|
27.05.2011 - 14:46
Aivan mahtavaa oli huomata, että blogini kävijämäärälaskuri on pyörähtänyt miljoonan paremmalle puolelle muutama päivä sitten! En olisi ikinä moista uskonut nelisen vuotta sitten blogiani aloitellessani. Toive tietysti oli, että nettikävijät löytäisivät blogini! Suuri kiitos teidän ihanista ja kannustavista sanoistanne, joita moni lukija on jaksanut jättää niin tänne blogiini kuin sähköpostiinikin. Niiden avulla olen jaksanut aina vaan innostua lisää ja kehitellä uusia ideoita sekä reseptejä. Pitää sanoa, että edelleenkin olen todella iloinen jokaisesta saamastani kannustavasta kommentista, joten niillä voitte jatkossakin kannustaa minua eteenpäin
Tarkoitus oli, että ennen tuota mahtavaa kävijämäärää saisin laitettua kilpialun pystyyn blogissani, mutta toisin kävi! Korjataa asia heti ja laitetaan kilpailu pystyyn NYT!
Jättämällä kommentin tämän kirjoituksen yhteyteen osallistut arvontaan. Joskaisella kävijällä on vain yksi ääni arvonnassa. Toivoisin, että jättämääsi kommenttiin kirjaisit omia ajatuksiasi blogistani eli sana on vapaa. Lisäksi otan avoimin mielin ehdotuksia vastaan uusista leivontaideoista. Voi olla, että juuri sinun ideaasi tulen kesän aikana kokeilemaan. Kaikki 6.6.2011 klo 23.59 mennessä tulleet kommentit huomioidaan arvonnassa. Arvonnan voittajalle lähtee leivonta-aiheinen paketti postitse! Muista jättää sähköpostiosoitteesi mahdollista voittoyhteydenottoa varten. Osoite ei näy julkisesti, kunhan kirjoitat sen sähköpostille kuuluvaan kohtaan!
Kiittäen Taru Pullahiiren leivontanurkasta
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Olet kauan jaksanut bloggailla ja useasti olen täällä vieraillut. Erityisesti mieleen on jäänyt hienosti otetut kuvat, kiva kun toiset jaksaa panostaa niihin!
Sivuillasi on vierailtu jo jonkin aikaa, ja täällä eniten sykähdyttävät kauniit koristelut ja aivan uskomattoman upeat valokuvat!
Kiitos kun jaksat nähdä vaivaa niiden eteen ja tuoda muillekin ne esille, koristeluistasi saa varmasti monet muutkin ideoita :)
Olen seurannut blogiasi jo aika kauan ja olen saanut hienoja ideoita omiin ruokiini. Hienot kuvat ovat aina plussaa blogissa, ja niitä sinulta mielestäni löytyy.
Blogiasi on tullut jo jonkin aikaa seurailtua, ja on yksi suurimmista suosikeistani. Täältä haen monesti innostusta leipomuksiini. Kuvat ovat kauniita aina ja reseptit kiinnostavia! =)
Ja onnea muhkeista kävijäluvuista, todella ansaittuja ovat. Appelsiinimuffinssit (tosin ilman marenkihuppua ja mandariinisydäntä) veivät kieleni ja sydämeni... ja toivat taas muutaman leipurinsentin vyötärölle ;)
On ollut ihana lukea erilaisia reseptejäsi joita olet täällä julkaissut. Monet kerrat olen löytänyt etsimäni täältä tai saanut innostuksen valmistaa jotakin mitä olen lukenut sinun tehneen... Ja onpa vain vienyt aina miltei kielen mennessään.
Jos nyt pitäisi jotakin keksiä, mitä voisi toivoa lisää niin aika hankala..mutta olisiko näin kesäaikana jotkin kesäiset, raikkaat juomat ja välipalan tyyliset reseptit kivoja noin niinkuin itsellekin vinkkinä lukea ;)
Sinun blogisi kautta innostuin itsekin leipomisesta ja leivontablogien luvusta! AIVAN MAHTAVA BLOGI! :)
Sivustosi on meillä kovassa käytössä.
Kaikkea ihanaa ja kaunista, viimeinen kokeiluni sivustoltasi oli tuo kaunistakin kauniimpi sydän voileipäkakku. Kakku sai paljon kehuja vierailta. Ihmettelivät kovasti ideaasi tuosta sydän vuoasta. Sinulla on hienoja ideoita ja kaunis toteutus tuotoksissasi. Lisää ideoitasi tietysti odotamme ja yritämme sitten parhaan taitomme mukaan kotanakin näitä kokeilla : )
Itseäni blogissasi viehättää eniten selkeys ja upeat kuvat, sekä tietenkin ihanat leipomukset.
Paljon on hyviä reseptejä lähtenyt täältä mukaan, jatka vain samaan malliin... ;)
Sinulla on aivan ihania leipomuksia joista käyn hakemassa ideoita ja ohjeita :)
Blogistasi saa ihania ideoita ja innostusta omiin kokeiluihini.
Toive: jotain vaaleanpunaista tyttömäistä tarjottavaa 3-v synttärisankarille ;) Syksyllä meillä juhlat tulossa ja ajatuksena olisi tehdä vain vaaleanpunaista, mutta eipä noita ohjeita paljoa ole löytynyt.
Onnitellen!
Ihania ohjeita olen täältä löytänyt ja aina tulen uudelleen katsomaan mitä olet puuhannut :)
Toivoisin jotain täytekakkuohjetta, jonka selostaisit (ehkä jopa alusta loppuun asti) kuvien kera tekovaiheittain. Minusta se olisi mielenkiintoinen lisä.
Minä kerta kaikkiaan rakastan blogisi mielettömän upeita kuvia! Kuvat ovat ehdottomasti huippulaatua, ja niiden myötä tuntuu kuin olisi vieressä kakkua katsomassa, lähes jo tuntee tuoksun nenässään...
Minä toivoisin juhannukseksi kakkuideaa, jossa näkyisi jotenkin suomalainen luonto ja juhannus. Eli koivuja, mökkejä, (savu)saunoja, grillausta jne. Kesäistä mökkitunnelmaa siis.
en osaa oikein keksiä sinulle uusia ideoita koska sinulla on niin kaiken kattava ja laaja valikoima reseptejä sivuillasi.itse käyn bongailemassa vinkkejä ja ideoita sivuiltasi omiin kokeiluihini. toivon että itsekkin kehittyisin leipojana sen verran että rohkenisin yrittää jotain hienoa täytekakkua upeilla koristeilla. olisi upeaa yllättää esim. äiti seuraavana äitienpäivänä, onneksi siihen on viellä aikaa harjoitella.
Parasta blogissasi on kun rohkeasti kokeilet kaikkea uutta. Olen saanut minutkin kokeilemaan monia uusia juttuja, vaikka olenkin vasta aloittelija näissä asioissa.
Jatka pliiiis vielä monia vuosia eteenpäin samalla linjalla :))
Nöyrästi pyydän enemmän vaihekuvia.Ja ihan vaan yleisesti enemmän kuvia eli vaikka toisesta kulmasta ja sitten vielä siitä toisestakin kulmasta=)
Uutta miljoonaa kohti!!!
Yhtä asiaa toivoisin, olen sen verran "uusi" leipuri, etten tiedä minkälaisissa pakkauksissa ja missä päin kauppaa lähtisin erikoisimpia aineksia etsimään. Saisiko näistä vaikka kuvan ohjeisiin (esim. Lemongurd ?meniköhänoikein)?
Blogisi yksi parhaista puolista on sen todella kauniit kuvat. Lisäksi teet monipuolisesti kaikkenlaisia leivonnaisia. Monta hyvää ohjetta on tullut täältä napattua. Kiitos niistä!
Olen tässä miettinyt toteutusta piñata kakulle, onnistuisiko sinulta sellainen? Jokin perinteinen meksikolais tyylinen tai ehkä viva piñata pelin mukaisesti?
-Tuija-
Toiveena olisi saada lisää ohjeita pieniin sormisyötäviin herkkuihin, niin suolasiin kuin makeisiinkin.
Aivan ihania leivonnaisia sinulla onkin, ihan vesitulee kielelle niitä katsellessa.
Täällä on kiva käydä ihastelemassa kauniita teoksiasi,jatka samaan malliin!
Kiitos sinulle ja jatka samaan malliin!
Jatka samaan malliin ja nyt alan etsimään sivuiltasi pikku prinsessallemme sopivaa synttärikakkua, ihanaa huomata että vaihtoehtoja on mielettömästi ja ihanaa kun jaksat kirjoittaa teko-ohjeitakin. Iso kiitos!
Jos jotain ideoita kaipaat, niin olisi mukava nähdä mitä saat aikaan aiheista: yötön yö, kala, metsä, sauna ja terva.
Ihanaa jatkoa sinulle ja blogillesi!
Koska kakkusi kuuluvat kategorioihin kaunis/suloinen/tyylikäs/hauska, heitänkin tällaisen haasteen(vaikkei nyt ihan kesäteemaan sovikaan): Oletko koskaan ajatellut tekeväsi kammottavaa kakkua? Siis ulkonäöllisesti kammottava. Esimerkiksi Halloweeniksi tai kauhuleffamaratonia varten vaikkapa verinen pää, jonka silmä on tipahtanut poskelle ja aivot näkyvät jostakin halkeamasta...tai mitä nyt kauhuteemasta keksii :)
Itse olen löytänyt sivuiltasi hyvin paljon ohjeita ja vinkkejä. Kuvat ovat toinen toisensa jälkeen upeampia. Ehdottomasti yksi suosikkiblogeistani!
Poikieni mielestä ei ole mokkapaloja voittanuttu leivosta, mutta voisitko kehittää tälle klassikolle jonkin vahvan kilpailijan...? :-)
Aurinkoista ja leppoisaa kesää!
T: Tiina-Kaisa
Onnea huikeasta kävijämäärästä!
Mukavaa kesää!
Blogisi on yksi suosikeistani, käyn aina kurkkimassa vinkkejä omiin leivontoihini täältäkin.
Pikaisesti selailin tuossa täytekakkujasi ja olihan siellä valtavasti upeita luomuksia panssarivaunuista tisseihin :) Kahta aihetta en näin nopealla silmäyksellä nähnyt, joten tässä toiveet: Poikani pitää luurangoista. Kahdet viimeisimmät synttärit on juhlittu luurankokakulla ja haluaisinkin nähdä sinun versiosi kun aiheena on luuranko :)
Ja toinen toive liittyy tyttäreeni, joka taas rakastaa suuresti Postimies Patea ja Jessi-kissaa, etenkin Jessiä. Itse en ole vielä tästä aiheesta kakkua yrittänyt vääntää, joten tästäkin olisi kiva nähdä, miten sinä kakun tekisit (vinkkejä siis, kiitos :) )
Kyllä voin tunnustaa että olen niin monet kerrat sivuillasi pyörinyt joten en ihmettele lukua ollenkaan. Jatka vain samaan tahtiin <3
Kiitos ihanasta blogista, täältä olen paljon löytänyt kivoja reseptejä ja ideoita, NAM! :D
Mielettömän upeita, ihania ja herkullisia ohjeita täältä löytyy. Vaarallistahan täällä on käydä kun herkkuhimo iskee 99 % varmuudella. Jatka samaan malliin :=)
Hyvää kesän jatkoa ja jälleen, onnitteluni ;)
-Pimu-
Onnea!
Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää!
Ihania ohjeita ja vinkkejä.Kiitos niistä.:)
Usein tulee tänne piipahdettua ihailemaan leipomuksiasi. Upeita kuvia, herkullisia leivonnaisia ja omaperäisiä uusia ideoita. Kiitos niistä !
Aurinkoista ja mukavaa kesää sinulle ja perheellesi !
Jatka samaan malliin ja ilahduta meitä mahtavilla leipomuksillasi joista me amatöörit olemme kauhian kateellisia!
-Kakkumaakari Porvoosta-
Aurinkoa kesääsi :)