keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Mehevät ja herkulliset mansikkakuppikakut




Nyt voin kyllä sanoa, että viimeiset viikot ovat olleet aika täynnä kaikenlaista kiirettä. Välillä on menty niin haipakkaa, että olen pystynyt miettimään vain yhden päivän kerrallaan. Koulujen päättymisen ja kaiken päättäjäisjuhlakiireiden jälkeen on vielä uurastettava hetki, mutta pikku hiljaa helpottaa ja lomakin koittaa jossain vaiheessa. 

Inspiroiduin kuitenkin kaiken kiireen keskellä tulevasta mansikkasadosta. Idean pohjana oli amerikkalainen strawberry shortcake-leivonnainen. Niinpä nämäkin kuppikakut saivat sisäänsä tuoreita mansikoita ja päälleen kauniin mansikkapirtelönmakuisen kuorrutteen kermasta, tuorejuustosta ja mansikanmakuisesta makutomusokerista. Minulta on paljon pyydetty lisää helppoja yhden kulhon reseptejä. Niinpä tämäkin on muffinssipohjien osalta juuri sellainen. 


Kurkkaa alta resepti ja inspiroidu leipomaan nämä herkut kesän juhliin tai vaikka kesälomalaisten yllätykseksi!





Mehevät ja herkulliset mansikkakuppikakut 
(noin 12 kpl)

Muffinssipohjat
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl maitoa
1/2 dl ruokaöljyä
2 kananmunaa

Täyte
100 g tuoreita mansikoita
2 rkl sokeria

Kuorrute
2 dl vispikermaa
100 g maustamaton tuorejuustoa*)
3/4 dl mansikanmakuista makutomusokeria
(elintarvikeväriä)

koristeluun 
mansikoita ja störsseleitä


Sekoita muffinssipohjareseptin kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon maito, öljy sekä kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa taikina noin 12 paperiseen muffinssivuokaan muffinssipellin koloihin. Täytä noin 3/4 muffinssivuoasta taikinalla. Tämä taikina on sen verran löysää, että nämä muffinssit pitää paistaa joko todella vahvoissa muffinssivuoissa tai muffinssipellillä. Paista muffinsseja noin 20 minuutin ajan 175 asteessa tai kunnes muffinssipohjat on kypsiä. Anna kypsien muffinssien jäähtyä. 

Valmista täyte pilkkomalla 100 grammaa mansikoita pieneksi. Nosta pilkotut mansikat kulhoon ja lisää joukkoon sokeri. Sekoita hyvin ja nosta sivuun hetkeksi. Leikkaa kaikkiin muffinsseihin keskelle kolo. Voit käyttää apuna esimerkiksi omenaporaa tai terävää veistä. Lusikoi mansikoita jokaisen muffinssin koloon. 

Valmista kuorrute mittaamalla vispikerma, tuorejuusto sekä mansikkatomusokeri kulhoon. Vatkaa kuorrutteen ainekset paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon halutessasi vielä pinkkiä elintarvikeväriä ja vatkaa tasaiseksi. Lusikoi kuorrute pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Pursota jokaisen muffinssin päälle kuorrutetta haluamasi määrä. Koristele halutessasi tuoreilla mansikoilla ja strösseleillä. 


*) Tuorejuustojen maussa on hieman eroja. Minä käytin Philadelphian laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa, joka on maultaan mieto ja kermainen.  










Muita herkullisia kesäreseptejä löydät täältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...