14.09.2011 - 19:04

Tänään ulkona oli harmaa keli, vaikka vettä ei varsinaisesti satanutkaan. Pullahiiren "pajassa" on leivottu ahkeraan ja tänään olin päättänyt pitää leivontavapaan päivän. Niin kauan tuo leivontavapaus oli voimassa, kunnes tyttäreni valitteli ettei ole mitään tekemistä aamupäivällä. Muistin silloin kesän reissusta ostamani ihanan keksimuotisarjan, joilla saa kirjoitettua haluamansa mukaisen tekstin kekseihin. Päätimmekin sitten leipoa kavereille omilla nimillä varustettuja pikkuleipiä.


 



Tulihan siinä sitten tehtyä äidillekin yksi... mutta ei äidin nimellä vaan blogin osoitteella :o)



 

Teimme ihan perus murotaikinan näitä keksejä varten.

Pistelin vielä terävällä marsipaanityökalulla reunoihin tuollaiset pienet koristepistot.


Murotaikinakeksit

 

200g voita

1 1/4 dl sokeria

1 kananmuna

4-5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Nosta jääkaappiin ainakin tunnin ajaksi ennen kaulimista ja leipomista. Kauli taikina ja ota siitä muotilla keksejä. Nosta keksit leivinpaperilla vuoratulle leivinpaperille. Paista 200 asteessa noin 10 minuutin ajan.

Meillä ei ollut aikaa eikä malttia odotella tuntia, joten käytin hetken aikaa taikinaa kelmuun käärittynä pakastimessa.





Mivva kirjoitti 14.09.2011 - 19:21
Onpas ihania pipareita :) Ja nuo muotit ovat kanssa, mistä olet ne hommannut?
Iida kirjoitti 14.09.2011 - 20:24
Onpas kivoja pipareita! Mistähän nuo muotit mahtavat olla?
Tiina kirjoitti 14.09.2011 - 20:54
on tosiaan vikeät muotit! kerrassaan mainio idea!
Ansku kirjoitti 14.09.2011 - 20:55
herkullisen näköisiä :) Tiedätkö tuleeko margariinilla yhtähyviä? Maidottomaksi kun saisi näin helposti.
Pullahiiri kirjoitti 14.09.2011 - 21:13
Tuo setti on ostettu Williams&Sonomasta Amerikasta. En tiedä mistä muualta noita saisi. Ovat kyllä hauskoja ja noilla saa tehtyä kakkuihinkin kivoja nimilaattoja yms. Ne ovat vielä aika isoja, joten laattaa voi sitten pienentää tai koristella mielensä mukaan.
Ansku: Voisin kuvitella, että onnistuvat myös margariinista.
nami-hiiri kirjoitti 14.09.2011 - 22:14
Ihana päivä ollut Pullahiiren pajassa !

WS on teettänyt tuon idean valikoimiinsa. Hiirenkolossa käytetään simppeliä saksalaista 'leimasin'-mallia. Se toimii piparimuottien kanssa, pitää vain painella ensin pipari ja sitten nimi :D. WS-muotilla saa kaikki yhdellä painalluksella.
Tarja kirjoitti 15.09.2011 - 16:10
No onpas hyvä kun on ollut harmaakeli. Saitte noin kauniita ja varmasti makoisia keksejä tehdyksi, Nam!
Katarina  kirjoitti 16.09.2011 - 04:21
Todella hienoja!
essay writing services  kirjoitti 20.09.2011 - 10:23
You can create any form for your cakes. You just need to use special material for this.
Petra kirjoitti 20.10.2011 - 17:07
Tein neljävuotiaan kanssa, kyllä maistui !
Pullahiiri kirjoitti 20.10.2011 - 20:49
Petra: Kiva, kun jätit kommenttia! Mukavia leivontahetkiä tulevaisuudessakin lapsukaisen kanssa! Meillä oli täällä apuleipureina tänään 2v ja 5v. :o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();