sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Herkulliset pusut mansikanmakuisella vaahdolla ja vohvelikekseillä






Kuka äiti ei pusuista pitäisi? Niinpä teimme tässä eräänä päivänä tyttäreni kanssa herkullisia mansikkapusuja, joilla voi yllättää vaikka oman äidin äitienpäiväaamuna. Toki nämä sopivat erinomaisesti myös esimerkiksi rippijuhlien kahvipöytään tai synttärikutsuille.

Makuja voit vaihdella oman mielen mukaan. Voit käyttää tähän reseptiin makua tuomaan erilaisia makutomusokereita tai maustaa vaahdon makuesansseilla. Me käytimme mansikkapirtelönmakuista makutomusokeria näissä pusuissa. Tavallista mansikanmakuista tomusokeria löydät ruokakauppojen sokerihyllystä. Lisäksi leivontatarvikeliikkeistä löydät laajan valikoiman eri makuisia makutomusokereita. Voit itse valita mitä makua haluat näissä käyttää. 




Mansikanmakuiset pusut
(noin 25 kpl)

3 valkuaista
1/2 dl sokeria
3/4 dl (maku)tomusokeria
25 pientä (vohveli)keksiä

300 g maitosuklaata

makuesanssia
elintarvikeväriä
nonparelleja tai muita koristeita


Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuiset. Ole varovainen, ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista. Laita valkuaiset vatkauskulhoon ja lisää joukkoon sokeri sekä tomusokeri. Vatkaa nämä paksuksi ja pursotettavaksi vaahdoksi. Lisää halutessasi joukkoon elintarvikeväri sekä makuaine. 

Levitä vohvelikeksit uunipellille leivinpaperin päälle. Lusikoi vaahto pursotuspussiin ja pursota jokaisen vohvelikeksin päälle vaahtoa haluamasi määrä. Minä käytin pyöreää pursotusterää. Kun kaikki täytteet on pursotettu, laita uunipelti 150 asteiseen uuniin ja paista pusuja noin 5-8 minuutin ajan. Anna pusujen jäähtyä ennen kuorruttamista. 

Sulata suklaa pienessä korkeassa kulhossa tai lasissa. Halutessasi temperoi suklaa alla olevan ohjeen mukaan. Ota yksi pusu kerrallaan ja upota suklaaseen. Nosta pusu valumaan ritilän päälle. Jos tämä kuorrutustapa tuntuu haastavalta, voit myös lusikoida suklaan mansikkavaahdon päälle ja levittää suklaakerroksen varovasti koko pusun päälle. Ripottele vielä halutessasi koristeita pusujen päälle. 

Tarjoile pusut, kun suklaa on kovettunut. Voit säilyttää pusuja jääkaapissa muutaman päivän ajan. 








Vinkki! Parhaimpaan lopputulokseen pääset temperoimalla kuorrutteeksi tulevan suklaan. Jos käytät maitosuklaata, niin lämmitä suklaa mikrossa tai vesihauteessa ensin 45 asteiseksi. Jäähdytä sekoitellen 24-25 asteiseksi ja lämmitä sen jälkeen takaisin käyttölämpötilaan eli 30-32 asteiseksi. Temperoimalla suklaan pääset parhaimpaan lopputulokseen. Varsinkin konvehdeissa huomaat eron temperoidun ja temperoimattoman suklaan käytössä. 

Tässä alla on vielä kuva tuosta vohvelipussista, jossa nuo käyttämäni vohvelit olivat myynnissä. 












Pusut paistetaan hetken aikaa uunissa ennen kuorruttamista, jotta täyte hieman kiinteytyy. Voit käyttää kuorrutukseen maitosuklaata, tummaa suklaata tai valkosuklaata. Pusut voi kuorruttaa myös kuorrutenapeilla, joita myydään monessa eri värissä ja ne kovettuvat kuoreksi ilman temperointia.  












Näin äitienpäivän alla löydät vinkit täydelliseen täytekakkuun täältä. Lisäksi äitienpäivään sopivia reseptejä löytyy täältä.  

Jos kaipaat todella helppoja reseptejä esimerkiksi lasten kanssa leivottavaksi, niin kurkkaa silloin tänne


Pysy kuulolla, sillä blogiin on tulossa muitakin äitienpäiväreseptejä ensi viikon aikana! 


6 kommenttia:

  1. Voiko näitä pakastaa? Tekisi kovasti mieli kokeilla, mutta menee hyvin nopeasti parempiin suihin, jos ei pakasta. �� Tai sitten täytyy tehdä ihan jotain tarkoitusta varten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole näitä pakastanut, mutta pahoin pelkään, ettei tuo vaahto kestä pakastamista. Nämä ovat kyllä niin hyviä, että menivät kuin kuumille kiville :)

      Poista
  2. Onko nuo vohvelit ihan tavallisesta tavaratalosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vohvelit ostin Lidlistä jonkin aikaa sitten, kun tämä idea on pyörinyt mielessä jo hetken :) Heti, kun näin vohvelit, olin myyty tälle idealle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kunniaa pusuideasta en voi ottaa itselleni, mutta resepti on oma :) Maku oli aika lähellä kaupan versiota.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...