30.01.2011 - 21:20

Sain vieraakseni kakuista ja leipomisesta kiinnostuneen 14-vuotiaan tytön. Hänellä oli toiveena päästä harjoittelemaan erilaisia kakunkoristeluniksejä. Kakusta muistin sentään ottaa kuvankin, mutta muista harjoittelusta niitä ei tullut otettua. Kakun kuorrutuksen lisäksi opetin kermapursotuksia sekä kermaruusuja.

Hän sai sitten näin hienoa kakkua tarjoilla kavereille seuraavana päivänä!




Olin paistanut 5 munan sokerikakkupohjan ja täyttänyt appelsiini-valkosuklaatäytteellä valmiiksi puolipyöreän kakun, josta sitten tämä merirosvokakku lähti liikkeelle. Tuon muodon halusin sitä varten, että monille kurssilaisille on ollut ihme kuinka helposti tuollaisen puolipyöreän kakun saa aikaiseksi tavallisella kakkupohjalla sekä pyöreäpohjaisella kulholla. Lisäksi tuosta on helppo lähteä muodostamaan vaikka minkä aiheista kakkua (leppäkerttu, prinsessa, merirosvo, jalkapallo, lumiukko yms.) Tällöin ei tarvita erilaisia muotovuokia. 

Yritän saada vielä jonain päivänä aikuisopistollatehdyistä kakuista oman sivunsa tänne blogiin, joista näkyy kuinka hienoja luomuksia siellä ovat kurssilaiset tehneet!

nami-hiiri kirjoitti 30.01.2011 - 21:40
Veikeä kakku!
Luovuus on aina hauskaa - ja varsinkin jos saa hieman opastetta kokeneimmilta!
TaikaKokki kirjoitti 12.02.2011 - 17:56
Aikuisopiston kurssilainen kiittää antoisasta kurssista! Linkitin sinut seurattaviini, että pääsen kurkkimaan lisää vinkkejä.
Olisi ihana nähdä kuvia muiden kurssilaisten kakuista, kun en ehtinyt kaikkia nähdä oman kiireeni vuoksi. Meni aika viime tippaan kakun valmistuminen, mutta ei onneksi lauantain puolelle mennyt ;-)
Minun kakku löytyy blogistani:http://taikakokki.vuodatus.net/blog/2814285/fantasiakakkukurssi/
Mukavaa kevään jatkoa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();