10.04.2011 - 20:43

Sain pyynnön syntymäpäiväkakusta 9-vuotiaalle tytölle. Hänen isoäitinsä pyysi minua tekemään täytekakun, joka olisi hempeä ja ruusuinen sekä ei saisi sisältää ainakaan paljoa marsipaania. Hän valitsi myös minulle malliksi blogistani nimenomaan kermakakkuja, joten sillä linjalla menin. Tämän kakun tein näin, koska itse aikoinani olin todella ihastanut tähän nimipäiväkakkuuni, jonka koristelin samalla tapaa. Tein kakkuun keskelle vielä pienen sydänkoristeen, mutta laitoin sen erikseen kakun mukaan, koska kakku haluttiin jo juhlia edeltävänä päivänä kuljetusteknisistä syistä.




Paistoin kakkua varten 4 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin mansikkatäytettä, kostutus appelsiinimehua. Päällä kuorrutus ja pursotukset vispikermaa. Osan kermasta värjäsin pinkiksi ja osan kauniin vaalean vihreäksi. 




Ja tässä näkyy vielä hieman mukaan lähtenyttä sydänkoristetta, jonka tein pursotuksen ruusuköynnöksen väreillä. En tiedä käytettiinkö koristetta vai oliko käytössä kynttilät.



nami-hiiri kirjoitti 10.04.2011 - 22:57
Sievä! Yksinkertainen! Tyylikäs!
Tämä kakku soveltuisi moneen kevään juhlaan !!
NaMiNaMi kirjoitti 10.04.2011 - 23:13
On kyllä ihanan tyttömäisen hempeä.
Madicken kirjoitti 11.04.2011 - 09:24
Kaunis ja tosi tyttömäinen kakku! Joskus tosiaan sitä marsipaania ja muuta koristelumassaa tulee korvistakin, eli ihan kiva nähdä välillä ihan vaan kermakakku :)
Herkkusuu kirjoitti 11.04.2011 - 13:26
Kaunis kakku ja mielettömän hienot pursotukset.
Maikki kirjoitti 22.04.2011 - 12:23
Aivan ihana keväinen kakku! Ja mukavaa tosiaan, ettei aina ole marsipaania tms., mutta silti on väriä.

Millä tyllalla ja miten olet pursottanut kukat ja lehdet?

Maikki
Pullahiiri kirjoitti 22.04.2011 - 13:21
Maikki: Ihan tosiaan vaihtelua marsipaanilla tai sokerimassalla kuorrutettuhin kakkuihin. Olen tehnyt nuo kukat pienellä ruusutyllalla ja lehdet pienellä lehtityllalla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();