|
27.03.2011 - 19:11
Tuttavaperheen 5-vuotta täyttävä poika toivoi syntymäpäivilleen dinosauruskakua. Laji ja kaikki oli toiveessa kerrottu. Lupauduin hommaan, mutta painotin, että lajinmukaan en voi tuota kakkua toteuttaa. Toivottavasti tämä nyt täyttää sankarin toiveen. Sankarin mukaan kakun tuli olla kokonaan vihreä, joten sillä mentiin. Sankarilla oli myös mielipide kakun täytteestä - karkinmakuinen kakku...Tässä sitten toteutus noilla toiveilla. Toivottvaasti karkkikakku maistui sankarille ja juhlavieraille.
Paistoin säädettävässä irtoreunassa (neliskanttinen) 12 munan sokerikakkupohjan. Tarkoitus oli saada tämä kakku riittämään 30 hlölle. Muotokakuissa on aina huomioitava, että pohjahävikkiä voi tulla, koska kakku leikataan muotoon ja kaikkia ylimääräisiä paloja ei välttämättä voi kakussa käyttää. Tämän vuoksi itsekin varauduin tähän hieman tarvittua suuremmalla kakkupohjalla. Täytteeksi tein karkinmakuisen täytteen TuttuFrutti-ruoheesta. Laitan tuohon alle reseptin siitä. Päällä valmiiksi vihreäksi värjätty marsipaani, johon laitoin sekaan vielä hieman tummempaa vihreä elintavikeväriä. Pyrin jättämään värin hieman marmoroiduksi, jotta olisi elävämpi. Hieman kuvioin tuota marsipaanin pintaa. Marsipaanin alla sokericreme. Kostutin kakun päärynämehulla, koska viime vuonna sankarin toiveena oli silloiseen syntymäpäiväkakkuun päärynätäyte. Vinkiksi laitan, että marsipaania meni tähän kakkuun 1,2 kg eli noin 5 pötköä. Nuo jalat ja piikit on kokonaan tehty marsipaanista.
Tuttu frutti-täyte (laktoositon)
6 dl laktoositonta vispikermaa 200g laktoositonta maitorahkaa 100g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa 2,5 dl Tutti Frutti chrushia 0,5 dl mansikkatomusokeria 2 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria 4 liivatelehteä n.1/2dl päärynämehua.
Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa maitorahka ja tuorejuusto. Lisää joukkoon tutti frutti-rouhe ja sokerit. Kuumenna päärynämehu kiehuvaksi ja sekoita siihen liotetut liivatteet. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos maitorahka-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon vatkattu kerma ja sekoita täyte tasaiseksi. Tein viikolla täytteestä kokeilun, jotta saisin tietooni sulavatko karkit tuohon kermaan. Kyllä sulavat, joten sellaisia kovia karkkirakeita ei täytteessä ole.
Onnea Noel! |
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Sinusta ja kakkuhelmestä oli hieno juttu tänään ykkösen uutisissa =o)
Carita: Olet ollut tarkkana :o) Itse en ole tuota pätkää nähnytkään, joten jostain pitäisi se saada kaivettua. Päivitän tuon kakun kohta tänne blogiinikin.
OLLEET!
Kirsi: Hienoa, että olet löytänyt hyviä reseptekjä täältä blogistani! Lämmittää aina, jos olen voinut auttaa kotileipureita :o)
Marsipaanin sekä sokerimassan värjäämiseen käytän itse noita geelimäisiä elintarvikevärejä (Wilton). Niillä olen saanut parhaimman lopputuloksen. Ovat ns. tiivistevärejä, jolloin väriä kannattaa laittaa vähän kerrassaan. Värejä saa ostaa joistain Tiimareista sekä leivontatarvikeliikkeistä. Kysele vaan lisää neuvoja, jos tarvitset. Vastailen kysymyksiin ihan mielelläni. Voit myös laittaa sähköpostia minulle.