|
06.10.2010 - 19:11
Kaiken arkihässäkän keskellä teki mieleni käyttää aurinkoisen syyspäivän rauhallinen hetki leipomiseen. Löysinkin jo mukavan suklaakakkureseptin, mutta en kuitenkaan tyytynyt siihen, vaan tein oman reseptin appelsiini-suklaakakkuun.
Appelsiini-suklaakakku
Kakkupohja 2,5 dl sokeria 120g voita 2 munaa 2 ison appelsiinin mehu (n. 2 1/3 dl) 2 tl appelsiinin kuorta raastettuna 1 dl kaakaojauhetta 2,5 dl vehnäjauhoja 1 tl soodaa 1/2 tl leivinjauhetta ripaus suolaa
200g appelsiinituorejuustoa 200g tummaa suklaata
Vatkaa sokeri ja pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi. Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja lisää appelsiinimehun sekaan. Lisää jauhoja ja nestettä vuorotellen voi-sokeriseokseen. Aluksi ja lopuksi jauhoja. Sekoita taikina hyvin ja kaada voideltuun irtopohjavuokaan (24-26cm). Paista 190 asteessa n. 30 min. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakkupohjan jäähtyä hetken aikaa vuokassa ja kumoa se sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään. Valmista täyte: Notkista tuorejuusto ja ranskankerma kulhossa sähkövatkaimella. Sulata suklaa ja lisää joukkoon hyvin sekoittaen. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja levitä täyte vielä hieman lämpimän kakkupohjan päälle. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle. Levitä loput täytteestä kakun päälle ja reunoille. Jos täyte/kuorrute jäähtyy ja jämäköityy, niin voit lämmittää sitä hieman mikrossa, jolloin se on helpommin levitettävää.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Tiina: Kiitos!
Aivan ihanan herkullisen näköistä, kyllä maistuisi reilu pala.