|
30.01.2012 - 08:03
Tässä se nyt on...
Olen nyt saanut viestejä ja kommentteja, että blogin lukijat ovat löytäneet internetistä tietoa tulevasta kirjastani. Sellainen on todellakin ilmestymässä kirjakauppoihin kuukauden sisällä. Osa kirjan resepteistä on blogista kerättyjä omia suosikkejani, mutta suurin osa on ihan uutta. Kirjassa on muoto- ja kerroskakuista vaihekuvat sekä -ohjeet siitä kuinka kakut kasataan. Myös koristeosio on koottu vaihekuvallisista ohjeista. Lisäksi kirjassa on paljon erilaisia kakkuohjeita täytekakuista paistettaviin juustokakkuihin ja hyydykekakkujen kautta kahvikakkuihin. Lisäksi kirjaan on kerätty oma erityisleivontaosio, jonka toivon auttavan kotileipureita erityisruokavalion kakkujen teossa. Erityisruokavalio-osiossa on kakkuja kahvikakuista muotokakkuihin. Lisätietoja kirjasta löytyy täältä!
Kirjanjulkaisun yhteydessä käyn kierroksella Suomalaisen kirjakaupan myymälöissä maaliskuussa, joten tervetuloa kauppohin minua moikkaamaan. Kirjakaupoissa kerron kirjasta sekä vastaan leivontaan ja kakkujen koristeluun liittyviin kysymyksiin. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan valmistan ja opastan koristeiden tekemisessä. Takemmat aikataulut ja myymälät ilmoitan blogissani myöhemmin!
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Nettikaupoista kirjaa saa mitä ilmeisemmin jo varattua, kuten Kirsi olikin jo tehnyt. Reipasta toimintaa Kirsi :o)
Tiedätkö mahtaako mikkään nettikappa myydä sitä ulkomaille...? pakkohan mun on tämä saada!!!
Emmi: Sinähän olit aikaisessa vaiheessa lehteä päässyt lukemaan :o)
Heidi/Heidi´s dream cake: Luulen, että ulkomaillekin lähetys onnistuu, jonkin kaupan kautta. Selvittelen asiaa ja laitan sinulle asiasta viestiä!