|
22.01.2008 - 14:28
Sain Kinuskikissan blogista innoituksen kokeilla tällaisia juustokierteitä. Ohjeen tarkkaa alkuperää en tiedä, mutta aikaisemmin olen samaan reseptiin törmännyt ainakin Koti ja keittiö-lehden nettisivuilla. ![]() 12-16 kpl 4 dl vehnäjauhoja 2 dl juustoraastetta 2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa 50 g sulatettua margariinia tai 1/2 dl öljyä 2 dl kermaviiliä Täyte: 1 muna 1 dl juustoraastetta 1–2 valkosipulin kynttä 2 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna tai ripaus kuivattua ● Voiteluun: 1 muna 1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään kulhossa. 2. Lisää sulatettu rasva tai öljy ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi. 3. Kauli taikina noin 25 x 35 cm kokoisiksi levyksi. 4. Valmista täyte. Riko muna kulhoon, vatkaa sen rakenne rikki ja sekoita joukkoon juustoraaste, hienonnetut valkosipulin kynnet sekä ruohosipulisilppu. 5. Levitä täyte taikinalevyjen päälle. Kääri levy rullalle, leikkaa viipaleiksi ja nostele viipaleet leivinpaperin päälle pellille. 6. Voitele kierteet munalla ja paista uunissa 225 asteessa 10–15 minuuttia. Valmistusaika: 30 min Vaikeusaste: helppo Hinta: 3,50 € Koti ja keittiö 3/2004 Minä tein Kinuskikissan tapaan puolitoistakertaisena. Maistiaisia jo otin ja hyviä oli ainakin uunituoreina. Lisäsin puolikkaaseen annokseen täytteen päälle vielä pieneksi leikattua pippurikinkkua.
Kinuskikissa kirjoitti 30.01.2008 - 08:56
Kiva, että tykkäsit! Koti ja keittiö -lehti saattaa hyvinkin olla oikea lähde omallekin versiolleni, koska kyseinen lehti kulkeutui jossain vaiheessa säännöllisesti käsiini. Lähteen jäljille pääseminen on kyllä välilllä liki mahdotonta, jos reseptit ovat lojuneet mapissa vuosikausia!
Pullahiiri kirjoitti 02.02.2008 - 21:02
Kinuskikissa: Niin se on aina noiden reseptien kanssa... Itsellänikin noita lehdistä revittyjä tai leikattuja ohjeita on kaappi pullollaan. Onneksi on nykyään tämä netti, josta melkein kaikki reseptit löytää ja ohjeet pysyvät jopa tallella ja järjestyksessä:o) Kiitos ohjeesta!
Niina kirjoitti 06.12.2008 - 06:47
Tein näitä juustokierteitä ja tuli erittäin hyviä! Täytteeseen laitoin myös kinkkusuikaleita. Kiitos hyvästä ohjeesta. Olen muitakin ohjeitasi testannut ja hyviksi havainnut :) mm. kritallipullat.
Pullahiiri kirjoitti 06.12.2008 - 11:44
Niina: Kiva, että olet hyviä reseptejä löytänyt:o)
Elli kirjoitti 13.01.2011 - 17:23
Kiitti tästä ohjeesta, nää oli ihan sika hyviä!! :)
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |