20.06.2011 - 10:32

Oma tyttäremme täytti viime viikolla 5-vuotta. Monia kakkutoiveita oli, mutta nyt tällä kertaa oli yksi valittavana, koska kaverisynttäreillä meillä oli jäätelötarjoilu eikä täytekakkua. Tytär päätyi toiveissaan lopulta (synttäreitä edeltävänä iltana) petshop liskoon. Täytetoiveet olivat suklaa ja mansikka, joten niitä moplempia laitettiin kakun väliin.




Paistoin kakkua varten 8 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi tein kermavaahdosta, maitorahkasta sekä laktoosittomasta "suklaasta" suklaatäytteen sekä pienen määrän mansikkamoussea toiseen kerrokseen. Päällä vispikermasta pursotukset sekä kaikki muu sokerimassaa. Käytin tällä kertaa Städterin sokerimassaa, joka tuntui miellyttävältä käsitellä. Ei kuivunut kaulittaessa niin kuin aikaisemmin käyttämäni sokerimassa.



 

Kakkuun aseteltiin vielä kynttilätkin puhallettavaksi, vaikka neiti ei sitten lopulta millään suostunut sukulaisten edessä kynttilöitä puhaltamaan - tuli ramppikuume :o)




Muista tarjoiluista ja lastenjuhlista tulee päivitystä tänne blogiini vielä ennen varsinaisen loman alkua. Kesällä voi olla hieman päivitystaukoakin blogissani, mutta eikähän taas syksyllä palata sitten ruotuun :o) Leivottua tulee aivan varmasti!



Inksuliini kirjoitti 20.06.2011 - 12:33
Kauniit pursotukset, niin siistit ja tasaiset! :)
Sanna kirjoitti 20.06.2011 - 14:17
Komppaan edellistä! Ja muutenki ihana :--)
nami-hiiri kirjoitti 21.06.2011 - 14:14
On ihanaa, kun pienet tytöt tietävät mitä haluavat - ja saavat äitiensä luomiskyvyn parhaat puolet esille. Loistava toteutus !
Madicken kirjoitti 22.06.2011 - 22:26
Hellyyttävä koriste, aivan ihana :) Todella kaunis kakku!
eve kirjoitti 13.08.2011 - 23:22
Hei, millä tyllalla olet pursottanut kakun sivuröyhelön? Näyttää hienolta. :)
Pullahiiri kirjoitti 14.08.2011 - 13:36
Eve: tuon olen pursottanut samalla tyllalla kuin päällisenkin. Kyseessä on tähtitylla, luulen sen olleen Wiltonin 1M. Ihan varma en ole, koska minulla on muutama muukin vastaava.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();