24.08.2011 - 10:30

Ostin jo varmaan kolme kuukautta sitten piirakkavuoan syvennyksellä. Muistelen, että äitini on tuollaisessa vuoassa paistetusta torttupohjasta puhunut kutsukakkuvuokana. Voi olla myös, että muistan väärin... En todellakaan tiedä millä nimellä tuota vuokaa kutsutaan.  Onko teistä blogini lukijoista tietoa, onko tuolle vuoalle ihan oma nimensä vai onko se vaan syvennyksellä oleva piirakkavuoka?? Yleensähän tuolla tehdään nopeita torttuja, joihin laitetaan kesäisin mansikoita ja kermavaahtoa - tai tämä muistikuva minulla on lapsuuden mökkikesistä :o)




Mehevä sitruunapiirakka

 

Piirakkapohja

2 kananmunaa

1,5 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

200g (laktoositonta) maustamatonta tuorejuustoa

0,5 dl sitruunanmehua

 

Täyte:

3 dl vettä

2 dl sokeria

0,5 dl maissitärkkelystä

3 keltuaista

2 rkl voita

1 dl sitruunamehua

1 sitruunan kuoriraaste

2 tl vaniljasokeria

 

Marenki:

280g sokeria

1dl vettä

3 valkuaista

 

Vatkaa pohjan kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään omassa kulhossa ja toisessa kulhossa maustamaton tuorejuusto sekä sitruunamehu. Lisää puolet kuivista aineista vaahdon sekaan ja lisää sen jälkeen tuorejuusto-sitruunaseos. Lisää lopuksi vielä jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele tai suihkauta syvennyksellä varustettu piirakkavuoka/torttuvuoka (noin 28cm) ja levitä taikina vuokaan tasaiseksi. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Kumoa kakku paistamisen jälkeen tarjoiluastialle.

Valmista kiisseli mittaamalla vesi, sokeri, maissitärkkelys ja keltuaiset kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää joukkoon sitruunamehu ja kuoriraaste sekä vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi ja kaada jäähtyneen piirakkavuoan syvennykseen. Anna jäähtyä hetki ja laita täytteen päälle kelmu.

Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna ne 120 asteiseksi, samalla vatkaten valkuaiset vaahdoksi. Jatkaa valkuaisten vatkaamista ja kaada sokeriliemi valkuaisvaahdon sekaan kulhon reunaa pitkin. Vatkaa kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

Ota kelmu pois täytteen päältä ja levitä marenkia haluamasi paksuinen kerros piirakan päälle. Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja laita piirakka hetkeksi vastusten alle ottamaan väriä tai käytä kaasupoltinta värin saamiseksi piirakan pintaan.

Käytin ensimmäistä kertaa poltinta tuohon marengin pintaan ja aika helppo ja nopea juttu.

 

 

nami-hiirii kirjoitti 24.08.2011 - 12:26
Tänään en ajatellut syödä mitään makeaa - poikkeus vahvistaa aikomukset !
Raikasta, makeaa, hyvää!
Tiina/TastyCake kirjoitti 24.08.2011 - 12:50
Oi nami:P Minäkin löysin kirpparilta ihan uudenveroisen syvennysvuuan. Tarkoitus oli siihen kokeilla banoffee tyylistä torttua, mutta vielä en ole ehtinyt:)
Pullahiiri kirjoitti 25.08.2011 - 21:21
Nami-hiiri: :o) Välillä sitä joutuu hieman luopumaan periaatteistaan...
Tiina: Banofeekin tällä vuoalla kuulostaa kivalta. Mitäs meinasit pohjaksi?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();