|
15.02.2012 - 15:48
Meilä vietettiin viime viikonloppuna 9v. pojan syntymäpäiviä. Oli mukava huomata, miten vuosi vuodelta tuo juhlien järkkääminen helpottuu. Lapset tietävät itse mitä tarjoiluja haluavat ja osaavat jo niiden tekemisessä auttaakin. Lisäksi myös synttärijuhlien ohjelma oli pojan suunnittelema, jopa aarteen etsintä oli pojan omaa käsialaa vihjeiden osalta.
Tässä pojan toiveet täytettyinä tarjoiluiden osalta
Kinkkukierteet / juustokierteet (lihaton)
Coctailtikut kahden vanhimman lapsen tekeminä
Varmasti lähes jokaisessa perheessä mokkapaloilla on suosikin maine. Tällä reseptillä saat aikaiseksi makoisat ja mehevät mokkapalat.
Pullakakku eli Bostonkakku Pulla on meillä ainakin juuri tämän synttärisankarin lempiherkku. Pullaa pitäisi varmasti aina olla tarjolla ja tuosta kai blogin nimikin on saanut alkunsa - pojan ehdottamana :o)
Lopuksi vielä... leffan katsomisen ja aarteenetsinnän jälkeen oli tarjolla jätskiannoksia omista suklaa- ja mansikkajätskeistä kera kastikkeiden, hillon, kermavaahdon, strösseleiden ja nonparellien...
Jäätelöannokset Suklaajäätelö maitosuklaasta tehtynä (ilman pähkinää) sekä mansikkajäätelö (resepti myöhemmin)
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Onnea kirjasta! Minä tilasin kirjan heti, kun se tuli. Aurinkoisia talvipäiviä sinulle ja perheellesi.
T: Pirjo Porvoosta
Meillä vietetään ensi viikolla pojan 8-v synttäreitä ja tästä saatiin kiva vinkki cocktail-tikkuihin. Meillä kun on aiemmin menty lihapulla/nakki, juustopala & rypälelinjalla ja minä olen siihen vaihtelua kaivannutkin. :)
Entäs onko sinulla ohjetta jossain täällä blogissa tuohon Bostonkakkuun tai olisiko sinulla aikaa sitä tänne lisäillä? :)
Tosi kauniita kuvia ja hyviä ohjeita sinulla on täällä muutenkin. :)