15.12.2010 - 16:50

Hieman mokkapalojen reseptiä tässä hyväksikäytin, kun leivoimme kuopuksen 2v. päivänä jotain herkkua. Mokkapalat olivat lasten toiveina, mutta päätin hieman muunnella tällä kertaa. Oli kyllä herkullista ja mehevää!




Pähkinäiset mokkapalat:

2 munaa

1,5 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

2/3 dl jauhettua hasselpähkinää tai mantelia

1,5 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

2/3 dl kiehuvaa vettä

75g suolatonta voita


Kuorrutus:

4 rkl kuumaa kahvia

4 rkl sulatettua suolatonta voita

1 rkl vaniljasokeria

1 rkl kaakaojauhetta

n. 2 dl tomusokeria

(koristeita)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivataineet keskenään. Keitä vesi kiehuvaksi. Lisäile vaahtoon vuorotellen kuivataineet ja vesi. Lisää lopuksi sulatettu ja hieman jäähtynyt voi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada n. 28cm piirakkavuokaan. Paista 200 asteessa n. 20 min. kokeile kyypsyyttä esim. coctailtikulla. Anna piirakan hieman jäähtyä ennen kuorrutusta.

Sekoita kuorrutteen ainekset sekaisin tomusokeria lukuunottamatta. Lisää lopuksi tomusokeria niin paljon, että kuorrutteesta tulee paksuhkoa, mutta kuitenkin hyvin levittyvää. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja levitä veitsellä piirakan päälle. Koristele haluamallasi tavalla tai voit jättää kokonaan koristeet poiskin. Anna piirakan jäähtyä.

 





Tinuski kirjoitti 16.12.2010 - 00:01
Kylläpä näyttääkin aika herkulta ja todella suussa sulavalta, tekisi kovasti mieli maistaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();