19.02.2012 - 23:11

Meillä vietettiin 9v. poikamme syntymäpäiviä sukulaisten ja ystävien kesken. Kamala sää, sairastelut ja juuri edellisenä päivänä olleet synttärijuhlat hieman verottivat vieraita, mutta mukavasti ihmisiä kuitenkin runsaasta lumisateesta huolimatta pääsi paikalle.
Pojan ehdotonta herkkua on pulla, joten tarjoilujen toivelistalla oli joko pullaa tai kardemummakakkua. Näin laskiaissunnuntain kunniaksi tarjosimme sankarille ja vieraille tietenkin pieniä laskiaispullia muiden herkkujen lisäksi.


 

Laskiaispullat

(kaksi pellillistä)


5 dl vettä

25 g tuorehiivaa

2 dl sokeria

1 tl suolaa

1-2 tl kardemummaa

13-15 dl vehnäjauhoja

200 g voita

1 kananmuna voiteluun

raesokeria


Täyte

4 dl vispikermaa

2 rkl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

mansikkahilloa


Lämmitä neste kädenlämpöideksi ja murenna hiiva nesteen sekaan. Lisää myös sokeri ja suola sekä kardemumma joukkoon ja sekoitteke seosta hieman. Lisäile vehnäjauhoja vähitellen joukkoon. Lisää alustuksen loppuvaiheessa voi ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisäile jauhoja tarpeen mukainen määrä ja jätä niitä hieman myös leivontaan. Annan taikinan nousta lämpimässä paikassa kaksin kertaiseksi.

Jaa taikina yhtä suuriin osiin, määrä riippuu siitä kuinka suuria pullia haluat. Pyörittele pullat palloiksi ja nostele leivinpaperin päälle nousemaan. Voitele pullat kananmunalla ja ripootele päälle raesokeria. Paista noin 200 asteessa noin 10 minuutin ajan. Pullien koko määrää paistolämpötilan ja ajan. Anna pullien jäähtyä.

Leikkaa pullista "lakki" irti. Vatkaa kerma sokereiden kanssa vaahdoksi. Levitä pullille hieman mansikkahilloa ja pursota kermavaahto päälle. Nosta lakki kermavaahdon päälle.



Isommissa laskiaispullissa yleensä koverran tuota pullaa sisältä ja teen pullasta, hillosta ja kermavaahdosta mössön, jolla täytän koverretun pullan. Lisäksi kermavaahtopursotukset tietenkin mössön päälle.



Nyt on taas urakalla juhlittu, joten on mukava että työntäyteisen viikonlopun jälkeen saamme heittäytyä hiihtolomalle. Nyt ainakin lunta piisaa, joten eiköhän sitä ainakin lumileikkeihin pääse, jos ei ihan laduille hiihtämään. Mukavaa tulevaa hiihtolomaviikkoa (ainakin etelä-suomessa) kaikille!

Lisää synttäritarjoiluista myöhemmin!


19.02.2012 - 12:15

Saimme eilen viettää ikimuistoisen päivän juhliessamme suvun vanhinta, Kantavaaria. Oikeana syntymäpäivänä viikolla tarjolla oli mansikkakakku. Eiliseksi tein tarjolle sitten kinuskikakkua. Harmittaa, ettei itse tarjoilupöydästä kiireessä tullut otettua yhtään kuvaa!!! Miten tuollaisen voikin unohtaa. Tarjolla kakun lisäksi oli hedelmäistä broileripastasalaattia, vihersalaattia, kinkkupiirakkaa, paprika-feta-tomaattipiirakkaa, patonkia, lihapullia sekä makealta puolelta kinuskikakku, appelsiinikahvikakku sekä pikkuleipiä. Oli kyllä aika nappiin mitoitetut tarjoilut, kun mitään suurta ylijäämää ei jäänyt mistään tarjottavasta. Onneksi sentään hieman, ettei ihan kesken loppunut.

 

 

Kakku ei ihan ongelmitta syntynyt, mutta ei siitä sen enempää, kun ongelmista kuitenkin selvittiin :o)

 


Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi ja kuorrutteeksi tein tämän reseptin tuplana. Reunoilla ja päällä vispikermaa. Kakku on laktoositon, joten käytin laktoosittomia maitotuotteita.

 

Koristeet sokerimassaa ja suklaata.




17.02.2012 - 13:21

Mieheni vaari eli lastemme kantavaari (olisiko minun isoappiukko) täytti viikolla pyöreitä vuosia. 

Mahtavat 90-vuotta!

Päivän kunniaksi vaari sai tarjota vanhainkodin oman osastonsa asuintovereilleen sekä hoitohenkilökunnalle mansikkakakkua.




Kakkua varten paistoin 7 munan sokerikakkupohjan ja täytteeksi laitoin mansikkamoussea. Kostuksena tällä kertaa käytin appelsiinilimua, joka toimi kostutuksena hyvin. Päällä pakastemansikoita sekä kiille hyytelösokerista ja vedestä sekä pienestä tilkasta sekamehua. Reunojen pursotukset tein visipikermasta sokerin ja vaniljasokerin kanssa vatkatulla kermavaahdolla. Kakun tein varmuuden vuoksi laktoosittomana. Koska kakku leikattiin suoraan annospaloiksi, laitoin koristeeksi vain yhden sokerimassaruusun. Ruusun alapohjan kastoin valkosuklaaseen, jotta kosteus ei pilaisi koristetta. Kiilteen kosteus sulattaa massa- ja pikeerikoristeet yleensä todella nopeasti.




Tässä vielä lähikuvaa pursotuksista




Käytin koripunostyllaa sekä suurta lehtityllaa sivujen pursottamiseen. Päällä käytin tavallista tähtityllaa. Teen aina kakun reunaan ohuen tarttumapinnan ennen pursotuksia, jotta pursotukset pysyvät hyvin kakun reunassa kiinni eikä kuljetusten ja siirtojen aikana tapahdu reunoilta putoamisia - näinkin on joskus käynyt ja olen päätynyt siihen, että tuo tarttumapinta tuossa alla auttaa tilannetta. Lisäksi suosittelen pursotusten nostamista reunoissa aina kakun päälle asti, jotta koko reuna peittyy ja pursotus myös pysyy paremmin.

Viikonloppuna juhlimme sukulaisten kesken mahtavan iän saavuttanutta kantavaaria! Niiden juhlien tarjoiluista sitten myöhemmin!

Onnea Vaari!

15.02.2012 - 23:30

Pitihän sitä suklaajäätelön kaveriksi kokeilla mansikkajäätelöäkin. Tästä tuli ehkä hieman rakeista, mutta kuitenkin ehkäpä parasta mansikkajäätelöä, mitä olen itse tehnyt. jäätelön voisi marmoroida vielä mansikkahillolla, jolloin ulknäöstä tulisi aika hauska.




Mansikkajäätelö

 

5 dl kermaa

1 prk kondensoitua maitoa (sellaisenaan, ei keitettynä)

250 g mansikkasosetta

3 rkl vaahterasiirappia (tai muuta makeutusta - voi jättää myös pois)


Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoittele konsdensoitu maito ja mansikkasose keskenään kulhossa. Lisää joukkoon halutessasi vaahterasiirappi. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada noin 1 1/2 litran kulhoon. Nosta pakkaseen ja anna olla siellä mielellään yön yli.




15.02.2012 - 15:48

Meilä vietettiin viime viikonloppuna 9v. pojan syntymäpäiviä. Oli mukava huomata, miten vuosi vuodelta tuo juhlien järkkääminen helpottuu. Lapset tietävät itse mitä tarjoiluja haluavat ja osaavat jo niiden tekemisessä auttaakin. Lisäksi myös synttärijuhlien ohjelma oli pojan suunnittelema, jopa aarteen etsintä oli pojan omaa käsialaa vihjeiden osalta.


Tässä pojan toiveet täytettyinä tarjoiluiden osalta




Kinkkukierteet / juustokierteet (lihaton)




Coctailtikut

kahden vanhimman lapsen tekeminä




Mokkapalat

Varmasti lähes jokaisessa perheessä mokkapaloilla on suosikin maine. Tällä reseptillä saat aikaiseksi makoisat ja mehevät mokkapalat.




Pullakakku eli Bostonkakku

Pulla on meillä ainakin juuri tämän synttärisankarin lempiherkku. Pullaa pitäisi varmasti aina olla tarjolla ja tuosta kai blogin nimikin on saanut alkunsa - pojan ehdottamana :o)


Lopuksi vielä...

leffan katsomisen ja aarteenetsinnän jälkeen oli tarjolla jätskiannoksia omista suklaa- ja mansikkajätskeistä kera kastikkeiden, hillon, kermavaahdon, strösseleiden ja nonparellien...




Jäätelöannokset

Suklaajäätelö maitosuklaasta tehtynä (ilman pähkinää) sekä mansikkajäätelö (resepti myöhemmin)


14.02.2012 - 00:01

Ystävänpäivä on ihana herkuttelupäivä ja ystävien muistamisen päivä. Olen itse sitä mieltä, että on hyvä olla yksi päivä vuodessa, joka muistuttaa ystävien olemassa olosta, mutta jokaisen päivän pitäisi kuitenkin arjessa olla se oman ystävän tai omien ystävien päivä. Jos nyt ystävänpäivänä jäi kortit laittamatta postiin tai jokin kiva mielessä pyörinyt yllätys tekemättä, niin tee se vaikka huomenna. Myös silloin on tärkeä muistaa omaa ystävää! Muistaminen voi olla vaikka yhteydenotto kirjeitse, sähköpostilla tai puhelinsoitolla!


 

 


Suklaamuffinssit marenkikuorrutteella

(noin 30-40 minimuffinssia)

Muffinssit

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

3/4 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa

2 kananmunaa

1/2 dl öljyä


Kuorrutus

1 1/2 dl sokeria

2 rkl punajuurien lientä

3 rkl vettä

2 valkuaista

(sydänkoristeita)


Mittaa ensin kuivat aineet yhteen kulhoon ja sekoita ne keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, kananmunat sekä öljy keskenään ja lisää ne sekoittaen kuivin aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja jaa paperisiin minimuffinssivuokiin. Jos et halua muffinssien leviävän vaan kohoavan, niin käytä muffinssipeltiä. Paista 175 asteessa noin 12 minuutin ajan. Nosta ritilälle jäähtymään.

Mittaa kattilaan sokeri sekä punajuuriliemi ja vesi. Laita lämpömittari kattilaan ja kansi kattilan päälle. Kuumenna seosta siirapiksi noin 116-120 asteeseen. Kuumentamisen aikana laita valkuaiset kuumuutta kestävään (mielellään metalliseen) vatkauskulhoon ja vatkaa valkuaisia vaahdoksi. Kun sokeriliemen lämpötila on kohonnut haluttuun asteeseen, kaada liemi valkuaisten sekaan ja vatkaa kunnes vaahto on jäähtynyt.

Nosta vaahto pursotuspussiin, johon olet valinnut haluamasi pursotusterän eli -tyllan. Pursottele muffissien päälle haluamasi näköinen kuorrute. Kuvan muffinsseissa käytetty pyöreäpäivä tyllaa. Ripottele päälle koristeita.




Haluan toivottaa omalta osaltani hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille sekä blogikavereille ja tietysti kaikille "oikean elämän" ystäville - niin vanhoille (lapsuuden ajoista asti ystävinä olleille ystäville) kuin uusillekin!

 

13.02.2012 - 22:19

Sain jo jonkin aikaa sitten haastattelupyynnön Leivotaan-lehden toimittajalta. Mukava haastatteluhetki saatiinkin aikaiseksi ja lisäksi vaihdoimme puolin ja toisin muutamia leivontaan ja leivonnan ideointiin liittyviä vinkkejä. Nyt viime viikolla tuo haastattelu sitten julkaistiin tämän vuoden ensimmäisessä Leivotaan-lehdessä. Haastattelun lisäksi lehdessä on neljä reseptiä pian ilmestyvästä kirjasta.




Nämä ovat suosikkireseptejäni - toisaalta kaikki kirjan reseptit ovat suosikkejani, koska sillä ajatuksella juuri nuo reseptit olen kirjaan ylipäätänsä valinnut. Oli muuten vaikea homma poimia lehteä varten vain muutama resepti kirjasta. Lehtijuttu oli yhteensä viiden sivun pituinen kaikkine resepteineen. Harmi, ettei muotokakkut yms. vaihekuvalliset ohjeet nyt sopineet tähän lehtijuttuun, koska niitäkin on tulevassa kirjassa aika paljon.

 





11.02.2012 - 10:25


Nyt on sitten kaikki Suomalaisen kirjakauppan vierailut saatu sovittua varmoiksi, joten tässä aikataulut maaliskuun osalta.

 

7.3.2012 klo 11-13 Lahti, aleksanterinkadun myymälä

10.3.2012 klo 13-15 Turku, Skanssi

16.3.2012 klo 15-17 Tampere, Koskikeskus

17.3.2012 klo 11-13 Vantaa, Jumbo

17.3.2012 klo 14-16 Espoo, Sello

31.3.2012 klo 12-14 Helsinki, Itäkeskus

 

Lisäinfoa vierailuista löydät täältä.

(Sivustolla mainostettu kakkukilpailu alkaa 15.2.2012 eli ensi viikolla, jolloin myös kilpailusta tulee tiedot tänne Pullahiiren leivontanurkkaan.)

09.02.2012 - 10:26

Pakkaspäivän kylmä resepti :o) Nyt voi jäätelön pakastaa vaikka ulkosalla, jos ei pakastimessa riitä tilaa...




Viime kesänä Leivontafoorumilla eli leivonnasta kiinnostuneiden keskustelupalstalla oli kuukaudenhaasteena jäätelö. Silloin suunnittelin haastetta varten kermatoffeejäätelölle reseptin. Tuo jäätelö oli herkkua ja olenkin sitä muutamaan otteeseen tuon jälkeenkin tehnyt. Jokin aika sitten muokkasin reseptiä suklaajäätelöa varten. Tähän en käyttänyt edes tuota "jäähdytyselementtiä" ja toimi siltikin. Eli massa vaan vuokaan ja vuoka pakkaseen yön yli. Tämä kokeilu lähti oikeastaan siitä, että poikamme syntymäpäivät ovat lähestymässä ja hänellä on toiveena kakun sijaan jätskiä/jätskikakkua, joten mietin, että josko itse tekisin ne jäätelöt. Tämä oli kyllä helppoa ja nopeaa sekä todella herkullista!




Pähkinäsuklaajäätelö


5 dl kermaa

1 prk (397g) kondensoitua maitoa

200 g pähkinäsuklaata

7 rkl kaakaojauhetta

(5 rkl vaahterasiirappia)


Vatkaa kerma vaahdoksi. Rouhi suklaa tai käytä valmiita suklaahippuja. Kaada kondensoitu maito kulhoon ja sekoita joukkoon kaakaojauhe, suklaarouhe (jätä hieman rouhetta koristeluun) sekä halutessasi vaahterasiirappi. Nostele lopuksi kermavaahto seoksen joukkoon ja sekoita varovasti massa sekaisin. Kaada massa noin 1 1/2 litraseen vuokaan tai kulhoon ja ripottele loput suklaarouheet jäätelön päälle koristeeksi. Laita vuoan päälle esimerkiksi leivinpaperi sekä folio, jotta jäätelön pintaan ei tartu makuja pakastimesta. Pidä pakastimessa mielellään yön yli tai kunnes jäätelö on kokonaan jäätynyt.

Tästä tuli tuon vaahterasiirapin kanssa aika makeaa - tosi herkullista kylläkin :o). Laitoin tuon vaahterasiirapin nyt sulkuihin eli sen voi varmasti jättää poiskin, jos ei niin makeasta välitä.



(tarjoiluehdotus kera kermavaahdon, banaanin ja suklaakastikkeen (tilkka kermaa ja rivi suklaata sulatetaan keskenään))


Tässä vielä jäätelöannos ennen lisukkeita...




Suosittelen kokeilemaan!

Tästä ei tule rakeista vaan tämä on ihan kuin kaupan kalliimmatkin jäätelöt. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla suklaan sijasta vaikka kinuskisia pähkinöitä ja kinuskikastiketta tai suklaabrownies-paloja. Nuo taitavat olla Ben & Jerry´s jäätelöistä minun suosikit :o) Itse asiassa tuolla B&J:n Waterburyn tehtaalla tai oikeastaan tehtaan pihalla on tullutkin käytyä ohi ajaessamme muutama vuosi sitten.


07.02.2012 - 08:32

Olen jo kahdesti tehnyt näitä sokeroituja mustikkamuffinsseja. Nyt vasta toisella kertaa kerkesin kuvatkin saamaan niistä. Nämä ovat ihanan pehmeitä ja kosteita, juuri sellaisia kuin tällaisten mustikkamuffinssien kuuluukin olla. Kuorrutuksen tein samaan tapaan kuin näiden super suosittujen kristallipullien kuorrutuksen aikoinaan.




Sokeroidut mustikkamuffinssit

(12 kpl)


2 1/2 dl maitoa

120 g voita

1 kananmuna

1 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

noin 3 dl mustikoita


Kuorrute

25 g voita

1/2-1 dl erikoishienoa sokeria


Sulata voi. Vatkaa voi, maito ja kananmuna kevyesti keskenään. Lisää joukkoon sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne lopuksi sekoitellen koukkoon. Voit lisätä mustikat tässä vaiheessa joukkoon tai ripotella ne suoraan taikinan sekaan ja päälle muffinssivuokiin. Voitele muffinssipelti kevyesti ja nostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa muffinssit pois pelliltä ja nosta ritilän päälle jäähtymään.

Sulata voi kuorrutusta varten. Voitele muffinssit päältä ohuelti sulatetulla voilla pullasutia apunakäyttäen ja pyörittele sokerissa. Nostele tarjolle.

 

Vinkki! Jos ripottelet mustikat suoraan muffinssivuokiin, niin levitä ensin 1 rkl taikinaa pohjalle ja sen päälle mustikoita. Peitä mustikat taikinalla ja ripottele vielä päälle lisää mustikoita. Mustikoita voit halutessasi laittaa vielä runsaamminkin.

 

 

Voit myös halutessasi käyttää paperisia muffinssivuokia pellin syvennyksissä. Suosittelen paperistenvuokienkin kanssa muffinssipellin käyttämistä tai vaihtoehtoisesti käyttämään tukevampia Amerikan muffinssivuokia, joita ihan tavallisissa marketeissa myydään muutamalla eri merkillä. Pelkissä paperivuoissa muffinssit vain leviävät, eivätkä niinkään kohoa ylöspäin.


Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();