|
12.04.2010 - 15:02
Tällaista on jo pidemmän aikaa pitänyt kokeilla. Nyt sitten muistin ostaa suuren määrän noita Snickers-patukoita kaupasta... suuren määrän siksi, että niitä pitää maistella myös hieman ennen piirakan tekoa
Reseptin pohjaa löysin täältä, mutta jonkin verran taas jouduin muuttelemaan itselleni sopivaksi...
Snickers pie
Pohja: n. 5 dl digestive-keksimurua 3 rkl ruokokidesokeria 8 rkl voita/margariinia
Suklaatäyte: 8 rkl voita/margariinia 120g tummaa suklaata 5 rkl vehnäjauhoja 1 rkl kaakaojauhetta 1/2 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 1,2 dl sokeria 1 iso kananmuna 1 keltuainen 1 rkl vaniljasokeria 4 Snickers-patukkaa
Tuorejuustotäyte: 280g maustamatonta tuorejuustoa 0.8 dl sokeria 1 kananmuna 1 valkuainen 2 rkl vaniljasokeria
Kuorrutus: 80g tummaa suklaata 3 rkl kermaa
Sekoita sokeri keksimurskan kanssa ja lisää joukkoon pohjaan tarkoitettu sulatettu rasva. Painele pohjan ainekset n. 24 cm vuokan pohjalle ja reunoille. Paista 175 asteessa 5 minuutin ajan. Tee suklaatäyte: Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa. Nosta pois vesihauteen päältä ja anna jäähtyä hetki. Mittaa ja sekoita kuivataineet keskenään. Vatkaa sokeri ja muna sekä keltuainen vaadoksi n. 1 min ajan. Lisää joukkoon suklaa-rasvaseos sekä lopuksi kuivataineet. Kaada täyte pohjan päälle ja paista n. 15 min. Jos piirakan reunat alkavat tummumaan niin, laita vuokan päälle folio. Nosta paistamisen jälkeen jäähtymään hetkeksi. Pilko Snickers-patukat ja ripottele palat suklaatäytteen päälle. Valmista tuorejuustotäyte: Notkista tuorejuusto ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää joukkoon muna ja valkuainen sekä vaniljasokeri. Kaada täyte Snickerspalojen päälle ja levitä esim. lusikalla. Paista 175 asteessa vielä n. 15 min. kuorrute: Sulata suklaa ja kerma vesihauteessa. Sekoita ja levitä piirakan päälle. Itse lisäsin vielä hieman kinuskikastiketta ja maapähkinöitä piirakan päälle. Annan piirakan jäähtyä jääkaappi kylmäksi. Tämän piirakan voi tehdä ihan hyvin muutaman päivän etukäteenkin jääkaappiin.
Odotin tältä piirakalta paljon, mutta eipä se nyt niin herkullista ollutkaan. Minun makuun ei sovi nuo uunissa paistetut keksipohjat eli suosittelen telemään kaakaoisesta murotaikinasta pohjan tähän. En myöskään oikein tiedä kuinka tuo kuorrutus olisi pitänyt kakun päälle levittää... Ei nyt tullut niin kaunista... |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Pioni :o)
Nami-Hiiri: Resepti on pitkä, mutta toisaalta todella helppotekoinen. Aina se reseptin ainesten määrä ei kerro koko totuutta leivonnaisen tekemisen vaikeudeta/helppoudesta :o) Snickers on nykyään minunkin mielestäni oikein Nam! Jonkin aikaa se kesti, että siitä opin nauttimaan :o)