|
24.04.2009 - 17:25
Mieheni sisko juhlii tänään ystäviensä kanssa syntymäpäiviään. Kakun suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin ja lopulta päädyttiin tällaiseen malliin... Idea lähti ulkomaalaiselta kakkusivustolta. Tämä on ensimmäinen varsinainen kerroskakku, jonka olen tehnyt. Aikaisemmin olen tehnyt yhden pienen pienen kakkuvirityksen kaksi kerroksisena. Tässä kakussa laitoin alimmaiseen kerrokseen muutaman pillin tukemaan ylempien kakkujen painoa. Myös nuo numerot on tehty varrastikkuihin, jotka ylettävät kakun pohjaan asti tukien hieman. Kakku nimittäin piti vielä kuljettaa juhlapaikalle - haasteensa siinäkin.
Tein 11 munan sokerikakkutaikinan, jonka jaoin kolmeen erikoiseen vuokaan (n. 23cm, n.18cm ja n.10-12cm). Kostutin appelsiinimehulla ja täytin pyynnöstä mustikka-sitrus-valkosuklaatäytteellä. Päällä valkoinen osa on marsipaania ja musta sokerimassaa. Pilkut (vieoletti, musta, hopea) on tehty tomusokeri-vesiseoksella.
Täyte: 1l vispikermaa 1,5 prk sitruunaista maitorahkaa n. 600g mustikoita 200g valkosuklaata 5 liivatelehteä tilkka vettä vaniljasokeria tomusokeria
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Raasta suklaa. Sulata mustikat (ja halutessasi paseeraa ne siivilän läpi). Sekoita maitorahka ja mustikat keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää liivatteet kuumaan veteen. Sekoita ja jäähdytä hetki ja lisää ohuena nauhana kokoajan sekoittaen mustikka-maitorahkaseokseen. Lisää joukkoon kermavaahto sekä sokerit ja valkosuklaaraaste. Sekoita massa tasaiseksi ja täytä kakku. Tästä määrästä täytettä jäi hieman.
(kuvat on ikävä kyllä todella kehnoja) Onnea Minna! |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Marina: Tosiaan työnsin alimman kerroksen läpi pystyyn kolme pilliä kakun korkuisina, jottei törrötä sitten alinta kakkua syödessä sieltä:o) Tuosta tukemisesta ei ole kokemusta enkä ole siitä mitään lukenutkaan. Tämä oli vain oma ajatus siitä, että jollain alin kakku pitää tukea varsinkin kun kakkua piti autolla kuljettaa. En tiedä minkä näköinen kakku sitten on, kun kerros kerrokselta syödään...
Eka kertaa olen vierailulla ja tulen toistekkin!:)
Aurinkoista kevättä.
Tervetuloa Kati vierailemaan toistekin:o)
Pia: Noista musta-valkokakuista saa vaikka mitä tehtyä. Upeita luomuksia tuolla ulkomaisilla sivustoilla...