30.11.2010 - 15:15

Sain pyynnön läksiäiskakusta päiväkotiin. Jotain lapsekasta yritin keksiä, mutta silti aika herkässä fiiliksessä mentiin...





Paistoin kakkuja varten 12 munan sokerikakkupohjan kahdessa eri vuokassa (pyöreä ja sydän). Täytteeksi toivottiin marjaisaa täytettä ja päädyimme lopulta mustikkamousseen (kermaa, mustikkaa, tuorejuustoa, tomusokeria, vaniljasokeria, liivatetta). Kostutus appelsiinimehulla. Kotitekoisesta MMF:stä eli vaahtokarkkikuorrutteesta päällinen, koska marsipaania kakkuun ei haluttu. Vaahtokarkkimassan alle laitoin voista, tuorejuustosta sekä kermasta, tomusokerista ja vaniljasokerista tarttumapinnan. Koriste sokerimassaa sekä hieman marsipaania. Pursotukset vispikermaa. Koristeessa olevista palikoista muodostuu kaksi eri tekstiä riippuen mistä päin kakkua katsoo "kiitos" ja "heihei" :o)





Kuvia selatessani huomasin, että illan hämärässä nopeasti kuvatessani tarkennukset ja kameran säädöt olivat

ihan päin mäntyä. Eiköhän näistä kuvista kuitenkin selviä miltä kakut näyttivät...


Anulilli kirjoitti 01.12.2010 - 09:18
Tosi kauniiit pursotukset ja muutenkin ovat oikein upeat ja näyttävät kakut. =)
Marilele kirjoitti 01.12.2010 - 10:06
Varsin suloiset kakut!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();