vastaa ja voita! Jätä kommenttisi tämän päivityksen alle 3.5.2018 mennessä ja kaunis Ida-kertakäyttöastiasto voi olla juuri sinun. Kurkkaa tarkemmat ohjeet arvontaan täältä. Jätä kommenttisi yhteyteen mielellään myös sähköpostiosoitteesi, jotta sinuun saadaan yhteys arpaonnen osuessa kohdalle. Arvonnan suorittaa ja yhteyden voittajaan ottaa Indieplace Oy.

Käy myös kurkkaamassa Huhtamäen ihan uudet Facebook-sivut. Siellä voit osallistua toiseen arvontaan, jossa palkintona on 150 euron arvoinen piknik-setti, joka sisältää piknik-korin, Ida-sarjan tuotteita sekä Lippu.fi-lahjakortin. 

Kaupallisessa yhteistyössä

Huhtamäki

&


Kommentoi

  1. Kakkumonsteri says:

    Lasten juhlissa on pakko olla kertakäyttöastiat. Muuten siivouksesta ei tule loppua �� kesällä oiskin vanhimman pojan synttärit ��

  2. Kun pyydän suuren määrän kavereita kylään illanistujaisten tai juhlien merkeissä :)! inkkarih[at]hotmail.com

  3. Nimetön says:

    Hyvin harvoin on vielä tullut tarvetta käyttää kertakäyttöastioita. Kerran ostettiin autoon mukaan kerttismukeja ja aterimia niin saatiin autossa syötyä ja juotua =D Ja viimeisin kerta oli muuton yhteydessä, kun astiat oli jo pakattu niin kerttiksillä vältyttiin tiskeiltä. morighenu(at)hotmail.fi

  4. Nimetön says:

    Kesäisin käydään aina laavulla grillaamassa, siellä kertakäyttöastiat on käteviä kun ei tarvitse raahata mitään takaisin kotiin. tikkuihminenn[at]gmail.com

  5. Nenna says:

    Voi miten kaunis kattaus! Meillä kerttiksiä käytetään aina, kun kutsutaan ystäviä tai perhettä kylään syömään tai kaffelle. Myös retkeillessä on kiva laittaa kaunis kattaus kertakäyttöastioilla.
    minuhno[at]gmail.com

  6. Nanna says:

    Aivan ihana kakku! Itse kätin kertiksiä 15v tyttäreni synttäreillä kun tiskikone oli rikki. Muuten sitten lasten juhlissa. Kattauksesta tulee lapsille mieluinen kun on kivoja kertisastioita pöydässä.

  7. Kaura says:

    Ihana kakku, ja kaunis kuosi näissä kertakäyttöastioissa. Kesällä mökillä kahvipöydässä ja ruokaillessa tulee kertakäyttöastiat tarpeen. 🙂 Muutoin ei oikeastaan tule ostettua/käytettyä. lamerinquecit[at]gmail.com

  8. Tanja says:

    Niin kaunista!
    Juhannuksen juhlintaan oivalliset.
    [email protected]

  9. Marjox3 says:

    Aivan upea keväinen kakku? Tuo mirrorglaze kuorrute on mun suosikki tällä hetkellä! Eikä ole niin vaikea tehdä kuin vois luulla.
    Kertakäyttöastioita käytän lasten synttäreillä ja jonkinverran myös asuntovaunussa reissun päällä. marjoniskakangas[at]gmail.com

  10. Nimetön says:

    Kerttiksille on käyttöä juhlissa, mökillä ja yleisesti sellaisissa tilanteissa jolloin omat astiat ei riitä tai astioiden tiskaaminen on mahdotonta/ liian työlästä! ��

    tainaihalainen[at]yahoo.fi

  11. Nimetön says:

    Ihanan keväinen kattaus ja mirrorglaze kuorrute näyttää upealta. Kertakäyttöastioita käytän illanvietoissa/kekkereillä. Kun tulee enemmän tiskattavaa kerralla ja tahti on kiireinen emännällä. Kaupasta kyllä löytyy jo nykyään paljon erilaisia kuoseja näistä kertakäyttöastioista, aina tilanteeseen ja juhlaan sopivia.
    hannamaija7[at]gmail.com

  12. Virpi says:

    Kun grillaamme ulkona tai paistamme lettuja käytämme kertakäyttöastioita. Myös myyjäisiin pakkaamme leivonnaiset kertakäyttöastioihin. canislupus3 (at) yahoo piste com

  13. Siinatar says:

    Mökillä tulee käytettyä sekä rennommissa juhlissa =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar[at]gmail.com

  14. tuula says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  15. tuula says:

    Mökillä käytän jatkuvasti,helppoa ja huoletonta emännälle.

    tvoitto[at]gmail.com

  16. Nimetön says:

    Piknikillä kertikset on tosi kätsyjä. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

  17. Unknown says:

    Aivan upean näköiset kertakäyttöastiat. Käytän niitä eväsretkillä sekä, kun olen kalassa tai muuten metsässä vaeltamassa. Koirallenikin on hyvä tarjota mukista vettä. anneli.kaikkonen[at]hotmail.com

  18. Nimetön says:

    Kun kerran kesässä pääsee käymään mökillä (vuokra) niin silloin ei kyllä ylimääräistä tiskiä kaipaa, joten silloin jos koska kertakäyttöastiat käyttöön ja kunniaan 🙂
    Minna
    [email protected]

  19. anna s. says:

    Mökillä käytän yleensä, sekä myös lasten synttäreillä 🙂
    [email protected]

  20. Nimetön says:

    Ihania ��

  21. Elina Saarinen says:

    Mökillä tuleekäytettyä tai terassilla jos pitää pikkuväen kanssa pelätä että astiat rikkoutuu kivetykseen. Elinasofia[at]gmail.com

  22. Nimetön says:

    Mökille kerttisastiat on kovassa käytössä ja lasten kaverisynttäreillä verrattomat ��
    -nanna

  23. Nimetön says:

    Retkellä ja mökillä on usein kertakäyttöastiat käytössä. [email protected]

  24. Unknown says:

    Puutarhajuhliin tai vapaamuotoisempiin juhliin kertakäyttöastiat ovat paikallaan.
    malmiheli[at]gmail.com

  25. Unknown says:

    Lasten synttäreillä ihan ehdoton juttu ja joskus mökillä tulee käytettyä myös.

  26. Nimetön says:

    Kertakäyttöastiat on kovassa käytössä joka kesä, kun lähdetään porukalla paistamaan makkaraa nuotiolle järven rannalle. Niistä on hyvä syödä grilliruokaa eikä tarvitse miettiä tiskaamista, vaan roskat voi jättää matkan varrella roskiin. 🙂 ninnu.ninnu[at]hotmail.com

  27. Retski says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  28. Retski says:

    Kertakäyttöastiat on parhaita kesän piknik-hetkissä. Niillä saa kauniin ja värikkään kattauksen eikä tiskeistä tai rikkoutuvista astioista tarvitse huolehtia. reetula(at)gmail.com

  29. Nimetön says:

    Lastenjuhlissa, retkillä ja automatkoilla �� chiana70[at]yahoo.com

  30. Pullahiiri/Taru says:

    Arvonta-aika on päättynyt eilen illalla. Onnea arvontaan kaikille osallistuneille! Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close