13.10.2011 - 07:37

Taas vähän suklaata väliin eli Rocky Road-fudge ja mahdottoman herkullinen lahjaidea :o)

Fudge on pehmeä kermakaramelli ja niitä on saatavana vaikka minkä makuisina. Varsinkin Amerikassa ne ovat erittäin suosittuja ja onhan niitä Suomessakin myynnissä. Amerikassa olenkin käynyt useassa ihanassa karkkikaupassa ihastelemassa laajaa fudge valikoimaa. Omasta mielestäni fudge ei saa olla kiteinen vaan nimenomaan pehmeä ja suussa sulava. Nämä olivat juuri sellaisia!

 

 

Selatessani reseptikirjaa törmäsin ihanan näköisiin fudgeihin. Se resepti oli kuitenkin sellainen, ettei käynyt ihan yksiin oman ajatukseni kanssa, joten piti sitten lähteä tutkailemaan lisää herkullisia fudgereseptejä ja niitäjän löytyi. Perusperiaate monessa reseptissä oli yksinkertainen, suklaa ja kondesoitumaito lämmitetään vesihauteessa tai mikrossa keskenään. Sekaan laitetaan sitten oman mielen mukaan mitä halutaan esimerkikisi erilaisia pähkinöitä, maapähkinävoita, nutellaa, suklaamuruja, piparminttuöljyä, vaahtokarkkeja, likööriä. Minä päätin valita nuo pähkinät ja vaahtokarkit tai jätetään kaikki ylimääräiset sattumat kokonaan pois. Tämä alla oleva resepti ei ole siis aivan itse tehty, vaan ihan omassa päässä kasattu kaikkien löytämieni reseptien pohjalta :o) Täytyy kyllä sanoa, että näitä meillä tehdään jatkossakin!

 


Rocky Road fudge

 

200 g maitosuklaata

200 g tummaasuklaata

1 prk kondensoitua maitoa

2 rkl voita

3 dl pähkinöitä (käytin cashew ja hasselpähkinöitä)

100g pieniä tai pienittyjä vaahtokarkkeja

(öljyä tai vuokasuihketta voiteluun)


Laita höyrykeittimen alaosaan hieman vettä ja kuumenna lähes kiehuvaksi. Laita höyrykeittimen puuro-osa kattilan päälle ja mittaa sinne paloitellut suklaat sekä kondensoitumaito. Sekoittele välillä kunnes kaikki suklaat ovat sulaneet. Lisää voi. Anna jäähtyä hetken aikaa sekoitellen ja sekoita joukkoon pienet tai paloitellut vaahtokarkit sekä pähkinät. Vuoraa 15x25 kokoinen vuoka leivinpaperilla. (Itse öljysin se varmuuden vuoksi). Kaada massa vuokaan ja tasoittele pintaa. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi, kunnes massa on jähmettynyt. Leikkaa pieniksi annospaloiksi tai jätä vähän suuremmiksi fudgepatukoiksi. Voit halutessasi kääräistä fudget vielä sellofaaniin ja laittaa kauniit narut päihin. Näitä voi antaa vaikka lahjaksi. Säilytys jääkaapissa.

Vinkki! Käytin isoja valkoisia vaahtokarkkeja ja leikkelin ne puhtailla keittiösaksilla noin kuuteen osaan. Jos löydät kaupasta pieniä vaahtokarkkeja, niin käytä niitä!

Vikki! Voit myös jättää vaahtokarkit kokonaan pois ja lisätä halutessasi pähkinöiden määrää. Tai jättää kaikki ylimääräiset pois ja herkutella vain suklaisella fudgella.


 

Lahjaksi tehtäessä tämän voisi tehdä vaikka irtopohjaiseen piirakkavuokkaan ja leikata sen jälkeen palasiksi. Käyttäen pahvia tai lautasta alla, kääri sellofaaniin ja kaunis rusetti päälle. Lahja on valmis! Tämä pitää itsekin muistaa, kun joulu lähenee :o) Nämä ovat todella herkullisia!


Katarina  kirjoitti 13.10.2011 - 10:19
Herkullista! Otan reseptin talteen, kiitos!
Tarja kirjoitti 13.10.2011 - 14:24
Jo vain !!! Sama täällä, täytyy jouluksi viimeistään valmistaa. Silloin aina makeaa täytyy saada oikein vatsan täydeltä. On tosi herkullisen näköisiä !
Iina kirjoitti 13.10.2011 - 14:58
Suomen maatalousmuseo Sarassa on meneillään kaltaisillesi herkkumaakareille suunnattu kilpailu! Museolle etsitään nimikkoleivonnaista, jotain mikä maistuisi makeasti maaseudulle. Lähde ihmeessä mukaan kisaan! Lisätietoja: www.sarka.fi --> Ajankohtaista
weeperi kirjoitti 13.10.2011 - 18:06
pitääks tässä olla toi kondensoitu maito maito muodos vai jo keitettynä toffeeksi??
Hönttä kirjoitti 13.10.2011 - 18:33
Ai ai mitä herkkua! Ehdottomasti laitettava ohje talteen :)
Kirsi kirjoitti 13.10.2011 - 21:38
Nam.. vaikuttaa herkulta. Rocky roadia olen kyllä tehnyt, mutta tuo kondensoitu maito tuo varmasti ihanasti pehmeyttä!
Mansikkamarenki kirjoitti 14.10.2011 - 10:53
Voi että näyttää hyvältä!
Miisuli kirjoitti 14.10.2011 - 11:46
Voi ei..sairaan herkullisen näköisiä ja kuuloisia ;)
Pullahiiri kirjoitti 14.10.2011 - 17:11
Nämä ei ainostaan näytä herkullisilta vaan nämä olivat todella herkullisia (voisi sanoa minun makuuni vastustamattomia :o) )

Tarja: Aivan niin. Joulu on herkuttelun aikaa :o) Sallitaan se ainakin silloin...
Iina: Kiitos vinkistä! Pistetään korvan taakse, josko joku herkullinen resepti kehittyisi Pullahiirenkin ajatuksissa.
Weeperi: Ihan kondesnoitua maitoa ei keitettynä.
Kirsi: Tosiaan tämä on ihanan pehmeää fudgea ei kovaa suklaata. Kannattaa kokeilla!
Emilia kirjoitti 17.10.2011 - 13:36
Kiitos tästä ohjeesta! Joulun alla pakko testata!
redrose82 kirjoitti 18.10.2011 - 22:54
Kuulostaa hyvältä ja kokeilla voisin kanssa. Toi kondensoitu maito on minulle vielä tuntematon mut tuo kuulostaa niin hyvältä että :)
Pullahiiri kirjoitti 19.10.2011 - 07:42
Emilia: Testaa ihmeessä. Itsekin olen nyt muutaman kerran tehnyt ja niin herkkua on. Makeaa, mutta minun makuuni todella hyvää!
Redrose82: Nyt kipinkapin tutustumaan tuohon kondensoituun maitoon. Sillä/siitä voi tehdä vaikka mitä herkkuja :o)
Kirsi-Riksi kirjoitti 19.10.2011 - 11:28
Mullekin tuo kondensoitu maito on uusi tuttavuus. Resepteissä olen kyllä törmänny, mutta ei ole tullu käytettyä... Mistähän moista mahtaa saada...? Tai onkoha mahdollista jos korvaa tavallisella maidolla...?
Miia kirjoitti 19.10.2011 - 13:20
Ihan näin sivujuonteena pitää kommentoida tuota höyry-puurokattilan käyttöä tässä. Eipä ole itselle tullut koskaan mieleen käyttää sitä suklaan sulatukseen, vaikka sellainen tuolla kaapissa seisoo! Loisto idea!

Kondensoitua maitoa sokeroituna tai ilman saa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla lähes kaikista isommista K- ja S-marketeista. Ihan tavallisella maidolla sitä ei varmasti voi korvata, koska kondensoitu maito on ikäänkuin maitotiivistettä. Tulee varmaan liia vetistä ja mautonta tavallisella maidolla.
Pullahiiri kirjoitti 19.10.2011 - 13:51
Kiitos Miia, että neuvoit jo tuon kondensoidun maidon kanssa. Tosiaan tuota kondensoitua maitoa ei voi korvata tavallisella maidolla, koska kondensoitu maito on makeutettua maitotiivistettä. Kondensoitu maito myydään tölkeissä. Jos siitä haluaa paksua kinuskia, niin tölkkiä voi keittää joko kolme tuntia kattilassa tai sitten tölkin sisusta mikrossa muutamia minuutteja. http://pullahiiri.com/blog/2245651/nopea-banoffee/ (tässä ohje mikrossa keitämiseen)
Kaupasta löytyy nykyään myös valmiiksi keitettyjä kondensoituja maitoja eli vamiiksi kinuskia. Ulkomailla käytetään nimitystä dulche de leche.
Ja tosiaan ihan Prismat, Cittarit ja jopa Tarjoustalot myyvät tuotetta sekä etniset kaupat. Joskus sen löytää leivontahyllystä tai iskukuumennettujen maitojen kanssa samasta hyllystä. Joskus taas tölkkihyllystä tai kahvihyllystä. Kannattaa kysellä omassa kaupassa mistä kyseinen tuote löytyy!
Kirsi-Riksi kirjoitti 19.10.2011 - 21:40
Kiitos Miia ja Pullahiiri avusta! =) Mun täytyykin katsoa kun käydään isommin kaupungissa kaupassa, jos löydän tuota kondensoitua maitoa. =)
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 22.10.2011 - 17:30
Testattua tuli ja olihan hyviä!!! Kiitos tästä ohjeesta!
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 25.10.2011 - 12:16
Riisimuroja ajattelin minäkin kun epäilin vähän tykätäänkö meillä pähkinärouheesta. tekovaiheessa ajattelin puolittaa massan, mutta sitten jo unohdin... Hyvä siis tietää, että niinkin saa maistuvaa aikaan, ehkäpä ensi kerralla kokeilen sillä tavalla!
Pullahiiri kirjoitti 25.10.2011 - 13:13
Tosiaan noita riisimuroja käytin kolmannessa satsissa (kirjoitin asiasta Annen blogissa). Hyviä olivat maultaan, mutta olin hieman pettynyt, että nuo riisimurot olivat "imeneet" itseensä hieman kosteutta eivätkä olleet enää niin rapsakoita.
Johanna kirjoitti 11.12.2011 - 16:21
heips! Kysäisenpä näin tuoreeltaan, kun fudge on jääkaapissa jähmettymässä... Mikähän mulla meni pieleen, kun massasta tuli ns. klimppi? Eli aika tymäkkää oli eikä kaatamisesta tullut mitään, ihan puulastalla sain nostaa koko suklaamassan astiaan ja työllä ja tuskalla sain sitä hiukan levitettyä. Vaahtokarkkien sekoittaminen joukkoon oli myös suhteellisen hankalaa ja vaahtikset olivatkin isommissa kasoissa siellä täällä.

Osaisiko joku sanoa, mikä tässä mahdollisesti meni pieleen? Onneksi tämä oli vasta testierä, ehdin mahdollisesti korjata virheet varsinaiseen "koitokseen" :D
Pullahiiri kirjoitti 11.12.2011 - 20:58
Johanna: Massa jää aika paksuksi j ajähmettyy levittämisen jälkeen aika nopeasti. Mitään "kivikovaa" sitä ei pitäisi tulla. Voisiko olla, että noissa kondensoiduissa maidoissa on eroja? Käytithän sellaista keittämätöntä vaaleaa kondensoitua maitoa? - ehkä tyhmä kysmys, mutta kysyn silti :o)
Kyllä tuo massa oli ennen levitystä kuitenkin ihan sekoitettavaa. Kerrothan minkälainen lopputulos oli lopulta syötäessä!
Johanna kirjoitti 12.12.2011 - 19:15
Kiitos vastauksesta!

Lopputulos oli hyvä :) Maistui tosi hyvältä, joten siihen ei ollut mitään vaikutusta. Käytin Törsleffs-merkkistä makeutettua maitotiivistettä. Purkissa näköjään sanotaan, että tiivistetty keittämällä... Mahtaako tuolla olla vaikutusta? Meidän kaupoissa on aika suppeat valikoimat ja tämä oli ainoa merkki mitä löytyi.
Pullahiiri kirjoitti 12.12.2011 - 21:48
Johanna: Luulen, että tuo oli kuitenkin juuri sellaista kondensoituia maitoa, jota pitikin olla. Oliko tuo maito väriltään kinuskimaista, paksua ja ruskeaa vai paksua maitoa, joka ei nyt ole ihan vitivalkoista, mutta vaaleaa kuitenkin?
Hyvä, että lopputulos oli herkullista - sehän nyt on tärkeintä :o)
Veera kirjoitti 14.12.2011 - 09:25
Moikka! Valmistin juuri näitä fudgeja ja onnistui kyllä todella hyvin. Kaupassa ei ollut pieniä vaahtokarkkeja, joten pilkoin ne itse. Pilkkoessani huomasin, että ne ovat niin tahmaisia, että takertuvat varmasti klöntiksi, jos yritän sekoittaa niitä suklaan joukkoon. Niinpä otin käyttöön jostain lukemani kikan ja levitin pähkinät ja vaahtokarkkipalat vuoan pohjalle. Sitten kaadoin suklaasulan niiden päälle. Kääntelin vielä vähän lastalla, jotta kaikki herkut eivät jäisi vuoan pohjalle ja pintaan tulisi enemmän tuota Rocky Road -näköä. Lisäsin reseptiin mausteeksi 1 rkl pähkinälikööriä, kun en oikein tiennyt, miten tuo likööri siinä maistuisi. Mielestäni olisi voinut lisätä helposti toisenkin ruokalusikallisen, mutta ensi kerralla sitten.

Kiitos hyvästä ohjeesta!
Pullahiiri kirjoitti 14.12.2011 - 09:50
Veera: Mukava kuulla ja kiitos, kun jaoit idean tuohon vaahtokarkkien levittämiseen. Varmasti riippuu siitä minkälaisia vaahtokarkkeja käyttää. Välillä ne saattavat olla hyvinkin tahmaisia! Vinkki menee varmasti monella käyttöön. Noita pieniä vaahtokarkkeja ei kuitenkaan ole ihan joka kaupassa myynnissä, varsinkaan valkoisena...
Piia kirjoitti 15.12.2011 - 14:12
Moikka!
Onko nuo maitopurkit aina samankokoisia? Ystäväni toi minulle ruotsista tölkin kondensoitua maitoa ja nyt pähkäilen käyttäisinkö sen tähän reseptiin :D
Pullahiiri kirjoitti 15.12.2011 - 16:45
Piia: Mielestäni nuo ovat aina saman määrän. Katsoin yhdestä tölkistä ja tuo paino oli niinkin tarkka kuin 397 grammaa :o) Katso onko sinun tölkkisi yhtä paljon!
Piia kirjoitti 16.12.2011 - 14:22
Juu, totta tosiaan! Mun tölkki painaa myös 397g :D eli eikun leipomaan! :)
Pullahiiri kirjoitti 16.12.2011 - 17:21
Piia: Hyvä juttu! Täälläkin juuri tänään tein pari satsia näitä :o)
Johanna kirjoitti 17.12.2011 - 12:02
Heips!
Osaatko sanoa, kuinka kauan nämä säilyvät jääkaapissa? Päiviä, viikkoja...?
Onhan siinä tietty se ongelma, että miten onnistuu pitämään herkkusuiden näpit irti suklaista ;), mutta noin muuten...
Pullahiiri kirjoitti 17.12.2011 - 12:08
Johanna: Säilyttelisin ehkä 5 päivää. Säilyy varmaan kauemminkin, mutta itse otan aina varman päälle ;o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();