18.11.2006 - 20:18
Ystäväni tyttärellä oli tänään 4-vuotissynttärit, joihin toivottiin mansikkaista Barbie-kakkua. Minä pyynnöstä sellaisen tein lahjaksi. Tämä oli ensimmäinen ihan kakkupohjasta tekemäni, joten harjoittelukappale. Ja taas opin uutta...


(kuvassa jo hieman kuljetuksista "ränsistynyt" prinsessa)


Pohjana tavallinen sokerikakkutaikina. Ensimmäinen osa tehtynä kuivakakkuvuokaan ja sen päälle vielä pieneen yhden munan irtopohjavuokaan tehty kakku. Korkeutta olisi saanut olla hiukan lisää sekä päällä olevaa sokericremeä sen verran, että olisi saanut tasoitettua nuo päälle näkyvät kakkujen koko erot...

Kostutus vedellä

Sisällä mansikkatäyte:

3 liivatetta
2,5 dl flora vispiä
1,5 dl ranskankermaa
100g kuningatar tuorejuustoa
100g maustamatontatuorejuustoa
0,5dl sokeria
3tl vailjasokeria
Soseutettuja mansikoita pakkasesta

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa flora vispi vaahdoksi. Sulata mansikkasosetta hieman. Sekoita tuorejuustot, ranskankerma ja sokerit. Kuumenna tilkka vettä ja sulata hyvin puristetut liotetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana tuorejuusto-ranskankerma seokseen. Sekoita joukkoon mansikkasose sekä vispi-vaahto.

Edellisenä päivänä kasasin kelmutettuun kuivakakkuvuokaan siihen tekemäni kakun sekä täytteet kolmeen väliin. Täytettä jäi vielä, joten sitten tuon tänään tekemäni pikku kakun täytin niillä jämillä. Elmukelmutin barbien rinnoista alapäin ja myös hiukset, jotteivät ole tiellä vartaloa pursottaessani. Pursotus on tehty sokeri cremellä jonka ohje löytyy jo aikaisemmin tekemästäni pienestä charlotta-barbiekakusta.


"Mekko" jäi hieman matalaksi, mutta yritin pursotuksilla sitä sitten korjailla. Tosiaan, jos olisi ollut enemmän tuota sokericremeä, niin olisin nuo epätasaisuudet sillä korjaillut ennen pursotuksia.

Kuljetuksessa barbie kärsi hieman kuoppaisesta automatkasta, jolloin nukke pääsi hieman liikkumaan, mutta nukke jaksoi hyvin pysyä pystyssä siihen saakka kunnes kaikki pikkuiset syömärit olivat poistuneet pöydästä.
Alaston nukke kuitenkin lopulta väsyi ja kellahti jämäkakun päälle:o)



essuliini kirjoitti 11.09.2007 - 22:57
Hieno on kakku! Ja hauska toi tarina, ei barbi jaksanu juhlien loppuun saakka.. :D
Pullahiiri kirjoitti 12.09.2007 - 08:51
Essuliini: Barbilta jäi juhlat kesken:o) mutta niin taitaa väistämättä aina käydä, jossei laita barbia lasiin seisomaan kakun sisään.
Puma kirjoitti 11.09.2008 - 18:24
Mäkin tahtoisin tuollaisen kakun! :o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012.


Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();