11.12.2011 - 00:01

Tämän päivän luukusta paljastuu resepti vadelmamarmeladeihin! Ensimmäistä kertaa tein itse marmeladeja! Se on aina jäänyt, kun tarveaineita pitää hakea apteekista, eikä siellä tule usein asioitua. Nyt kuitenkin muistelin, että jossain ulkomaalaisessa blogissa nähneeni vilaukselta marmeladeja, jotka oli tehty ihan vaan hillosokerilla. En tiennyt onko meidän hillosokeri aivan vastaavaa kuin ulkomailla, joten muistin kaapissani olevan hillo-marmeladisokeria. Päätin kehitellä siitä reseptin ja kokeilla onnistuuko. Ja onnistui!  Näiden marmeladien ainekset löytyvät kaikki siis ihan tavallisista ruokakaupoista ja taas kerran tämä on niin helppo resepti :o)




Vadelmamarmeladit

(noin 20-25 palaa)

 

5 dl metsävadelmia (pakasteena)

1 1/2 dl vettä

3 1/2 dl hillo-marmeladisokeria

erikoishienoa sokeria/tomusokeria

 

Mittaa kattilaan vesi ja (pakaste)vadelmat. Annan kiehahtaa ha kaada siivilään. Siivilöi mehu ja painele vadelmat siivilän läpi, niin etteivät siemenet päädy marmeladeihin. Kaada mehu sekä paseerattu vadelma takaisin kattilaan ja lisää hillo-marmeladisokeri sekaan. Anna kiehua, kunnes seos sakenee hieman (noin 15-20 minuuttia). Kaada seos  kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle noin 10x15 cm rasiaan. Anna jähmettyä. Nosta hyytynyt marmeladi pois rasiasta ja leikkaa paloiksi. Kierittele marmeladit joko erikoishienossa sokerissa tai tomusokerissa.


Tässä vielä leikkauskuvaa marmeladeista

 


Minun mielestäni marmeladien vadelmainen maku voimistui seuraavaan päivää odotellessa.

Näissä maistuu ihanasti kotimaiset kesäisen metsän vadelmat!


Jenna kirjoitti 11.12.2011 - 00:12
nam, näyttääpä herkullisilta! olenkin etsiskellyt juuri tämänkaltaista reseptiä ja ilokseni se sinulta löytyi :) toimiikohan muillakin marjoilla, tai esimerkiksi valmiilla hedelmäsoseilla? :D
Pullahiiri kirjoitti 11.12.2011 - 00:25
Jenna: Hienoa, että etsimäsi resepti löytyi täältä! Toimii varmasti muillakin marjoilla, mutta itse olen tehnyt vain noilla metsävadelmilla. Ehkä tuota nesteenmäärää pitää hieman miettiä joidenkin marjojen kohdalla (esim. soseutettu mansikka) tai jos valmiita hedelmäsoseita käyttäisi. Jos satut kokeilemaan, niin tulehan kertomaan kokemukset siitä. Minäkin voin tänne viestiä laittaa, jos kerkeän kokeilemaan.
Jenna kirjoitti 11.12.2011 - 00:43
minäpä testaan ja tulen kertomaan sitten miten kävi! :)
Anskuli kirjoitti 11.12.2011 - 12:09
ihana saada tälläinen "tavallinen" resepti mihin ei mitään erikoisaineita tarvitse :)
Minuaki kiinnostaa et onnistuisko tää muilla marjoilla tai soseilla, meillä kun mies ei tykkää vadelman mausta... :)
Tinuski kirjoitti 11.12.2011 - 12:39
Onpa helpon kuuloinen ohje ja näyttää suussa sulavalta. Kunhan joskus olisi ylimääräistä aikaa, tuota voisi hyvinkin kokeilla :)
Pullahiiri kirjoitti 11.12.2011 - 12:40
Jenna: Hienoa! Odottelen kommettiasi :o)
Anskuli: Katsotaan, josko Jenna kerkeäisi pikaisesti kokeilemaan ja kertomaan meille kokeen tulokset :o) Usein ihmiset eivät pidä vadelman siemenistä, joita tähän ei tule, koska ne paseerataan pois. Jos kuitenkin on ihan mausta kyse, niin tosiaan kokeile vaikka mustikoilla tai herukoilla. Niillä luulisin onnistuvan ainakin. Mansikkaa hieman miettisin, koska mansikan raikas maku minun mielestäni kärsii keitettäessä.
laura kirjoitti 11.12.2011 - 14:27
Voi tiedätkö, nyt täytyy kyllä minunkin kokeilla marmeladeja, kun näin hieno ohje löytyi! Olen kerran kokeillut tehdä marmeladia apteekin agaragarista, enkä onnistunut, enkä ole sen koommin uskaltanut yrittää uudelleen, mutta nyt täytyy kyllä yrittää. Kiitos ihanassta joulukalenteristais muutenkin, paljon ihania ideoita!
Eija kirjoitti 11.12.2011 - 20:43
Mie joskus tein agaragarilla pihjalanmarjoista. Tein niitä jouluks ja jostain syystä niitä oli vielä elokuussa jälellä, yleensä kaikki haihtuu kaapista hyvin pian. Hyvin ne säilyvät, loput piti väkipakolla syödä, kun tuo pihjalanmarja ei ihan suosikkeihin kuulu.
Anu/Makeaahyvää kirjoitti 11.12.2011 - 20:45
Ihanan helppo ohje! Tällä ohjeella on minunkin pakko kokeilla, kun olen aristellut agaragaria. Kiitos :)
Pullahiiri kirjoitti 12.12.2011 - 11:42
Eija: Mikäs siinä nyt niin oli, että säilyivät kuukaudesta toiseen... Olivatko happamia, niin kuin kettu sanoo pihlajanmarjoista? :)
Anu: Kokeile vaan. Tämä oli todella helppoa!
Pullahiiri kirjoitti 12.12.2011 - 11:43
Laura: Tämä on helppo ohje, eikä mitään ihmeellistä vaadita.
Jos marmeladin pintaan muuten kerääntyy hieman vaahtoa, niin voit lusikalla nostella sen pois tai antaa olla. Sokerin alle jää kaikki piiloon :o)
Tia kirjoitti 12.12.2011 - 15:49
Hyvän makuisia ja todella helppoja tehdä! Hyvä lahjaidea jouluksi... :)
Misty kirjoitti 12.12.2011 - 15:52
Kiitos ohjeesta! Tein heti eilen ja pienten alkukommellusten jälkeen sain marmelaadia aikaseksi. Kannattaako karkkeja säilyttää sokeroinnin jälkeen huoneenlämmössä? Laitoin, hölmö minä, ne jääkaappiin ja aamulla kaikki sokeri oli sulanut pinnalta pois. Jääkaappi oli varmaankin antanut niin paljon kosteutta.
Pullahiiri kirjoitti 12.12.2011 - 18:29
Tia ja Misty: Kiva, että olette reseptiä kokeilleet! Tosiaan itse ainakin säilytin/säilytän ihan huoneenlämmössä eivätkä ole menneet miksikään. Tosiaan tuo jääkaapin kosteus varmaan vaikuttaa sokerointiin.
Tia kirjoitti 12.12.2011 - 20:52
Itse ajattelin suvun vanhimmalle tehdä joululahjaksi, kun marmelaadista niin tykkää. Nyt on jäähtymistä ja leikkaamista vaille valmista, mutta jostain haiskahti palanut, mutta saattoi olla jostain muustakin kattilasta kun tein kaikkea muutakin samaan aikaan. Mutta kiitokset hyvästä ohjeesta. Varmasti tulee käytetyksi. Appelsiinistä ajattelin kokeilla tässä vielä ennen joulua.
Misty kirjoitti 12.12.2011 - 21:25
Mahtaakohan tilanne olla enää pelastettavissa? Jätin hassu ne vielä työpäiväksi jääkaappiin ja iltapäivällä paloista oli valunut sokerilientä aluselle. Nyt onnettomat ovat huoneenlämmössä, mutta päiväkodin tädeille leivoin jo hätäisesti kakut, koska vadelmaherkut tuskit ovat huomenna edustuskunnossa. Täytyy yrittää sinnikkäästi loppuviikosta uudelleen.
Pullahiiri kirjoitti 12.12.2011 - 21:54
Tia: Älä nyt mitään siellä polttele... Hyvä, että ohje tuli käyttöön :o)
Misty: Voi ei! Itse ehkä nostaisin ne ihan hetkeksi talouspaperin päälle (ei kuitenkaan, jos ne tuntuvat tarttuvan kiinni) ja kierittelisin uudelleen sokerissa (erikoishienossa tai hienossa sokerissa). Tomusokeri sulaa pintaan heti, jos on yhtään kosteaa, mutta tuo hienosokeri voisi auttaa... Tämä näin äkkiseltään tuli mieleeni. Pinta kannattaa kuitenkin kevyesti pyyhkäistä paperiin. Minulla on vieläkin noita tuossa kulhossa keittiönpöydällä muutamia ja näin huoneenlämmössä ovat hyvin säilyneet. Pinta muuttuu "rapeaksi" niin kuin marmeladien kuuluukin minun mielestäni.
anskusiili kirjoitti 13.12.2011 - 00:44
Kiitos ohjeesta, joka tuli mainioon saumaan! Ajattelin tehdä ukilleni marmeladeja joululahjaksi, ja tässä ohjeessa ei tarvita agar-agaria. : )
:) kirjoitti 13.12.2011 - 13:27
Kuinka kauan nuo säilyvät? Ja missä niitä pitää säilyttää? Jääkaapissa vaiko huoneenlämmössä?
~anna kirjoitti 14.12.2011 - 14:20
Moi! Paljonko sanoisit tuota mehu/marjasosetta olevan ennen sokerin lisäämistä (deseissä)? Jos teen esim. valmiista hedelmä/marjasoseesta, onko n. 3dl sopiva määrä?
Pullahiiri kirjoitti 14.12.2011 - 15:32
anskusiili: Hieno homma! Uskon ukin yllättyvän positiivisesti!
:) Itse säilytän ihan huoneenlämmössä kulhossa. Pinta hieman kuivahtaa, mutta niin minun mielestäni kuuluukin :o)
anna: En kyllä nyt mitannut yhtään. Voisin kuvitella, että tuo 3 dl olisi aika lähellä! Jos innostut kokeilemaan, niin kerro kuinka kävi :o)
Heidi kirjoitti 14.12.2011 - 17:54
Moi! Itse olen myös haaveillut tekeväni itse marmeladeja, mutta jotenkin se agar-agarin ostaminen apteekista niin hommaon jäänyt sikseen. Eikö niissä sitten ollenkaan tarvita sitä agaria? Kiitos ohjeesta.
Pullahiiri kirjoitti 14.12.2011 - 19:13
Heidi: Tosiaan tässä reseptissä sitä agar-agaria ei tarvita vaan tuo hillo-marmeladisokerin sisältämä pektiini hyydyttää marmeladin.
Mari kirjoitti 17.12.2011 - 23:37
Kokeilin ihan huvikseen ja onnistui! Sisäinen kodin hengetär herää eloon :). Jos haluaa oikein kauniita täytyy tosin olla todella tarkka. Jos haluaisi antaa lahjaksi, niin mihinköhän astiaan sitä ne laittaisi? Mariskooli olisi hienon näyttävä sellofaaniin paketoituna, mutta en raaskitte ostaa jokaiselle aitoa Iittalaa!
Pullahiiri kirjoitti 17.12.2011 - 23:54
Mari: Voi kun mukava kuulla onnistuneesta marmeladin valmistus kokemuksesta :o) Ei muuta kuin sisäisen hengettären kanssa uusia haasteista kohti! Miten olisi jokin muu lasinen kulho? Kauniita löytää ihan muutamalla eurollakin. Myös kauniit läpinäkyvät pussit sopivat, jos lahjana haluat marmeladit antaa. Tai pakkaa kauniille lautaselle ja sellofaani ympärille ja vaikka kaunis joulukoriste rusetin oheen! Tässä näin nopsaan mieleeni tulleet paketointivinkit!
Erika kirjoitti 20.12.2011 - 20:03
Kauan tuon pitää antaa jähmettyä ennen kun voi leikata paloiksi? :)
Pullahiiri kirjoitti 20.12.2011 - 20:05
Erika: Mielestäni tuossa ei mennyt kovinkaan kauan, mutta ihan tarkkaa aikaa en osaa sanoa. Kyllä sen huomaa marmeladin pinnasta. Oikeastaan liikaa ei voi jähmettää eli mitään vahinkoa ei tapahdu vaikka et heti hyytymisen jälkeen leikkaisikaan paloiksi.
Annukka kirjoitti 11.02.2012 - 19:54
Nämä näyttävät tosi herkullisille. Ystävänpäiväksi sydämmenmuotoiset voisivat olla kivoja : D
Pullahiiri kirjoitti 12.02.2012 - 11:25
Annukka: Kuulostaa hyvältä ystävänpäiväidealta!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();