|
26.07.2011 - 23:58
Huomaan että näin kesällä tulee tosiaan nautiskeltua näistä oman maan marjoista. Joten nyt kaksi mustikkapäivitystä peräkkäin. Tänään kiersinkin mökkiä ympäri samalla keräillen mustikoita. Sainkin aika nopeasti kaksi litraa mustikoita purkkeihini, joista nyt valmistui ainakin tämä makoisa mustikkapiirakka. Tämä piirakka ei ole ihan perinteisellä reseptillä tehty, kun halusin käyttää täytteeseen "ylimääräisen" vaniljavanukkaan. Mustikoiden lisäksi on tullut keräiltyä talteen myös vadelmia ja viinimarjoja, joten ehkäpä niistä sitten seuraava päivitys :o)
Vaniljainen mustikkapiirakka
Pohja 1 prk (200g) kermaviiliä 100g suolatonta voita 2 kananmunaa 1,5 dl ruokokidesokeria (tavallinenkin sokeri käy ihan hyvin) 2 tl vaniljasokeria 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta
Täyte 2 dl valmista vaniljavanukasta (käytin ekrtöms) 1 dl créme fraichea 2 kananmunaa 1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 3 dl mustikoita
Sekoita keskenään pohjan kermaviili, kananmunat sekä pehmeä voi. Sekoita toisessa kulhossa sokerit ja kuivat aineet keskenään. Lisää ne ensimmäiseen seokseen. Kaada massa kevyesti voideltuun piirakkavuokaan (n. 26-30cm) tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (n.24cm). Painele paikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen. Valmista piirakan täyte sekoittamalla kaikki täytteen ainekset keskenään, mustikoita lukuunottamatta. Kaada pohjan päälle noin puolet mustikoista ja painele ne kevyesti pohjan sisään. Kaada täyte mustikoiden päälle ja ripottele loput mustikat täytteen päälle. Paista noin 40 minuuttia 175 asteessa. (Paistoiaika ja -lämpötila nyt viitteellisiä, koska mökkimme uuni ei mielestäni toimi ihan niin kuin pitäisi. Jouduin tuon vuoksi säätelemään paistolämpötilaa ja samalla paistoaikaakin.) Jos piirakan pinta tuntuu tummuvan herkästi, laita vuoan päälle alumiinifolioa suojaamaan pintaa. Varo ettei folio tartu piirakan pintaan kiinni.
Carita kirjoitti 27.07.2011 - 15:47
Niin herkullisen näköistä piirakkaa =o)
anskutti kirjoitti 13.01.2012 - 20:56
moi! olisiko mtn sellaista makeista missä ei olisi kermaa,kermaviiliä?? katsoin mutta en löytänyt, on ikävää tehdä jos joku ei tykkää ja syö siksi. kiitos! =)
Pullahiiri kirjoitti 14.01.2012 - 09:41
Anskutti: Laittaisitko tarkemmin minkälaista herkkua kaipailet? Puhut makeisesta, mutta tarkoitatko kuitenkin leivonnaista. Sekä makeisia että leivonnaisia löytyy ilman kermaa ja kermaviiliä. Ilman kermaviiliä ja kermaa olevia leivonnaisia löytyy niin muffinsseista, pikkuleivistä, täytekakuista kuin makeista leivonnaisistakin. Luulen, että niitä löytyy kaikista kategorioista. Voin sinulle jotain tiettyä ehdottaakin, jos vain kerrot tarkemmin mitä etsit.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |