09.12.2011 - 00:01

Nämä pehmeät ja suussa sulavat namit ovat ainakin yksiä minun namisuosikkeja. Vaahtokarkit ovat hyviä ihan sellaisenaan, mutta voihan niistä leipoakin vaikka mitä tai laittaa ne vaikka kaakaon sekaan, kuten tässä 8. luukusta paljastuneessa kaakaokuvassa. Tuossa kuvassa näkyy siis juuri tämän erän vaahtokarkit :o)

Vaahtokarkkeihin liittyy minun muistoissani eräs tarinakin. Olin vuonna 1996 koko kesän Amerikassa. Siellähän vaahtokarkit ovat suuressa huudossa. Kukaan ystävistäni ei kuitenkaan käsittänyt, kun kävin suoraan pussista syömässä vaahtokarkkeja, koska heidän mielestään ne piti aina ensin paahtaa joko nuotiossa tai sitten syödä S´moresin muodossa tai muussa vastaavassa jälkiruokaherkussa. Tuo S´mores onkin kyllä herkkua... Ehkäpä niitäkin näkyy vielä blogissani!




Vaahtokarkit

1 1/2 dl sokeria

1/2 dl jauhemaista glukoosia (käytin panimosokeria)

1 dl vettä

7 liivatelehteä

1 rkl vaniljasokeria

n. 80 g valkuaisia (2 L-kokoista)

6 rkl maissitärkkelystä

6 rkl tomusokeria

öljyä


Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Mittaa kattilaan sokeri, glukoosi (panimosokeri) sekä vesi. Anna kiehua 128 asteiseksi. Seosta ei tarvitse sekoitella. Kun seos alkaa kiehumaan, Laita valkuaiset monitoimikoneeseen ja laita ne vatkautumaan. Kun sokeriliemi on saavuttanut 128 asteen, lisää puristetut liivatteet sekaan ja kaada leimi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa vielä noin 10-15 minuuttia, jotta vaahto jäähtyy. Vatkauksen loppuvaiheessa lisää joukkoon vaniljasokeri.

Laita leivinpaperi 20 x 20 cm vuokaan. Sekoita maissitärkkelys sekä tomusokeri keskenään ja siivilöi noi 1/3 osa seoskesta leivinpaperin päälle ja öljyä hieman leivinpaperin reunoja. Kaada vaahtokarkkimassa leivinpaperin päälle ja tee pinnasta mahdollisimman tasainen. Siivilöi vaahtokarkkilevyn päälle vielä noin 1/3 osa maissitärkkelys-tomusokeriseoksesta. Nosta vaahtokarkit hetkeksi aikaa jääkaappiin (noin 1-2 tuntia) ja sen jälkeen takaisin huoneenlämpöön. Kun vaahtokakki tuntuu kimmoisalta ja kiinteältä, irroita vaahtokarkki levy irti leivinpaperista. Jos massa on jäänyt hieman kiinni leivinpaperiin, niin auta kevyesti öljytyllä veitsellä. Leikkaa vaahtokarkkilevy sopivan kokoisiksi paloiksi. Itse tein neljää eri kokoa. Pyörittele lopuksi vaahtokarkit tarttumisen ehkäisemiseksi maissitärkkelys-tomusokeriseoksessa. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa, niin vaatokarkkien pinta ei kovetu.




Kotiraadin kommentti oli, että maistuvat ihan vaahtokarkilta. Tämä resepti on oma sekoitus monesta lukemastani reseptistä ja heti onnistuin :o) Toki näin jouluna halutessaan näitä voisi vaikka maustaa piparkakkumausteella.

 

Caysa kirjoitti 09.12.2011 - 07:42
Ihanan näköisiä!!
Mistä tätä jauhemaista glukoosia saa? Kuulin jostain että apteekin glukoosi ei olisi se oikea näihin...?? Vai???
Glukoosiahan tarvitaan monenmoiseen leivonnassa, onko se aina sama aine?
Tarja kirjoitti 09.12.2011 - 08:03
Ihanaa !! Nam ! Minä olen yksi vannoutunut vahhtokarkkien syöjä... juuu ei tämän ikäisen enää pitäisi mutta ..... kun ne kertakaikkiaan on vaan niin mukavia syödä.
Pullahiiri kirjoitti 09.12.2011 - 08:14
Caysa: Itse tosiaan käytän tuota panimosokeria. Sitä on myynnissä isommissa marketeissa (Prisma, S-market, Citymarket) ainakin. Myydään joko sokerihyllyssä tai panimotuotehyllyssä. On siis glukoosia. Itse olen käyttänyt tuota moniin resepteihin glukoosin sijaan ja hyvin on toiminut.
Tarja: Sama täällä. Ensimmäistä kertaa nyt sain kokeiltua näitä ja herkullisia olivat :o)
Anonyymi kirjoitti 09.12.2011 - 08:17
Ok, nyt mäkin ymmärrän!! Kiitos!
Essuliini kirjoitti 09.12.2011 - 20:41
Eipä olisi kummosempia raaka-aineita näissä, ja on kyllä houkuttanut pitkään jo kokeilla näiden tekoa. Pistetään korvan taakse.. :) Kiva tämä joulukalenteri muuten!
Johanna kirjoitti 10.12.2011 - 07:23
Ihana ohje, tulee varmasti kokeiluun. Ja jos onnistuvat, läheiset saavat joulukukkasen sijaan näitä. Kiitos!
Pullahiiri kirjoitti 10.12.2011 - 22:11
Essuliini: Tosiaan, ei kummoisia raaka-aineita. Kiitos joulukalenterikommentistasi! Toivottavasti täältä lukijat löytävät lahjaideoita sekä herkkureseptejä joulunajan leivontaan.
Johanna: Ei sitten muuta kuin hommiin :o) Itse tehdyt lahjat ovat kyllä parhaita ja lämmittävät mieltä enemmän kuin kaupan valmiit muistamiset. Toki niilläkin on paikkansa...
Karoliina kirjoitti 14.12.2011 - 14:37
Hei,

Ensinnä kiitos ihanista resepteistä ja ohjeista. Muutamaa on jo ehditty kokeilemaan, ja useita on "jonossa". Tänään piti kokeilla vaahtokarkkireseptiä, mutta täältä Vihdistä en panimosokeria löytänyt, ja kysyessä Citymarketin myyjä ilmoitti että panimosokerin valmistus on lopetettu... Olisiko syytä kokeilla jostain kotipanimon erikoisliikkeestä vai alkaa metsästää jauhemuotoista glukoosia apteekeista? Sitä kerran kokeilleena ei nimittäin tunnu olevan ihan yksinkertainen juttu.
Pullahiiri kirjoitti 14.12.2011 - 15:40
Karoliina: Kiva, kun viitsit rustat kommentin. Soitinpa heti tuonne Viinitalo Melkkoon ja kyselin "hädissäni" ovatko tosiaan lopettaneet ko. tuotteen valmistuksen. Sain vastaukseksi, että edelleen tuotetta on tarjolla hyvin varustetuissa ruokakaupoissa. Voi olla, että joku liike ei ole ottanut tuotetta valikoimiinsa, mutta valmistusta ei ole lopetettu! Luulen, että kannattaa kokeilla vielä toista markettia tai suurempaa kauppaa, joita minäkin olen kommenteissani maininnut. Josko sieltä löytyisi. Toki varmasti tuotetta löytyy myös erikoisliikkeistä, apteekista en tiedä. Hyvä, että saatiin asia oikaistua!
karoliina kirjoitti 14.12.2011 - 22:54
Kiitos valoa nopeammasta vastauksesta! Voi hyvin olla, ettei marketin myyjä ollut ihan kartalla asiasta, sillä itsekin törmäsin panimotuotteita myyvien verkkokauppojen sivuilla panimosokeriin, ihan 25 kilon säkeissä... Hieman googlailemalla alkoi näyttää siltä, että dekstroosi eli rypälesokeri on glukoosia. Sitä meidänkin marketissa oli tarjolla, ilmeisesti urheileville ihmisille. Voisin kokeilla sillä, jos en Helsinkiin asti pääse.
Pullahiiri kirjoitti 15.12.2011 - 00:28
Karoliina: Minäkin kerkesin jo säikähtämään, että voiko olla niin, että noin hyvä tuote poistuu markkinoita. Varsinkin kun nyt minullakin on blogissa muutamia reseptejä joihin juuri tuota panimosokeria olen käyttänyt! Hyvä, juttu että asia ei ollut niin :o) Toivotaan, että löydät panimosokeriakin jossain vaiheessa tai kokeile sitten tuota rypälesokeria. Mukavia makeishetkiä sinulle!
Liisa kirjoitti 16.12.2011 - 11:56
Onko kokemusta miten teen vegaanisen version vaahtokarkeista :)??
Pullahiiri kirjoitti 16.12.2011 - 17:22
Liisa: Minulla ei ole kokemusta vegaaniversiosta! Jos kokeilen, niin laitan kyllä reseptin jakoon. Ja jos sinä kokeilet, niin laita ihmeessä resepti minulle :o)
Herkkupeppu kirjoitti 23.12.2011 - 06:34
Ihania namuja sulla taas blogi täynnä <3

Mä tein nyt toisen kerran vaahtiksia, mutta en tajua miten te saatte suljettua noi tiiviiseen astiaan, kun itellä ne vielä yön pöydällä kannetta seisseenä vettyvät kun siirtää ne tiiviiseen astiaan. Eli siis se pinta sulaa ja karkit on limasia :P Hölmöö.
Pullahiiri kirjoitti 23.12.2011 - 10:25
Herkkupeppu: No, mikähän siinä nyt sitten on? Meillä nuo ei kyllä kauan säilyneet :o) joten kokemuksen äänellä en voi puhua. Jos niitä ei laita tiiviiseen astiaan, niin pinta kuivuu, niin kuin pussitetuissa vaahtokarkeissakin. Pyörittelitko ne maissitärkkelyksen ja tomusokerin sekoituksessa vai vain tomusokerissa?
Piia kirjoitti 23.12.2011 - 18:50
Mä tein näitä myös tänään ja olin jo päivällä ihan innoissani että nyt onnistuivat loistavasti! Nyt kun hetki sitten avasin rasian, oli sisällä vain limasia vaahtokarkkeja :( Ihan tein ohjeen mukaan, päällä oli tomusokeria ja maissitärkkelystä samassa suhteessa, mutta eipä ole enää kun on johonkin sulanut...
Pullahiiri kirjoitti 23.12.2011 - 23:44
Voi ei! Missäköhän nyt on vika?? Niiden tosiaan kannattaa antaa hetki kuivahtaa ilman tiivistä rasiaa. Kannattaa nyt sitten pyöritellä uudelleen samanlaisessa maissitärkkelys-tomusokeriseoksessa ja antaa olla hetken aikaa ilmavasti, kuivuen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();