|
21.03.2011 - 09:38
Kummityttömme täytti eilen 3-vuotta. Tytön toiveena oli Muumi humppa-kakku ja veljelle olisi pitänyt tehdä se toinen toive eli Lilli-kakku. Piti leipurin hetki miettiä tuota Muumihumppa-kakkua, kun sellaista ei ole koskaan tilattu aikaisemmin. Tein sitten tuon alla olevan kakun ja neito oli innoissaan saamastaan muumikakusta. No, lopulta vieraiden lähtiessä hän huusi perään, että "tulkaa sitten syömään sitä muumihumppa-kakkua" Minä kysyin "eikös se muumihumppa-kakku ollut jo tänään tarjolla ja melkein syöty", johon neiti totesi, että "Ei. Se oli Niiskuneiti-kakku"
Paistoin kakkua varten 8 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi sankarin toiveesta marjasosetäyte, mansikkamousse tuorejuustolla. Kostutus omenamehulla. Päällä sokerimassa ja koristeet myös sokerimassaa. Pursotukset laktoositonta vispikermaa ja nuo pienet pallot tuossa yläpursotusten kohdalla on mansikkatoffee-palloja karkkilaarista, jotka minusta sopi hyvin kakun henkeen eli muistuttavat hieman Niiskuneidin helmikorua. Sokerimassan alle tein vielä sokericremen.
Täyte:
6 dl vispikermaa 200g tuorejuustoa 450g mansikkasosetta tomusokeria vaniljasokeria 5 liivatelehteä 1/2 dl vettä
Laita liivatteet likoon. sulata ja soseuta marjat. Vatkaa kerma vaahdoksi sokereisen kanssa. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen. Sekoita liivateseos ja kaada ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon. Kaada mansikkasose tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto joukkoon ja maista, että sokerit ovat kohdallaan.
Koriste hieman lähemmin
Koristeen laatan olen kohokuvioinut kuviolevyllä. Pienet ruusut ovat kertomassa sankarin iän. Pursotukset hieman lähemmin
Pursotuksista pinkki on tehty koripunostyllalla ja valkoinen isolla lehtitylalla.
Paljon onnea Jennalle!
Katarina kirjoitti 21.03.2011 - 11:03
Todella hieno kakku!
Miisuli kirjoitti 21.03.2011 - 11:07
Ihan mielettömän hieno!!!
Anu/Makeaahyvää kirjoitti 21.03.2011 - 13:13
Ihanan hempeä kakku :)
TaikaKokki kirjoitti 21.03.2011 - 13:19
Ihana "humppa-kakku" :-)
Johanna kirjoitti 21.03.2011 - 15:55
Voi miten ihana ja suloinen kakku kaikkia yksityiskohtia myöten!
Pullahiiri kirjoitti 27.03.2011 - 19:20
Kiitos kommenteistanne!
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |