07.02.2010 - 16:20

Poikani kaverin pikku sisko viettää tänään 3v. syntymäpäiviään. Sain pyynnön Prinsessa-kakusta. Prinsessan sain valita itse. Tein muutamia versioita. Kysyin vielä varmuudeksi sankarittaren äitiä valitsemaan kahdesta eri prinsessasta, kun tein koristetta kahdesta eri prinsessasta - Tuhkimosta.



 

Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin vadelmatäytettä... No, kaupastapa ei enää löytynytkään käyttämääni vadelmapyrettä, joten jouduin kehittelemään uudenlaisen täytteen. Tuossa pyreessä on makua niin hyvin, että sitä on pelkillä pakastemarjoilla vaikea saada. Tähän kakkuun laitoin 7 dl kermaa, 4 liivatelehteä, tilkka vettä, 2 dl vadelmia (paseerattuna), 200g Sunnuntai kuningatar- "tuorejuustoa", tomusokeria, vaniljasokeria. Lisäksi laitoin kakkuun vielä sipauksen vadelmahilloa. Päällä marsipaanille maalattu Tuhkimo, jonka alla marsipaanilevy. Marsipaanin alla sipaus sokericremeä. Reunoilla ja päällä pursotukset vispikermaa. Sydämistä pitävälle neitokaiselle tein vielä sydänmuotilla sydämen kuvia taustaan.



 

Onnittelut Kiiralle!

Ent-tu kirjoitti 07.02.2010 - 16:26
Oh, tositosi hieno!
Mona kirjoitti 07.02.2010 - 16:27
oot kyllä melkoinen maalari, komea on kakku !
Kyökkis kirjoitti 07.02.2010 - 16:29
OO, täydellisen lila väri!! Hih, me ollaan molemmat tehty prinsessoita Kiiralle yhtäaikaa:)
Johanna kirjoitti 07.02.2010 - 18:14
Millä värillä tuo sävy on saatu aikaan? Ihastuttava lila! Ja hieno on kakkukin :o)
Eeva-Liisa/ Juhlattaren Kakkublogi kirjoitti 07.02.2010 - 18:39
oikea kaunotar, oot kyllä taitava tekemään kakkuja, ei voi muuta kuin ihailla :)
Pullahiiri kirjoitti 07.02.2010 - 19:20
Oi, kiitos ihanista kommenteistanne!

Johanna: Tuon lilan värin marsipaaniin ja kermaan sain Wiltonin punaisella sekä violetilla, sopivassa suhteessa :o)Tuo oikea määrä löytyy vain kokeilemalla.
nami-hiiri kirjoitti 07.02.2010 - 19:41
Prinsessainen ihanuus !
Katrin kakun Katri kirjoitti 07.02.2010 - 20:23
Tosi kaunis kakku! Ihan tuo lilan sävy =o))
Kati kirjoitti 07.02.2010 - 22:50
Voi kuinka kaunis!Niin ihanat värit!:)
Ebe kirjoitti 07.02.2010 - 23:10
Oikealle prinsessalle oikea prinsessakakku. Upean sävyinen ja mahtavan tasaiset pursotukset!
Iso O kirjoitti 07.02.2010 - 23:51
Blogissani on sinulle kysymys...
Iina kirjoitti 08.02.2010 - 16:03
Onpa ihana! :)
Johanna kirjoitti 08.02.2010 - 17:36
Onpas taas upea!
tärpätti kirjoitti 10.02.2010 - 18:42
tosi upea kakku
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 11.02.2010 - 16:04
Vau mikä maalaus!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();