|
16.01.2012 - 10:24
Vietimme eilen ihan pienessä piirissä minun syntymäpäiviäni. Koska minulla ei ollut aikaa tehdä voileipäkakkua ja vieraita tuli kylään suhteellisen vähän, päätin korvata voileipäkakun tällä kertaa näillä nopeilla cocktailpaloilla.
Cocktailpalat (kinkku)
1 pkt Ruispaahtoleipää 200 g palvikinkkusiivuja 200 g ruohosipulituorejuustoa 150 g ranskankermaa maustekurkkua (maunmukaan) mustapippuria (persiljaa tai ruohosipulia) Laita kaikki ainekset leipiä lukuun ottamatta monitoimikoneeseen (leikkuriterällä). Voit itse säädellä ainesten pilkkoutumista. Jos haluat täysin tahnamaisen, niin sitä kauemmin pyöritä massaa monitoimikoneessa. Ota pyöreällä muotilla (myös pursotinterän pyöreä pää käy tähän) leivästä paloja. Laita massa pursotinpussiin ja pursota jokaisen leipänapin päälle sopiva määrä tahnaa. Koristele esimerkiksi persiljalla tai ruohosipulilla.
Itse käytän tätä tahnaa ihan voileivän levitteenäkin.
Sofie kirjoitti 19.01.2012 - 15:17
Herkullista ja helppoa! Pari asiaa pitää kuitenkin kysyä; eikö leipiä tarvitse kostuttaa erikseen etteivät jää kuiviksi? :) Hieman hämäsi tuo "pursotinterän pyöreä pää", tulee mieleen että leipäset ovat pikkurillin kokoisia :P Tällaisia pohdiskelin ja ihmettelin.
Pullahiiri kirjoitti 19.01.2012 - 16:27
Sofie: Kiitos lisäkysymyksistä. Tosiaan otin purostinterällä noita leipäpaloja ja ne tosiaan oli noin 3,5 cm halkaisijaltaan. En kostuttanut niitä mitenkään. Voileipäkakuissa leivät toki kostutan, mutta näissä mielestäni ei tarvitse, koska ovat suupaloja ja en kostuta tavallisiakaan leipiä tällä levitteellä syödessäni. Tein nämä juuri ennen tarjoiluja, joten leivät eivät kerenneet kauan kuivahtaa.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |