|
04.03.2010 - 11:00
Tein vieraita varten tässä eräänä iltana tällaista "piirakkasalaattia". Idea lähti ihan omasta päästä ja tuosta uudesta minimuffinssipellistä. Ajattelin, että näin saa kivan näköisen salaatin, kun käyttää noita minipiirakoita krutonkien sijaan.
Tein pohjaksi ihan perussalaatin jääsalaatista, kurkusta ja tomaatista. Päälle asettelin kinkku- sekä kasvispiirakoita minikokoisina.
Pohja (n. 24 kpl minipiirakoita)
2 dl vehnäjauhoja 1/2 tl suolaa 2 rkl kylmää vettä
Sekoita suola ja jauhot pehemeään margariiniin. Lisää lopuksi vielä vesi. Tarvittaessa lisää vielä n. 1 rkl jauhoja veden jälkeen. Painele taikina muffinssipellin koloihin. Tee täyte.
100g kinkkua 1 dl kermaa 1 muna mustapippuria persiljaa suolaa 1/2 dl juustoraastetta Pilko kinkku ja persilja. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Nostele lusikalla täytettä pohjataikinan päälle. Paista 175 asteessa n. 20 min.
Kasvistäyte (n. 24 kpl minimuffinsseja) 2 rkl paprika-chilituorejuustoa 1 dl kermaa 1 muna 1/2 dl juustoraastetta mustapippuria suolaa minitomaatteja
Notkista tuorejuusto vatkaamalla. Lisää joukkoo kerma ja muna. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi tomaatit. Nostele lusikalla pohjan päälle täytettä. Pilko tomaatit puolikkaiksi ja nostele jokaisen piirakan päälle yksi puolikas. Paista 175 asteessa n. 20 min.
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Taru Vihavainen
Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |
Sopiihan, että linkitän Sinut?
PuolukkaPoski: Linkitys sopii!
Pirjo: Minun onkin ollut jo pidempää tarkoitus tehdä suolaisia muffinsseja. Ehkäpä reseptejä on tulossa vielä lisää jatkossa. Itse ihastuin tuohon peltiin!
Johanna: Olipa jopa ihan käytännöllinenkin :o)