|
30.05.2011 - 09:51
Lastemme serkun nimijuhlaa vietettiin viikonloppuna. Mieheni siskolla oli toiveissa juhlaan minulta täytekakku sekä kaksi erilaista voileipäkakkua. Päädyimme keskusteluissa sitten kreikkalaiseen voileipäkakkuun sekä kinkkuvoileipäkakkuun. Juhlat olivat lauantai-iltapäivällä ja olin sopinut omia ja muun perheen harrastemenoja koko lauantaiaamupäivälle minuuttiaikataululla. Niinpä täytin kakut perjantaiaamuna ja nostin jääkaappiin meheytymään. Perjantai-iltana sitten tein kuorrutteen, jonka levitin ohuelti kakun päälle ja pursottelin reunat. Pidin kakut jääkaapissa tiivissä laatikoissa yön yli, jotta makuja/hajuja jääkaapista ei tarttuisi kakkujen kuorrutukseen. Nopeasti ennen juhlia laitoin koristeet kakujen päälle. Toimi oikein hienosti, joten voin suositella muillekin kiireisille leipojille. Voisihan nuo koristeetkin laittaa kakun päälle jo aikaisemmin, mutta itse halusin kakkujen olevan koristeiltaan oikein tuoreen näköisiä.
Tässä ensin kinkkuvoileipäkakku
Tein tämän jo aikaisemmin hyväksi havaitsemallani ohjeella, joka on kyllä ihan oma suosikkini voileipäkakuista. Tein ohjeen puolitoista kertaisena. Tarjolla oli kyllä kaikkea muutakin makeaa ja suolaista niin runsainmäärin, joten näitä molempia kakkuja jäi vielä reilusti seuraavan päivän vieraita varten. Koristelusta vielä sen verran, että itse tykkään repiä nuo salaatinlehdet pieniin osiin, jotta kakun leikkaaminen olisi helpompaa eikä kenekään lautaselle tulisi suuren suurta salaatinlehteä.
Tässä Kreikkalainen voileipäkakku
Tein kreikkalaisen voileipäkakun tällä ohjeella, joka sekin on ollut kovassa suosiossa omissa juhlissamme. Tämänkin tein puolitoistakertaisena.
Krisse kirjoitti 30.05.2011 - 10:45
Ihan mielettömän kauniita nämä sinun voileipäkakkusi! Ei voi muuta kuin ihailla. Tuo kreikkalainen voileipäkakku on kyllä hyvä. Se tuo mukavaa vaihtelua tarjoiluihin perinteisten liha- ja kalakakkujen rinnalle.
Noora kirjoitti 31.05.2011 - 12:04
On kyllä tosi kauniit ja runsaat voileipäkakut! <:
tärpätti kirjoitti 04.06.2011 - 07:25
Ihanan näköisiä :)
jaana s. kirjoitti 06.06.2011 - 16:19
heips, millä tyllalla reuna on pursotettu? Upeita.
Suve kirjoitti 06.06.2011 - 16:36
Tyylikästä...
Pullahiiri kirjoitti 10.06.2011 - 16:41
jaana S.: Tuo käyttämäni tylla on muistaakseni Wilton 70 eli "pieni" lehtitylla. Tekee kyllä tarvittaessa hieman suurempaakin jälkeä. Mielestäni ehkäpä jopa kauniimpaa jälkeä kuin mitä tuo iso lehtitylla tekee.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |