|
15.12.2011 - 00:01
Kaksi vuotta sitten tein kehon tädille ja sedälle keksimixit Bakerellan vinkistä. Tällaiset purkkilahjat ovat ihan selvässä kasvussa itse tehtyjen lahjojen joukossa. Tänä vuonna päätin purkittaa joulukalenteriin piparminttumuffinssiainekset.
Piparminttumuffinssit -
sekoitus
2 dl ruokokidesokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa 2 tl vaniljasokeria 3/4 dl kaakaojauhetta 6-7 piparminttutikkua rouhittuna
Ota noin 5 dl purkki. Tarkista, että purkki on puhdas ja kuiva. Laita purkin pohjalle ruokokidesokeri (voit käyttää myös tavallista kidesokeria). Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Kaada jauhoseos sokerin päälle. Mittaa vehnäjauhojen päälle kaakaojauhe ja sen päälle rouhitut piparminttutikut. Laita purkin kansi kiinni ja koristele haluamallasi tavalla. Ohje purkin mukaan: Sekoita keskenään 2 kananmunaa, 1 dl maitoa sekä 1/2 dl öljyä. Kaada purkin sisältö kulhoon ja kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jaa noin 12 muffinssivuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Itse paistoin oman erän muffinsseja kolmessa erikokoisessa vuoassa. Paistoin 6 miniä, 6 keskikokoista sekä 4 isoa muffinssia. Alla olevissa kuvissa ei nuo koko erot juuri näy, kun kuva on otettu keskikokoisista muffinsseista.
Itse tein vielä muffinsseille kuorrutteen maustamalla kermavaahtoa tomusokerilla ja muutamalla tipalla piparminttuöljyä. Pursotin kermavaahdon muffinssien päälle. Koristeeksi sulatin tummaasuklaata 4 palaa ja lisäsin siihen noin 1/4 dl kermaa. Sekoitin kerman ja sulan suklaan keskenään ja kaadoin pieneen pakastepussiin. Leikkasin pussista kulman auki ja pursottelin kermavaahtopursotusten päälle. Lopuksi ripottelin vielä piparminttutikkurouhetta suklaan päälle.
Kuorrutteeksi sopisi hyvin myös suklaaganache, vaikka piparmintulla maustettuna. Niin, ja sopiihan nämä syötäväksi kokonaan ilman kuorrutustakin :o)
Vinkiksi vielä, että nuo piparminttukepit voi vaihtaa vaikka suklaa/minttutryffelirouheeseen tai pähkinöihin. Ihan mitä mieleen tulee. Kokeiltuna ei ole kuin tuo yllä oleva resepti, joten jos reseptiä lähtee paljon soveltamaan, niin suosittelen kokeilemaan yhden erän ensin ennen purkitusta. Myös purkkia täyttäessä tulee olla tarkka mitoissa, jotta ainesmäärät menevät oikein. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Lisäys 22.12.2011: Ostin tässä monia erilaisia purkkeja tällaisia reseptisekoituksia varten. Kaikki olivat myyjän ilmoittaman tilavuuden mukaisesti 0.5 litrasia. Kuitenkin kansi oli joissain sisäänpäin painuva, jolloin tilavuus ei riitä. Kannattaa ennen täyttöä mitata purkin tilavuus, jotta ei käy niin kuin minulle... Purkin tilavuus saa olla hieman puolta litraa suurempi, jotta murskatut karkkikepit, pähkinät tai vaikka suklaat vielä mahtuvat. Yksi lahjaksi tarkoitettu purkin sisältö on nyt kotiuunissa paistumassa, kun ei kansi mahtunutkaan kiinni - suosittelen siis purkin tilavuuden mittaamista ennakkoon.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Outi: Suklaapiparit kuulostavat oikein herkkulahjoilta! Mietin, että ei tämä ole ruma sekoitettunakaan, että periaatteessa tuollaisen voi pakata vaikka läpinäkyvään pussiin ja siihen kaunis etiketti päälle. Sujautat vaan sen kirjekuoreen ja postin kuljetettavaksi.
TaikaKokki: Nämä ovat kivoja lahjaidoita ja muunneltavissa moneksi :o)
Tällainen purkki vaikkapa tarhan tädille on hauska idea! Ja tässä on upeat väritkin!
Muistatko mistä olet löytänyt purkin tuollaisella liitutauluetiketillä? Vai oletko maalannut liitutaulumaalilla kartonkia tms.? Etiketti kruunaa lahjan =)
Mukavaa joulunodotusta!
Yksi tikku painaa noin 10g. Toki voi laittaa enemmänkin, riippuen kuinka paljon makua haluaa. Se pitää myös sanoa, että nuoo karkit "katoavat" eli sulavat paistettaessa, joten värillisiksi rakeiksi ne eivät muffinssiin jää.
Ocelan: Ilman muuta ota vinkki käyttöön. Toki purkit voi täyttää vaikka millä sekoitettavalla ohjeella. Myös esimerkiksi kahvikakun voisi tehdä samaan malliin - lisävinkiksi :o)
Revonpiha: Tosiaan näihin voi kasata minkä tahansa reseptin ainekset, mutta tärkeintä on että resepti on helppo valmistaa eikä vaadi sen suurempaa työtä saajalta. Näin joulun aikaan, kun vielä herkkuja tulee ovista ja ikkunoista, niin tämä on mukava, kun voi leipoa vaikka uutena vuotena :o)
Satu: Nuo tikut kyllä sulavat olemattomiksi muffinseissa, mutta totta on, ettei tuollaisia suuria kökköjä halua edes leivottaessa sinne muffinsseihin laittaa. Hyvä paikkaus nuo m&m karkit. Toimivat ihan varmasti ja näyttävät värikkäiltä! Ihan näen silmissäni leipurin paiskomassa karamelleja vasaralla keittiönpöydällä. Sopisi hyvin johonkin mainokseen :o) mistä muuten löysit polka-karkkeja, kun itse olen niitä metsästänyt. Nyt en enää tarvitse ja se miksi en tarvitse paljastuu huomisen luukusta - vinkkiä jo hieman etukäteen...