|
08.10.2011 - 20:24
Tämän kakun kanssa todellakin soudettiin ja huovattiin ja loppumatka mentiinkin sitten kovaa vauhtia, nimittäin juhlien piti alkuun olla lauantaina, mutta perjantaina juhlat siirtyivätkin sunnuntaille. Lopulta hieman tuon sunnuntai-päätöksen jälkeen juhlat päätettiinkin pitää jo perjantaina! Tuossa vaiheessa minulla oli juhlien alkuun 8 tuntia aikaa ja vasta kakkupohja uunissa, koriste täysin tekemättä ja paljon muita hommia aikataulutettuna. Kyseessä oli kummipoikani syntymäpäivät, joten olihan siitä vain pakko selviytyä! Kiireessä tulee tehtyä kaikenlaisia mokia, mutta synttäreitä juhlittaessa omalla porukalla pienessä piirissä ei nuo pienet virheet tuntuneet haittaavan... Kakkuaiheeksi valikoitui Jokerien logo :o)
Paistoin kakkua varten 4 munan sokerikakkupohjan ja täytteeksi laitoin mansikkamoussea. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä sky blue-värillä turkoosiksi värjäämäni marsipaani, jonka alla ohut kerros sokericremeä tai sokerikreemiä - kummin haluaa sanoa. Pursotukset vispikermaa. Strösselit olen ostanut ulkomaan reissulta. Sopivat tähän kakkuun väreiltään hienosti!
Koriste on tehty marsipaanista. Märkä maali ja tuore marsipaani yhdistettynä noihin kaikkiin ulokkeisiin, joita logossa on, ei ollut helppo yhdistelmä logon siirtämiseen kakun päälle. Vielä kun kiireessä pursottelin ensin kakun ja sitten vasta siirsin tuon koristeen, niin ei tuo kermapursotuskaan yhtään helpottanut siirtämistä!
Paljon onnea Kummipojallemme huomisen syntymäpäivän johdosta!
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |