|
22.11.2010 - 09:07
Kaveriperheen lapsoset täyttivät 4-vuotta viikonloppuna. Sain kunnian tehdä juhliin kakun. Toiveina oli Salama ja Hello Kitty samassa kakussa. Pitkään pohdin saisinko molemmat hahmot saman teeman ympärille, mutta lopulta päädyin hieman jakamaan kakkua teemoittain. Mitää selvää rajaa puolten välille en halunnut, koska kakku oli sen verran pieni.
Paistoin kakkua varten 5 munan sokerikakkupohjan (kaakaojauheella) säädettävässä neliskanttisessa irtoreunassa (pienin koko). Kakun täytteeksi toivottiin minttusuklaatäytettä, jota aikoinaan käytin suklaaleivoksissa. Nyt en enää löytänyt Fazerin minttusuklaapatukoita, joten käytin tähän Pätkis-suklaata ja hieman muuntelin ohjetta. Minttusuklaatäytteen ohjeen löydät täältä. Päällä marsipaani, samoin koirsteet marsipaania. Pursotukset vispikermaa.
Onnittelut Vilmalle ja Eliakselle!
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Eliaksen ja Vilman Ukki!!
Jussi Asteljoki: Kiva kuulla! On mukavaa saada kommentteja juhlavierailta!