22.01.2012 - 16:28

Olen vasta nyt muutaman vuoden ajan osannut arvostaan Snickers-patukan makua. Nuorempana ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen suklaapatukka on suunniteltu. Eräänä päivänä päätin kokeilla piirakkaa, joka jäljittelee tuota suklaapatukkaa. Lisäksi tähän postaukseen liitän tunnustuksen jonka jo jonkin aika sitten sain Hannerikan blogista.


 

 

Kinuski-suolapähkinäpiirakka

"snickers-piirakka"


120 g voita

2 1/2 dl sokeria

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

150 g ranskankermaa


Päälle

2 1/2 dl suolapähkinöitä

1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa

200 g maitosuklaata

(1/3 dl kermaa)


Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.

Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä.

Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.

 

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä vielä tunnustuspuoleen :o)

 


                                                 Ideana on vastata samoihin kysymyksiin kuin edeltäjä.

                                                            Tässä siis minun vastaukseni:

                                           1. Lempiväri: Taitaa nykyisin olla keväiset pastellinsävyt.
                                           2. Lempieläin: Sanoisin koira tai apina :o)
                                           3. Lempinumero: Eipä ole mitään tiettyä numeroa.
                                           4. Paras alkoholiton juoma: Cola, joko Cokis tai Pepsi.
                                           5. Facebook tai Twitter: Facebook
                                           6. Intohimosi: Leipominen, joka varmaan täällä blogissakin näkyy.
                                           7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen ehdottomasti!
                                           8. Mieleisin kuvio tai muoto: Pyöreä :o)
                                           9. Paras päivä viikossa: Kaikki päivät käyvät.
                                           10. Lempikukka: Gerberat ja tulppaanit


                     Tunnustus olisi tarkoitus antaa myös eteenpäin, mutta tällä kertaa olen kiitollinen

                         saamastani tunnustuksesta, jatkamatta sitä eteenpäin.

 

Johanna kirjoitti 25.01.2012 - 16:50
Onpas herkullisen näköinen ja varmasti myös makuinen=)
Outi kirjoitti 25.01.2012 - 16:53
Epäreilua, että kaikki ihana on niiiiiin epäterveellistä ja ottaa heti kylkeen kiinni. :) Miksi liikunnasta ei tehdä näin houkuttelevia blogeja, että heti tekisi mieli lähteä kokeilemaan. ;-)
Tarja kirjoitti 25.01.2012 - 19:18
Nam nam taasen ! Hih olen kyllä samaa mieltä että kii jää.... vatsapömppään jää kuin liimalla ;)
Nisunassu kirjoitti 25.01.2012 - 19:49
Nam nam! Täytyypä kokeilla joskus, mä oon aina ollut Snickersin ystävä :)
Katarina kirjoitti 26.01.2012 - 03:09
Herkullisen näköinen ja varmaan hyvänmakuinen myös :)
Hönttä kirjoitti 26.01.2012 - 09:06
Auts, taitaa mennä namilakko nurin nyt ;D
Pullahiiri kirjoitti 26.01.2012 - 11:10
Johanna ja Katarina: Kyllä oli herkkua :o)
Outi ja Tarja: Itselläni ihan sama ongelma... Mutta kun leipominen on niiin mukavaa!
Nisunassu: Ei muuta kuin kokeilemaan!
Hönttä: Se ei kyllä ole blogin tarkoitus :o) Toisaalta tämä ei ole namia (=karkkia). Mutta jos kyseessä on herkkulakko, niin ymmärrän vaikeuden :o)
Marianne kirjoitti 26.01.2012 - 15:08
Nam! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla! Varmasti myös kylmä vaniljajäätelö sopis kaveriksi :P
Pullahiiri kirjoitti 27.01.2012 - 12:58
Marianne: Varmasti sopisikin lämpimän piirakan kanssa. Piirakkaahan voi syödä kyllä lämpimänäkin.
Jenna kirjoitti 27.01.2012 - 15:33
luin juuri hellapoliisin facebook-sivuilta, että sinulta ilmestyy kirja, eli onnea sen johdosta! mahtavaa, se täytyy heti käydä sitten hakemassa :)
Pullahiiri kirjoitti 28.01.2012 - 08:59
Jenna: Ai siellä oli asiasta juttua :o) Ihan totta tuo on kyllä!
Miia kirjoitti 28.01.2012 - 12:15
Missähän minulla mennyt vikaan.. Pohja uunissa ollut vaaditun ajan ja ostin vielä 20 cm vuuan niin sieltä se taikina vaan pursuaa ylitse??
Pullahiiri kirjoitti 28.01.2012 - 14:53
Miia: Kuulostaa nyt kyllä oudolta. Onko vuoka oikeasti 20 cm? Minulla tuo ei noussut edes reunojen ylälaidan lähelle vaan tuo oli noin 4-5 cm korkea. Reunat yleensä vuoassa paljon korkeammat. Onhan sinulla käytössä kakkuvuoka, johon voit pingottaa tuon leivinpaperin?
Pullahiiri kirjoitti 28.01.2012 - 14:56
Kävin nyt vielä tekstiin lisäämässä tuon irtopohjavuoan, kun se ei varmaan ihan tarkalleen tuosta tekstistä auennut.
Miia kirjoitti 28.01.2012 - 17:11
On 20 cm, piti vielä itekki mitata. Iloleipurin irtopohjavuoka ja laitoin sen leivinpaperinkin. Itekki sitä ihmettelin :) Piirakka kyllä maistuu aivan taivaaliselta!!!
Pullahiiri kirjoitti 29.01.2012 - 09:19
Miia: Hyvä, että sentään irtopohjavuoka. Ajattelin jo, että jos olet sen piirakkavuoalla paistanut, niin silloin sotku on varmasti ihan taattu. Kuulostaa kyllä jotenkin erilaiselle kuin tuo minun paistokokemukseni... Hyvä, että maku oli kohdallaan :o)
Heluna kirjoitti 29.01.2012 - 13:19
Namskis, tätä on pakko tehdä lähiaikoina, oon niin tykästynyt suolapähkinän ja suklaan liittoon! :)
Kermaruusu kirjoitti 30.01.2012 - 15:33
Tämä oli kyllä erittäin hyvää!
Pullahiiri kirjoitti 01.02.2012 - 16:35
Heluna: Ei muuta kuin kokeilemaan :o)
Kermaruusu: Mukava kuulla, että piirakka/kakku maistui!
Hepa kirjoitti 03.02.2012 - 13:45
Millaista valmista kinuskia? Käykö esim. jäätelön kanssa tarkoitettu kinuskikastike vai onko liian löysää?
Pullahiiri kirjoitti 03.02.2012 - 19:40
Hepa: Minä käytin valmiiksi kondensoitua maitoa, mutta sellainen paksumpi jätskikinuskikin käy hyvin. Jos on ihan löysää, niin valuu varmasti hieman kakkua leikatessa - jos se ei haittaa, niin käy hyvin :o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();