31.10.2011 - 15:40

Ostin tuossa jokin aika sitten fudgeja varten riisimuroja. Kokeilinkin niitä fudgeihin, mutta en pitänyt siitä että riisimurot ottivat kosteutta jääkaappisäilytyksestä tai fudgemassasta eikä olleet enää rapeita. Hyviltä ne maistuivat, mutta purutuntuma ei ollut sellainen kuin toivoin. Tuo riisimuropaketti tuolla kaapissa on "kummitellut" siitä lähtien, kun meillä ei nuo lapsukaiset oikein muroista välitä. Päätinpä etsiskellä netin syövereistä joitain riisimuroreseptejä. Paljon erilaisia löytyikin. Lopulta päädyin tutkailemaan erilaisia cookies-reseptejä. Niistä sitten kokosin oman reseptini makoisiin ja rapeisiin kekseihin. Vieläpä niin nopeat tehdä!


 

Riisimuro-valkosuklaakeksit

(noin 18 kpl)


120g voita

2 1/2 dl sokeria

1 kananmuna

3,5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl soodaa

2 tl vanijasokeria

5 dl riisimuroja

100g valkosuklaata


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna joukoon hyvin sekoittaen. Mittaa vehnäjauhot, sooda ja vaniljasokeri kulhoon ja sekoita hyvin sekaisin. Lisää jauhot voisokeriseokseen. Sekoita tasaiseksi (Huom! Massa on aika kuivaa). Rouhi veitsellä valkosuklaa pieneksi ja lisää yhdessä riisimurojen kanssa edellisiin. Sekoita massa tasaiseksi. Pyörittele ja puristele käsin massa palloiksi leivinpaperille. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia. Pikkuleivät saavat olla keskeltä pehmeitä uunista pois ottaessa. Anna jäähtyä. Voit nostaa pikkuleivät jäähtymään ritilän päälle.

 

 

Tietääköhän joku teistä blogini lukijoista, saako suomesta (ja jos, niin mistä) puffet ris eli turvotettua riisiä mistään? Olisin kovin kiitollinen, jos joku osaisi minua asiassa auttaa! Muutama resepti olisi mielessä johon tuota tarvitsisin, mutta en ole ainakaan itse kyseiseen tuotteeseen kaupoissa törmännyt. Löytyisiköhän jostain etnisestä kaupasta?

 

 

Vielä muistutus Pullahiiren leivontanurkka-blogin arvonnasta, johon voit vielä tämän päivän ajan ilmoittautua mukaan täällä!

 

 

Riina kirjoitti 31.10.2011 - 15:48
Eipä varmaan hassumman makuisia, valkosuklaata ja riisimuroja...mmmmm :) !
KakkuKatri kirjoitti 31.10.2011 - 17:06
Mä olen ostanut puffattua riisiä luomutuoteosastolta K-Supermarketista ja muistaakseni Citymarketistakin.
Melody kirjoitti 31.10.2011 - 19:33
Ihastuttavia keksejä :o) Tuota samaa minäkin olen miettinyt, että saako jostain tuota puffattua riisiä... Joten kiitos KakkuKatri vihjeestä! :)
Pullahiiri kirjoitti 31.10.2011 - 20:23
Riina: Nämä ovat taas hieman erilaisia keksejä. Rakenne oli aika jännä rapeiden riisimurojen ansiosta. Maistui sekä äidille että lapsille :o)
KakkuKatri: Kiitos vinkistä! Mitäs olet noista puffeista tehnyt? Onkohan meidän kaupassa ihan oma luomutuoteosasto... On luomua, mutta onko sille omaa osastoa? En tiedä! Pitää ensi kerralla katsoa!
Melody: Hyvä, jos muillekin oli tuosta hyötyä :o)
Pullahiiri kirjoitti 01.11.2011 - 12:25
KakkuKatri: Käväisin tänään sekä tukussa että Jumbon CM:ssä. Löysin CM:n murohyllystä puffattua riisiä (hunajaista) ja oli kyllä hunajaisen hintaistakin. Tuo 275g pussi maksoi nimittäin 6.30 euroa. Saa nyt nähdä voinko noita ajattelemiini tarkoituksiin käyttää... Olisi kiva löytä vielä ei hunajaista puffattua riisiä. Missä tuollainen luomuhylly kaupassa sijaitsee? Mietin, että josko olisi ollut vielä jokin toinen paikka, josta tuota tuotetta olisi voinut löytää! Vai oliko sinullakin kyseessä sama tuote?
Essuliini kirjoitti 01.11.2011 - 23:12
Itsekin miettinyt noita puffattuja riisejä joskus johonkin.. Nettikaupassa oli tälläinen pakkaus, https://www.hyvinvoinnin.fi/shop/haku
Pullahiiri kirjoitti 02.11.2011 - 07:46
Kiitos Essuli vinkistä! Tuolla linkillä ei löytynyt, mutta haulla löysin tällaisen Rude Health Rice Puffs hinta 3,5 euroa. Pitääkin katsoa kaupan tarjontaa enemmänkin.
KakkuKatri kirjoitti 02.11.2011 - 10:06
Ei ne kyllä hunajaisia ole mitä itse olen ostanut. Nyt mulla ei ole niitä kotona ja viime ostokerrasta on aikaa, joten tarkistan kun käyn seuraavan kerran tuossa kaupassa. Silloin kun poika oli vielä tosi allerginen niin murojen asemasta noita käytettiin koska niissä ei ole ohratärkkelystä mitä useimmissa riisimuroissa on. Allermiina myy myös täysjyväriisistä valmistettuja puffatuja riisejä, mutta niistä mulla ei ole kokemusta että miten eroaa ei täysjyväisestä http://allermiina.fi/tuote/3/604/werz-riisipuffi-muro-luomu
Tyttönen kirjoitti 02.11.2011 - 15:36
Nam! Näyttää herkullisilta!:) Pitääpä joskus kokeilla!
Pullahiiri kirjoitti 02.11.2011 - 15:59
Tänään pääsi kuopuksen nimipäivien kunniaksi nuo hunaja "riisipuffit" käyttöön. Tein fudgeja. Ainakin nuo kulhon pohjat maistuivat, mutta jännä nähdä pysyykö puffeien rapeus tarjoilupöytään asti :o)
Tyttönen: Kiitos kommentistasi!
Tahiti kirjoitti 02.11.2011 - 16:57
Loistava ohje, tänään testattiin! Saas nähdä onko keksejä enää huomenna jäljellä... :D
Sonjacky kirjoitti 03.11.2011 - 20:48
Superherrrrkullisia!!! Kiitos ohjeesta :)
Pullahiiri kirjoitti 04.11.2011 - 08:07
Kiva, että näitä on jo kokeilu omissa keittiöissä! Nämä ovat kivoja yllätyksiä vaikka koulusta palaaville lapsosille näin perjantain kunniaksi! Pullahiiren keittiössä paistuu huomisiin Halloween kutsuihin tarjoiluja. Niistä lisää myöhemmin ;o)
Anonyymi kirjoitti 15.11.2011 - 09:29
aivan huippuhyviä pikkuleipiä! Teen varmasti toisenkin kerran!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();