|
26.02.2011 - 19:00
Saimme viikolla vieraita ja heillehän sitten halusin jotain leipoa. Muutama tunti oli aikaa vieraiden tuloon, joten päädyin metsästämään jotain herkullista marjapiirakkareseptiä. Lopulta löysin netistä tällaisen ihastuttavan mansikkapullareseptin. Tämä siis maistuu pullalle, mutta kyseessä on ihan leivinjauheella nostatettu piirakka. Kaardemumman maku taikinassa tuo piirakkaan pullan maun.
Tässä minun käyttämäni resepti (hieman muunneltuna alkuperäisestä Ullan reseptistä)
"Mansikkapulla"
2½ dl kerma-maitoa 2 kananmunaa 1,5 dl sokeria ½ tl suolaa 2tl leivinjauhetta 1 rkl kardemummaa 5 dl vehnäjauhoja 50 g voita 300 g mansikoita sokeria ja vaniljasokeria pinnalle
Sekoita munat ja maito. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, kaada lopuksi joukkoon sulatettu rasva. Voitele piirakkavuoka, kaada taikina vuokaan (käytin n. 26cm vuokaa. Olisi voinut olla hieman pienempikin). Viipaloi mansikat (käytin pakastemansikoita, viipaloin ne kohmeisina) ja laita ne taikinan päälle, ripota pinnalle sokeria. Paista mansikkapulla uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes piirakka näyttää kypsältä. Ripottele päälle vielä hieman vaniljasokeria. Tarjoilin tätä vaniljajäätelön kera.
Tästä tuli kyllä meidän perheen yhtä lempparileivonnaista!
Katarina kirjoitti 27.02.2011 - 12:19
Herkullisen näköinen pullapiirakka!
TaikaKokki kirjoitti 28.02.2011 - 13:18
Oh lalaa! Näyttää niin herkulliselta ja kesäiseltä.
Pullahiiri kirjoitti 28.02.2011 - 15:31
Tämä tosiaan oli aikas herkullinen piirakka. Tulee varmasti tehtyä toistekin, varsinkin kun oli niin nopea tekoinen, ettei montaa minuuttia tekemiseen mene. Voisihan tuota kokeilla muillakin marjoilla :o)
Miisuli kirjoitti 28.02.2011 - 18:07
NAM, ompas herkullisen näköinen!!
Tinuski kirjoitti 28.02.2011 - 21:31
Näyttää todella herkulta. Kyllä maistuis täälläkin ;)
Satu kirjoitti 08.03.2011 - 10:24
Hei! Mun 10-v poika teki tätä eilen itsekseen. Olisi halunnut tehdä laskiaispullia, mutta pelkäsin, että ovat liian haastavia (itse en ollut edes kotona leivontahetkellä). Muistin nähneeni tämän ohjeen äskettäin ja ohjeistin pojan sivuillesi. Hienosti onnistui, mansikoiden sijaan poika käytti vadelmia.
Pullahiiri kirjoitti 08.03.2011 - 15:16
Satu: Ihana kuulla, että poika on innostunut leipomaan! Tämä tosiaan on hyvä resepti lasten leipoa, koska vaivaamista ei ole! Nyt vaan hieman kermavaahtoa pullapiirakan päälle, niin sehän jo muistuttaa aikalailla laskiaispullaa :o) Mukavia pullahetkiä teille!
Marjakukka kirjoitti 13.03.2011 - 09:48
Kokeilin eilen tätä reseptiä ja hyvää oli.Todella hyvä ohje juuri silloin kun pitäisi äkkiä saada jotain tarjottavaa vieraille.Sivusi ovat muutenkin niiiin ihanat.Täällä tulee käytyä todella usein katsomassa mukavia uusia reseptejä.=)
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |