|
31.05.2011 - 11:30
Tällaisen kakun tein lastemme serkun nimijuhlaan. Toiveina oli vaaleansinistä ja täytteeseen mansikkaa sekä valkosuklaata. Olipa hauska kuulla, että mieheni sisko oli käynyt ihastelemassa tätä tekemääni kakkua, joka on aika samaan tapaann koristeltu.
Paistoin kakkua varten 9 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi tein masikka-valkosuklaamoussea (alla ohje). Kostutus appelsiinimehulla. Päällä sokerimassaa, jonka alle laitoin pursotuskermasta ohuen kerroksen. Koristeet osaltaan sokerimassaa, osaltaan marsipaania.
Mansikka-valkosuklaamousse (noin 9 munan kakkuun)
5 dl kermaa 200g maitorahkaa 300g valkosuklaata 350g mansikkasosetta 1 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria 2 liivatelehteä tilkka vettä
Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta mansikat. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetken aikaa. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja sulata liivatteet kuuman veden sekaan. Kaada liivateseos marjasoseen joukkoon. Ja kaada marjasose, tomusokeri sekä vaniljasokeri rahkan joukkoon. Lisää vielä sulatettu sekä jäähdytetty valkosuklaa. Sekoita täyte tasaiseksi ja lisää joukkoon lopulta kermavaahto.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Sama urakka odottaa viikonlopulle, ristiäiskakkuja pienelle pojalle. Mutta kun nuo ideat tahtoo olla vielä vähän hakusessan :o
Sama urakka odottaa viikonlopulle, ristiäiskakkuja pienelle pojalle. Mutta kun nuo ideat tahtoo olla vielä vähän hakusessan :o