26.10.2009 - 08:44




Appelsiinimuffinssit:

(n.20kpl)

6 dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1/2tl soodaa

1/2tl suolaa

1,5dl appelsiinimehua

n. 1dl öljyä

8 rkl margariinia/voita

2,5dl sokeria

3 munaa


Sekoita kuivataineet keskenään ja nesteet (öljy ja mehu) keskenään. Vatkaa margariini/voi sekä sokerit vaahdoksi ja lisää koko ajan vatkaten munat yksi kerrallaan joukkoon. Sekoita tämän jälkeen vuorotelle jauhoja ja nestettä taikinaan (ensimmäiseksi ja viimeiseksi jauhoja). Sekoita tasaiseksi. Nostele taikina isoon pakastepussiin ja leikkaa kulma pussista auki. Pursota taikinaa muffinssivuokiin. Näin saat siististi saman kokoisia muffinsseja. Paista 175 asteessa n. 15-20 min.


Koristelu:

sokericremeä (maidon sijasta appelsiinimehua hieman normaalinestemäärää enemmän)

marsipaania

sokerihelmiä tai muista nonparelleja


Levitä ohut kerros tartuntapinnaksi muffinssin päälle. Värjää marsipaanit sopivan värisiksi. Kauli ohuet levyt ja ota muffinssin kokoisella lasilla tai pyöreällä muotilla ympyrät marsipaanista. Nostele marsipaanievyt kanneksi muffinssien päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Jos haluat tehdä painokuvioita, niin paina ne ennen muffinssin päälle nostamista marsipaanin pintaan.

Tiina/TastyCake kirjoitti 26.10.2009 - 10:14
Onnea kolmivuotiaalle! Kivan näköisiä muffinsseja:)
Kati kirjoitti 26.10.2009 - 10:50
Mitä taideteoksia!:)
Tua kirjoitti 26.10.2009 - 11:26
Onnea taaperolle! Siitä se vauhti kohta kiihtyy, kun on jaloilleen päässyt.;)
Mukavia makuja, loistavia leivoksia ja nautinnollista näpräämistä tulevaisuudessakin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012.


Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();