14.10.2009 - 17:48

Sain idean näihin pikkuleipiin Elämä makeaksi-blogista.

Tein näistä kylläkin täytepikkuleipiä sekä aikalailla eri näköisiä ja tyylisiä kuin nuo alkuperäiset.

 


Olin näissä hieman laiska ja pelkäsin, että suklaa lohkeilee muotilla otettaessa, joten levitin suklaan suoraan pikkuleipien päälle ja käänsin pikkuleivän suklaapuoli alaspäin suklaatranferi-kalvon päälle. Tuo suklaatransferi-kalvo on siis sellainen, jossa on kuvioita, jotka tarttuvat jähmettyneen suklaan pintaan. Kalvossa, jota käytin oli tuollaisia kultakiehkuroita.


Keksit tein ihan peruspikkuleipäohjeella:


200g voita

1 dl sokeria

1 muna

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

5 dl vehnäjauhoja


täyte:

100g maitosuklaata


Koristelu:

100g brunbergin tummasuklaa

suklaa transferi-kalvo tai esim. nonparelleja


Vatkaa voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna kokoajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki kylmässä. Kauli taikinasta iso levy jauhotetulla alustalla. Ota muotilla haluamasi mallisia pikkuleipiä. Paista 200 asteessa n. 8 min. Anna pikkuleipien jäähtyä.

Sulata suklaa ja laita sitä n. 1/2-1tl sulaa suklaata pikkuleivän päälle (pikkuleivän koosta riippuen). Paina kevyesti toinen pikkuleipä suklaan päälle.

Sulata koristeeseen tuleva suklaa. Levitä suklaata keksin päälle ja kumoa pikkuleipä kalvon päälle. Anna jämettyä hetki ja irroita pikkuleipä kalvosta.

Toinen tapa, jolla Elämä makeaksi-blogissa tehtiin, on levittää kuorrutesuklaa transferi-kalvon päälle ja antaa sen jähmettyä. Irroita suklaa kalvosta ja ota suklaasta haluamallasi muotilla koristeet pikkuleipien päälle. "Liimaa" tipalla sulaa suklaata. Tämä on mielestä enemmän työtävaativaa, mutta näin saat siistimmät reunat suklaapäälliseen :o)



Aurora kirjoitti 14.10.2009 - 20:36
Kauniita ja tasaisia pipareita. Pienellä piristyksellä niistä saa aivan upeita. Tällaisia sydämiä on tehnyt myös Eija 'Unelmaiset' sivuille elokuussa. Tässä olisi ideaa vaikka lahjaksi !
Pullahiiri kirjoitti 14.10.2009 - 20:49
Aurora: Kiitos muistutuksesta. Mietinkin, että jossain muuallakin olin nähnyt aikaisemmin tällaisia pikkuleipiä. No, samaan firmaan vie juuret kuitenkin:o) Tuollahan oli Eija neuvonut lämmittämään hieman metallista muottia ja sitä ajattelin itsekin, mutta nämä muotit joita itse käytin oli muovisia... Mutta varmasti toimiva vinkki!
Tintsu kirjoitti 15.10.2009 - 10:33
Voi miten kauniita<3!
KATRI kirjoitti 15.10.2009 - 11:56
Ihania pikkuleipiä. Täytyypä itsekin kokeilla joku päivä noita suklaatransfereita.
Kliivia kirjoitti 16.10.2009 - 22:54
Ihania!
Ebe kirjoitti 17.10.2009 - 17:58
Ihania pikkuleipiä ja kulta sopii minusta niin hyvin tumman suklaan väriin. Kokeilin tätäkin tapaa, mutta reunat jäävät todellakin epätasaisiksi. Ei se haittaa, kauniita näinkin ja eräänlainen lisäefekti :D Muovimuottia ei voi lämmittää, mutta silläkin saa, jos suklaa ei ole täysin jähmettynyt. Sen jälkeen annetaan suklaa jähmettyä kokonaan ja irroitetaan kuviot. Kuorrutesuklaa ainakin tahtoo vain jähmettyä liian nopeasti.
Krisse kirjoitti 18.10.2009 - 09:19
Ihania!!! ....ja niin kauniita!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();