19.10.2011 - 08:12

Itseltäni löytyy aika monia keitto- ja leivontakirjoja kaapista. Vaikka nykyään elellään nettiaikaa eli reseptejä tulee netistä etsittyä enimmäkseen, niin silti tulee myös herkullisia reseptikirjoja osteltua. Tämä resepti on kirjasta Amerikan herkut (Jill and Joyce Parker), joka jo nimen puolesta sopii minulle paremmin kuin hyvin. Muutamia reseptejä olenkin jo kirjasta aikaisemmin napannut. Nyt tässä eräänä alkusyksyn iltana oli pimeää ja märkää. Olimme koko perhe kotona kynttilänvalossa ja lueskelin lasten kanssa leivontareseptejä kirjoista. Lopulta päädyimme hankkimaan koko kotiin ihanan kanelin tuoksun näillä pikkuleivillä.


 

Snickerdoodles

(noin 40kpl)

 

200g voita (ohjeessa 100g voita + 1 dl öljyä)

1 dl sokeria

1 dl tomusokeria

1 muna

6 dl vehnäjauhoja

1/2 tl ruokasoodaa

(1/4 tl suolaa jätin pois, koska käytin tavallista voita)


1 dl sokeria

1 rkl kanelia (laitoin hiukan enemmän)


Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Laita pelleille leivinpaperit.

Vatkaa voi, sokeri ja tomusokeri kuohkeaksi sähkövatkaimella suuressa kulhossa. Lisää joukkoon muna. 

Sekoita vehnäjauhot ja ruokasooda toisessa astiassa. Lisää voiseokseen. Sekoita hyvin.

Sekoita sokeri ja kaneli keskenään pienessä kulhossa.

Pyöritä taikinasta läpimitaltaan noin kolmesenttisiä palloja ja kieritä ne kaneli-sokeriseoksessa. Aseta pallot uunipellille suurilla väleillä. Ota juomalasi ja paina sen pohjalla pallot litteäksi. Voit tarvittaessa kastaa juomalasin pohjaa kaneli-sokeriseoksessa.

Paista noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä tai herkuttele jo lämpiminä :o) Meillä ei ainakaan kauan odoteltu, kun oli jo ensimmäiset syötynä :o)

(Ohje hieman muuteltuna tuosta kirjasta)



 

 

Tinuski kirjoitti 19.10.2011 - 21:55
Näyttää hyvältä, voin melkein maistaa kanelin suussani ;)
anskusiili kirjoitti 20.10.2011 - 20:23
Kivoja ohjeita sinulla täällä, snickerdoodlet on maailman parhaimpia. : ))
saranella kirjoitti 21.10.2011 - 09:29
Eilen leivoimme poikien kanssa näitä, ja olivat herkullisia! Lämpiminä meilläkin suurin osa syötiin, kun ei maltettu odottaa jäähtymistä :)
Pullahiiri kirjoitti 21.10.2011 - 15:00
Maukkaita pikkuleipiä kyllä :o)
Saranella: Kiva kuulla, että olette viettäneet päivää lasten kanssa keittiössä nautiskellen :o) On ihana nauttia itse tehtyjä herkkuja!
EssuLiina kirjoitti 25.02.2012 - 14:17
Tulipa koitettua näitä tuossa pulkkamäen jälkeen ja ai että olivat hyviä :) nams! Tykkäsi niin pikkuväki kuin aikuisetkin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();