14.03.2009 - 18:34

Näinkin voi käydä, kun on liian kunnianhimoinen...

Näin ihanan kuvan Kermaruusun blogissa Suklaa supreme-kakusta. Aamuyöllä tajusin, että joku saman kaltainen resepti minulla on eräässä kirjassakin. No, heti aamusta aloin kakkua tekemään ja ajattelin aloittaa moussejen tekemisestä. Ei pitäisi kuitenkaan aloittaa liian vaikeita reseptejä...

Alkuperäisessä reseptissä piti keitellä sokeriliemiä tiettyihin asteisiin yms. jota minä en sitten osannutkaan (myönnän rehellisesti). Lopulta piti mousseohjeita muutella ihan huolella, jotta sain niistä edes jotain aikaiseksi. Koska pohjaa en ollut paistanut, mutta mousset oli valmiina piti toimia...

Kaadoin mousset 18 cm irtoreunaan päällekäin. Ensin annoin suklaamoussen jähmettyä hetken ja sen jälkeen vasta lisäsin vaniljamoussen (vai onkohan enemmänkin kiisseli) siihen päälle. Hyvää tämä oli ja tästä voisikin kehittää ihanan makuisen kakun hieman helpommalla tavalla kuin tuo alkuperäinen :o)

Tästä tuli siis hyvää jälkkäriä!!



Ohje meni kutakuinkin näin:


Suklaamousse:

2 keltuaista

80g tummaa suklaata

1,5 dl kermaa

25g sokeria


Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sokeri ja keltuaiset keskenään. Sulata suklaa ja lisää keltuais-sokerivaahtoon. Sekoita lopuksi kermavaahto edelliseen.


Vaniljamousse:


2 dl maitoa

2 rkl sokeria

1,5 rkl maizenaa (maissitärkkelystä)

1 keltuainen

1 liivatelehti

1 dl kermaa

2 tl vaniljasokeria


Laita liivatelehti likoon kylmään veteen. Mittaa kattilaan maito, sokeri, maizena ja keltuainen. Kiehauta niin että seos saostuu. Ota kattila liedeltä ja sekoita liivatelehti seokseen. Annan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keitetty kiisseli, kermavaahto ja vaniljasokeri.


Tämä ohje siis suurinpiirtein miten minä nämä tein. Pitää kokeilla uudestaan. Nämä annokset on vieläpä aika pieniä, joten suurempaan kakkuun pitäisi tehdä ainakin kaksin- ellei kolminkertainen. Pohjaksi sopisi tavallinen sokerikakkupohja.



Kermaruusu kirjoitti 15.03.2009 - 10:53
Varmasti oli hyvää tämäkin kakku! :)
Ebe kirjoitti 15.03.2009 - 20:23
Oli hauska nähdä, kuka olikaan näiden kaikkien upeiden kakkujen takana. Niin paljon olisi ollut vielä puhuttavaa, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla taas jatketaan. Iloisia aurinkoisia päiviä toivotellen Ebe!
Iina/Minimuffinssi kirjoitti 15.06.2010 - 20:22
Oliskohan tuo vaniljamousse sopiva täytekakun toiseen väliin? Tekisin 3munan pohjan 20cm vuokaan, toisena täytteenä pätkismousse.
Pullahiiri kirjoitti 15.06.2010 - 20:34
Iina/Minimuffinssi: Miksikäs ei! Laske vaan, että riittääkö tuo määrä kakkuun. Riippuu paljolti kuinka paksun täytteen haluat.
Iina/Minimuffinssi kirjoitti 15.06.2010 - 20:41
Juu, löysin nyt myös toisen vaniljamoussen ohjeen (helpomman) ja saatankin laittaa sitä :)
Kiitos kuitenkin vastauksesta!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012.


Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();