27.03.2010 - 22:13

Tein tuota Salama-kakun täytettä varten koe-erän päärynätäytteestä. Äkkiseltään sitten keksin, että teen nopeasti keksipohjan vuokaan, niin saan oivan kakun mieheni syntymäpäiväkahveille tarjolle.




Tässä resepti kakkuun:


Pohja:

10 kpl digestivekeksejä

50g voita/margariinia


täyte:


2 prk säilykepäärynöitä valutettuna

4 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

4 liivatelehteä

3 rkl päärynämehua tai vettä


Kiille

4 dl vettä

muutama mansikka paseerattuna tai tilkka mansikkamehua

2 dl hyytelösokeria

mansikoita


Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva. Painele kevyesti keksimuruseos 24 cm vuokan pohjalle. Valmista täyte.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Valuta päärynät ja soseuta ne. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa vatkaimella tuorejuusto ja lisää joukkoon sokerit. Kumenna päärynämehu/vesi kiehuvaksi ja laita liotetut, puristetut liivatelehdet sekaan. Sekoita liivateseosta ja anna jäähtyä hetken. Lisää seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen pääsynäsoseen joukkoon. Lisää päärynäsose tuorejuuston joukkoon ja sekoita kunnolla. Nostele lopuksi kermavaahto sekaan ja sekoita varovasti massa tasaiseksi. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä ainakin 4 tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. 

Levitä kakun päälle tuoreita tai pakastemansikoita. Itse käytin muutamaa pakaste mansikkaa anatamassa kiileteelle punaista väriä sekä makua. Sulatin mansikat ja painelin nesteen siivilän läpi veden joukkoon. Kuumensin nesteen ja lisäsin hyytelösokerin sekaan. Annoin vielä kuumentua kiehuvaksi (huom! älä keitä). Anna kiilteen jäähtyä hetki ja lusikoi se varovasti mansikoiden päälle. Nosta kakku vielä hetkeksi kylmään ennen vuokan/irtoreunuksen irroittamista.


Tämä oli kyllä oikein makoisaa kakkua. Meidän ekaluokkalainen tykästyi kakkuun niin paljon, että meinasi syödä puolet kakusta yksin Se jo kertoo aika paljon!!

 

Kati kirjoitti 27.03.2010 - 22:28
Ou mai kaad, eipä voisi ihanammalle näyttää!!
M kirjoitti 13.04.2010 - 08:57
Hei!
Ihan pieni kysymys: kuinka iso purkki säilykepäärynöitä tuossa kakussa oli? Ajattelin kokeilla viikonlopuksi tuota täytettä suklaiseen kakkuun.
Ieppa kirjoitti 16.04.2011 - 23:35
Hei!

Kokeilin päärynätäytettä ja miltei fiaskoksi pyörähti. Ei meinannut hyytyä ei sitten millään ja tursuili kakun välistä. Päärynän makukin on aika mieto. Huomenna selviää onko kakku pysynyt koossa ja voiko sen päällystää vielä marsipaanilla.
Pullahiiri kirjoitti 17.04.2011 - 11:57
Ieppa: Mikäköhän täyttteessä on nyt sitten ollut vikana? Olisiko nyt sitten liivatteiden kanssa jokin ongelma? Sulivatko kunnolla veteen? Kauanko tuota täytettä hyydytit? Yleensä tuo yön yli hyydytys kannattaa. Tuosta massasta tulee sellainen hyvin koossa pysyvä, muttei kuitenkaan sellainen "tytisevä" erittäin jähmeä massa. Tällaista hyydykekakkua ei kannata marsipaanilla päällystää. Vai käytitkö tätä täytettä täytekakussa? Päärynä itsessään ei ole mikään kovin voimakas maultaa, mutta voihan tuohon täytteeseen lisätä maun mukaan päärynää, jos maku jää mielestäsi laimeaksi. Lisää samalla myös hieman liivatetta. Ohjeessa on kuitenkin jo n. 460g päärynää. Toivotaan, että kakku ei osoittautunut fiaskoksi vaan saisit ohjeella onnistuneen kakun!
Ieppa kirjoitti 30.06.2011 - 15:24
Pakko myöntää, että ajatusvirhe tuli täytteen kanssa. Eihän se tietenkään pysy kakun välissä tuoreelta, kun se on hyydykekakun täyte! :/ No, mutta kakku onnistui, maistui päivänsankarille ja itsekin olin dinoon tyytyväinen. :) Kiitokset ohjeesta, vaikka sen väärin käytinkin. :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Taru Vihavainen


Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)

})();