|
10.06.2008 - 21:25
Ostin viikonloppuna Citymarketista ihanan leivontakirjan. Kirja on nimeltään Leivo herkkuja helposti ja hintaa oli alle 7 euroa. Kirja vaikuttaa näin äkkiseltään ainakin todella hyvältä. Tämä oli ensimmäinen kokeilu kirjasta.
![]() Pohja: 175g Digestive-keksejä 2 dl mantelijauhetta (minulla ei ollut, joten jätin pois) 75g sulattettua voita Täyte: 600g philadelphia tuorejuustoa (400g 2% Viola-tuorejuustoa) 2 dl ranskankermaa (150g) 2 munaa 2 1/2 dl sokeria (2 dl) 1 tl vaniljasokeria (1 rkl) Sitruunakreemi (Lemon curd) 90g margariinia 1 dl sokeria 3/4dl sitruunamehua 2 munaa Tee ensimmäiseksi sitruunakreemi. Mittaa kattilaan rasva, sokeri ja sitruunamehu. Kuumenna niin, että sokeri ja voi sulaa. Ota kattila pois levyltä ja lisää kanamunat vatkaten. Nosta kattila takaisin levylle ja kuumenna, kunnes seos sakenee (n.6-8min.) Jäähdytä. Kreemi säilyy kirjan mukaan jääkaapissa n. 2 vkoa. Murskaa keksit ja lisää joukkoon manelijauhe ja sulatettu rasva. Painele tasainen massa piirakkavuokan tai irtopohjavuokan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin n. 10 min. Valmista sillä välin täyte. Sekoita täytteen ainekset keskenään tasaiseksi ja levitä täyte keksimurun päälle. Kaada jäähtynyt sitruunakreemi täytteen päälle ja tee siihen esim. lusikan kärjellä kuvioita. Paista 160 asteessa n. 35 min tai kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä. Koristele esim. tomusokerilla ja mansikoilla. Itse paistoin kyllä lähemmäs tunnin, eikä siltikään keskeltä täyte hyytynyt. Hyvän makuista oli varsinkin vaniljajätskin kanssa tarjoiltuna, mutta keskusta ei ollut täysin hyytynyttä. Tein itse tämän piirakkavuokaan ja toimi siinä ihan hyvin. |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Milla ja Remppu
Heli: Käy ihmeessä kirja ostamassa. Halpa ja hyvä!