15.11.2011 - 23:43

Huomasin tänään kaupassa Kotivinkin Jouluherkut-lehden ilmestyneen myyntiin. Olin jotenkin muistanut ilmestymispäivän väärin, mutta siellähän se lähikaupan lehtihyllyssä odotteli :o) Tällä kertaa siitä syystä tuo kiinnitti huomioni, että siinä oli juttu Pullahiiren leivontanurkasta eli blogista ja joululeivonnasta. Juttu tehtiin niin hyvissä ajoin, että joulutunnelmaan oli aika haastavaa virittäytyä. Onneksi muutaman jouluisen reseptin kehitteleminen kuitenkin onnistui auringonpaisteesta huolimatta :o)


Tässä alla muutama minun ottama valokuva leivonnaisista ennen toimittajan ja kuvaajan ilmestymistä.




Piparkakkumuffinssit



Piparipopsit kahdella tavoin koristeltuna

 



Lehti itsessään on vielä lukematta - selasin sen kyllä läpi. Paljon tuntui reseptejä (tai ainakin kuvia) olevan. Joku päivä pitää pyhittää lehdelle rauhallinen hetki ja katsoa mitä kaikkea se pitää sisällään.

Herkkusuu kirjoitti 16.11.2011 - 07:24
Hienot kuvat ainakin olet osannut ottaaa. Lehteä en ole vielä ostanut, mutta taidanpa käydä ostamassa sen ja lukaista :=)
Hönttä kirjoitti 16.11.2011 - 08:23
Houkuttelevia herkkuja olet loihtinut! Pakko kai se on tuo lehti käydä hakemassa :)
Pullahiiri kirjoitti 16.11.2011 - 08:31
Herkkusuu ja Hönttä: Kiitos kommenteistanne! Se pitää siis sanoa, että ammattikuvaaja kävi lehteä varten nuo herkut ikuistamassa. Nämä ovat vain minun kuviani omaa käyttöä varten :o)
Essuliini kirjoitti 16.11.2011 - 09:30
Ihan mielettömän upeat kuvat! Oletko ihan itseoppinut vai käynyt kursseilla tms?
Pitääpä ostaa se lehti sitten, näitähän nyt alkaa kertymään kun joka lehdessä alkaa (blogi)tuttuja näkymään =D
KakkuKatri kirjoitti 16.11.2011 - 10:13
Olin tilannut tuon lehden jo kauan sitten etukäteen ja huomasinkin jutun :) Täytyypä todeta että minusta sinun ottamat kuvat on paljon parempia kuin lehdessä olevat ;)
Tiina/Tastycake kirjoitti 16.11.2011 - 11:24
No voi pöh, eilen juuri lehteä hypistelin, mutta jätin sittenkin kauppaan. Kaipa se tänään täytyy hakea luettavaksi;) Minua myös kiinnostaa kuinka saat kuvistasi aina niin upeita!? mie luulin, että kuvat on kamerasta kii, mutta valitettavasti ei tuolla miun uudella järkkärillä tule lainkaan noin upeita kuvia, että eiköhän se sittenkin oo kuvaajasta kiinni:(
Pullahiiri kirjoitti 16.11.2011 - 17:54
Essuliini: Tottahan tuo on, että kun täällä blogimaailmassa pyörii, niin tuttuja tulee. Lisäksi toimittajat (tv, lehti, radio) ovat kovasti haastattelemaan meitä bloggareita erilaisiin juttuihin. Tuota kuvaamista olen harjoitellut ihan vain itsekseni... Minkäänlaisia kuvauskursseja en ole käynyt. Kuvauskurssille pitäisi päästä, mutta kun tuo aika ei tunnu riittävän. Kyllä jonain päivänä meinaan mennä opettelemaan!
KakkuKatri: Kiitos kommentistasi! Lämmittää kovasti :o)
Tiina/Tastycake: Ei muuta kuin lehteä ostamaan - tai voihan tuon käydä lukemassa kirjastossakin :o) Reseptien mukaan ottaminen kirjastosta taitaa vaan olla aika hankalaa...
Kyllähän tuo kuvaaminen on paljon varmasti kamerasta ja lisälaitteista kiinni sekä kuvaamisen harjoittelusta. Ei muuta kuin tutustumaan omaan kameraansa sekä katsomaan omia kuvia tarkasti, että mikä niissä omasta mielestä on hyvin ja mikä ei niin hyvin. Nyt vaan uudella kameralla paljon kuvailemaan, niin opit sitä käyttämään hienosti. Minäkin sain uuden kameran tuossa jokin aika sitten ja nyt alamme olla kavereita :o) Hetken kestää aina nuo muutoksien hyväksymiset...
anskusiili kirjoitti 16.11.2011 - 21:45
Voi miten ihania nuo popsit! Ja täytyy kyllä sanoa että valokuvasi ovat aina yhtä upeita.
Vaaleanpunainen nonparelli kirjoitti 16.11.2011 - 21:46
Pakko on minunkin vielä kommentoida että todella ihania kuvia olet ottanut!!:)
MinnaT/Makiaa Minnalta kirjoitti 17.11.2011 - 12:46
Selasin lehden läpi mutta tuli näköjään huonosti selattua. Otetaanpa uusiksi oikein ajan kanssa ,D
Pullahiiri kirjoitti 19.11.2011 - 18:49
Anskusiili ja vaaleanpunainen nonparelli: Kiitokset kommenteistanne :o)
Minna T: Lue lehti uusiksi, jospa se juttu on myös sinun lehdessäsi :o)
Pilvis / Karelia Cake kirjoitti 22.11.2011 - 00:31
Ihanan sydämellisiä joulutunnelmaisia kuvia! Kauniita kerrassaan <3
Sari kirjoitti 23.11.2011 - 09:13
testasin heti noita palleroisia. Niistä taitaa tulla meidän joulunhitti ;)
Pullahiiri kirjoitti 23.11.2011 - 10:19
Kiitos Pilvis!
Sari: Oi, kun on mukava kuulla, että resepti innosti leipomaan ja lopputulos oli herkullinen! Helpot tehdä, mutta lopputulos on herkullinen ja näyttävä. varsinkin, jos laittaa tuon tikun ja pienen nauhan siihen - pieni lisäsilaus popsille!
Monalisa kirjoitti 27.11.2011 - 09:21
Olen tilannut kyseisen lehden jo monena vuonna (ja kaikki vanhat on tallessa). Oli tosi kiva yllätys että lehdessä oli "tuttuja" :) Ihania reseptejä ja pakko testata ennen joulua. Ja pakko sanoa että sun kuvat oli kauniimpia ;D
ellu kirjoitti 28.11.2011 - 20:03
voisko ton ohjeen saada myos tanne sivuille? itse kun asun Kanadassa niin en voi kaupasta kayda lehtea hakemassa. Ihanan nakoisia ovat!
Pullahiiri kirjoitti 28.11.2011 - 22:02
Ellu: Toteutan toiveesi tuossa joulukuun puolella. Tällä hetkellä askartelen teille kaikille lukijoille joulun odotukseen mukavia reseptejä eli pientä Pullahiiren joulukalenteria. Toki muitakin päivityksiä on blogissa joulukuun aikana, mutta joka päivä on jotain uutta päivitystä/ suurimmaksi osaksi reseptejä tarjolla ihan jouluaattoon asti :o)
Kiva kuulla, että lukijoita löytyy ihan ison meren takaakin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();