23.11.2010 - 08:27

Tuttava perheessä tytär vietti 8v. synttäreitään viikonloppuna. Heppa-tytölle toivottiin heppa-kakkua. Koska sen enempiä toiveita kakusta en saanut, niin päädyin tekemään muotokakun.



Paistoin kakkua varten 8 munan sokerikakkuopohjan säädettävässä irtoreunassa (neliskulmaisessa). Täytteenä appelsiini-valkosuklaatäytettä, kostutus appelsiinimenhulla. Päällä marsipaani, jonka alla sokericreme. Hevosen harja marsipaania, muuten koristeet sokerimassaa. Tuota hevosen harjaa pyörittelin ensin noin tunnin ajan käsin yksi kerrallaan. Sain tunnissa tehtyä ehkäpä noin 1/3 osan harjasta. Tunnin jälkeen keksin, että minulla on perunanpuristin eli sellainen valkosipulinpuristimen näköinen kapistus, joka on huomattavasti suurempi. Lämmitin muutamia sekunteja marsipaania mikrossa ja sen jälkeen puristin puristimella pitkät jouhet tuohon päälle. Se oli kyllä huomattavasti parempi keino...



 

Piirsin ensin leivinpaperille hevosen ääriviivat, joiden mukaan leikkasin kakkupohjan haluamaani muotoon. Ylimääräistä kakkupohjaa käytin sitten hieman muotojen saamiseen. Kakkupohjasta kannattaa kuitenkin tehdä huomattavasti haluttua kakkua suurempi, jotta tekovaiheessa on muokkausvaraa. Tästä kakusta toivottiin 15 henkilön (=5 munan) kakkua. Hieman ehkä suurempi kakusta tuli, mutta aika hyvin pysyin toivotussa koossa. 



Ensimmäisen sijan ruusukkeeseen kirjoitin sankarin iän ja nimen. Aluksi ajattelin tekeväni oikein punaisen ruusukkeen, mutta päädyin sitten tekemään ensimmäisen sijan sini-valkoisen ruusukkeen. Kiva kun saa kakkujen teossakin aina oppia uusia asioita :o)

Onnea vielä Reetalle!

 

Kakkuterapiaa kirjoitti 23.11.2010 - 09:38
tää on kyl hieno!!
Madicken kirjoitti 23.11.2010 - 10:07
Hyvännäköinen heppa :) Ihanan suklaisen näköinen pinta, melkein voisi luulla suklaamassaksi!
Pullahiiri kirjoitti 23.11.2010 - 11:59
Madicken: Tosiaan tuo pinta on kaakaoista marsipaania eli hieman suklaiseen menevää :o)
{miumau} kirjoitti 23.11.2010 - 12:41
Tosi upee! Olisin kyllä otettu, jos ite saisin tollasen kakun :D
Jati kirjoitti 23.11.2010 - 17:45
Todella upea Humma!ihan on näkönen!:)
Tinuski kirjoitti 23.11.2010 - 23:12
Olet sinä aika taituri kun pystyt neliskulmaisessa vuoassa paistetusta pohjasta tekemään noin aidon näköisen muotokakun, tosi hieno! Ei kyllä minulta onnistuisi ihan äkkiä.
Niina kirjoitti 03.12.2010 - 13:00
Tosi upea kakku! Kuten tossa yläpuolella mainittiinkin, aika taituri tosiaan taidat olla jos nelikulmaisesta pohjasta tuon teit.
Noora kirjoitti 07.12.2010 - 19:41
Ihana! Kelpais tännekin päin minunlaiselle heppatytölle =D
Marju kirjoitti 31.01.2011 - 15:35
Hieno kakku, mutta pakko kommentoida, että päässä oleva musta riimu on väärin :) yläremmi menee niskan TAKAA, ei otsalla. Jos on suitset, niin niissä on otsapantakin, mutta tällä on riimu, eikä niissä ole pantaa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();