21.03.2011 - 08:14

Sain tällaisen tunnustuksen Tigen keittiöstä - Kiitos siitä!

Näihin kysymyksiin vastaaminen on jäänyt ja tämä on roikkunut noissa ei päivitetyissä päivityksissä. Itse en laita tätä eteenpäin, mutta vastailen kuitenkin kysymyksiin

 

 

 

 


The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille.
Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän
palkinnon viidelle,jotka mielestään sen ansaitsevat!

1. Milloin aloitit blogisi?

 

Aloitin blogin pidon syksyllä 2006. Eli reilut neljä vuotta on blogielämää takana.


2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?


Päivitän blogiini leipomiani leivonnaisia. Blogissani on paljon kakkujani sekä myös uusien reseptien kokeiluja. Muita leivontaan liittyviä asioita tulee päivitettyä aina välillä.


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

 

Oma blogini on ainakin minulle juuri se erityinen, koska se on minun henkilökohtainen reseptikirjani. Toki pyrin siihen, että myös lukijoiden on mukava tulla blogiin kurkkimaan uusia leivonnaisia tai etsimään reseptejä. Pyrin siihen, että ulkoasu olisi mahdollisimman selkeä ja siisti, jotta blogissa liikkuminen olisi helppoa.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

 

Reilut neljä vuotta sitten rohkaistuin. Siihen aikaan ei ollut monia suomalaisia leivontablogeja. Muutamien muiden blogien innoittamana aloitin oman blogin ja tyytyväinen olen ollut siitä lähtien. Blogi on tuonut minulle aivan uudenlaisen harrastuksen sekä myös mukavia työtehtäviä.


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

 

  Olen tällä hetkellä tyytyväinen blogiini. Aikaa tarvitsisin hieman lisää, niin saisin päivitettyä kaikki tekemäni leipomukset tänne, mutta ikävä kyllä aikaa ei ole kaupan. Täytyy tyytyä vain siihen, että kaikkia herkkuja en tänne kerkeä ainakaan tällä hetkellä päivittää. Yleensä ongelmana on se, että kirjoitan reseptin jollekin paperille ja siinä vaiheessa kun minulla olisi aikaa päivittää blogi, ei reseptiä mistään enää löydy tai se on muuttunut piirustuspaperiksi näin lapsiperheessä. Tällöin en viitsi pelkkää kuvaa laittaa, joten herkku jää päivittämättä. Epävarmoja reseptejä ei voi blogiin laittaa!


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();