25.03.2007 - 16:23
Miehelläni oli synttärit ja tein mansikkakakun kun sukulaiset tulivat kyläilemään (tai osa siis vielä tänään tulossa). Täytteenä on mansikkamoussea ja valkosuklaamoussea.



Tämän tekemisessä kävi jokin suuri erehdys tai jotain. Vispasin pursotusta varten 7,5 dl Flora vispiä, mutta se ei vispaantunut juuri mihinkään. Jäi sen verran löysäksi, vaikka kauan monitoimikoneessa annoin vispaantua, että lisäsin joukkoon hieman rahkaa. Vieläkin jäi niin löysäksi, ettei olisi voinut edes kuvitella pursottavansa... No, onneksi kaapissa oli yksi ylimääräinen kerma, jolla sain päälle pursotettua edes vähän. Sivuille sipasin sitä löysää vispi-rahkaseosta ja mantelilastuja. Onneksi sain paikattua tilanteen. Nyt vaan pitäisi keksiä tuolle kauheelle määrälle löysää vispi-rahkaseosta jotain käyttöä. Ehkäpä pari rahkapiirakkaa tai jotain.

Täytteet:

valkosuklaamousse:

130g valkosuklaata
2,5 dl kermaa
1/2 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä

Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa ja lisää koko ajan sekoittaen kermavaahdon joukkoon. Lisää sekaan maitorahka ja sokerit. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liotetut sekä puristetut liivatelehdet siihen. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivateseos muuhun ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Mansikkamousse:

2,5 dl kermaa
1/2prk maitorahkaa
300g mansikkasurvosta
1/2 -1 dl sokeria
4 liivatetta
 tilkka vettä

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon maitorahka ja sokeri. Kuumenna pieni määrä mansikkasurvosta mikrossa ja sulata liotetut ja puristetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkasurvoksen joukkoon ja lisää mansikkasurvos kerma-rahkaseokseen.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaa. Laita ensimmäinen pohja irtopohjavuokaan ja kostuta esim. appelsiinimehulla tai vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kaada valkosuklaamousse pohjan päälle ja laita päälle toinen kakkupohja. Kostuta taas ja  lisää mansikkamousse. Laita päälle vielä kolmaskakkupohja ja kostuta sekin päältä ihan kevyesti. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

Itse koristelin pakastemarjoilla (mansikoilla ja mustikoilla) ja hyytelösokerilla (2 dl marjamehua + 1dl hyytelösokeria kts. ohje paketin kyljestä) sekä pursottamalla kermaa.

 
Pauliina kirjoitti 25.03.2007 - 20:41
Ihanan herkullisen näköinen!

Mulle ei itselle ole koskaan käyny ton flora vispin kanssa niin ,etten saa sitä kovaksi, ystävälleni niin on käynyt pari kertaa ?!?
Oon kuitenkin huomannut sen, että jostain syystä sen saa paljon kovemmaksi vaahdoksi perinteisellä sähkövatkaimella kuin monitoimikoneella. Ihan kuin tavallisella saisi ilmaa sinne sekaan paljon paremmin,,, outo sepostus taas :)
Pullahiiri kirjoitti 25.03.2007 - 20:51
Pauliina: Voi olla tuo noinkin. Itse luulen, että se vaahtoutumattomuus johtuisi siitä, että mieheni haki ne aamulla kaupasta ja ehkäpä se kaupan kylmäkaappi ei ole niin kylmä kuin kotijääkaappi. Eli luulen, ettei olleet tarpeeksi kylmiä. Osaisiko joku blogikävijä sanoa omia kokemuksia tai sitten ihan faktatietoa??
jack bauer kirjoitti 26.03.2007 - 08:34
Lisäsitkö sokerin ennen kuin aloit vispaan, silloin se ei ainakaan tahdo vispautua
Pullahiiri kirjoitti 26.03.2007 - 09:07
Jack Bauer: En kerinnyt edes sokeria lisäämään...
vilijaana kirjoitti 26.03.2007 - 10:53
Herkullisen näköinen kakku!!=)

eipä ole flora vispin kanssa koskaan noin käynyt...vaikka vatkaan aina käsin ;)
tikkunekku kirjoitti 26.03.2007 - 14:03
Kakku on kyllä herkullisen näköinen, eikä todellakaan arvaisi, että sen kanssa on ollut epäonnea! En kyllä minäkään osaa sanoa, mikä vispin kanssa olisi ollut ongelmana. Itselläni huonoja kokemuksia ainoastaan Valion kevyt vispistä. Se vaahtoutui kyllä ihan hyvin ja pursottelin kakun reunoille, mutta jostain syystä se alkoi "sulaa" aika nopeasti ja valua alas, vaikka kakku oli kyllä jääkaapissa. Kaikenlaisia vastoinkäymisiä...
Sirkku kirjoitti 26.03.2007 - 16:00
Tosi nätti, ihana tuo pursotus tossa päällä!
Herkkusuu kirjoitti 26.03.2007 - 17:56
Tosi nätti kakku. Nuo mansikat näyttää tosi herkullisilta ja raikkaalta. Kiva nähdä välillä vähän erilaisia pursotuksia kakun päällä ja tuo on musta tosi kiva jota täytyy kokeilla.
Pullahiiri kirjoitti 26.03.2007 - 20:30
Kiitos positiivisista kommenteista! Tuosta pursotuksesta vielä - Nuo pakaste mansikat olivat niin suuria ja minulla sen verran vähän tuota kermaa, että ajattelin tehdä tuon pursotuksen noita mansikoita mukaillen. Jos kermaa olisi ollut enemmän olisi nuo pursotuksetkin voineet olla massiivisemmat. Toisaalta nuo marjat tulevat paremmin esille kakussa tällä pursotuksella.
Marenki kirjoitti 27.03.2007 - 09:26
Hei!
Ensimmäistä kertaa kommentoin täällä blogissa, käynyt olen joskus, on sellainen muistikuva. Mutta nyt katselin kaikki kakut ym ja kylläpä täällä oli hienoja luomuksia! Varsinkin se Martti-kakku osui silmään, pitää näyttää se 3-vuotiaalle pojalleni, joka on aivan Martti-hullu. Haluaisin linkittää sinut sivuilleni, sopiihan se?
Marenki kirjoitti 27.03.2007 - 09:28
Hei!
Ensimmäistä kertaa kommentoin täällä blogissa, käynyt olen joskus, on sellainen muistikuva. Mutta nyt katselin kaikki kakut ym ja kylläpä täällä oli hienoja luomuksia! Varsinkin se Martti-kakku osui silmään, pitää näyttää se 3-vuotiaalle pojalleni, joka on aivan Martti-hullu. Haluaisin linkittää sinut sivuilleni, sopiihan se?
Marenki kirjoitti 27.03.2007 - 09:29
Tuli viesti sitten kaksi kertaa, kun ensimmäinen kesti niin kausn, että ehdin painaa jo uudestaan kommentoi-nappia.:)
Pullahiiri kirjoitti 27.03.2007 - 11:25
Marenki: Kiitos! Saat toki linkittää sivuni. Tuo Martti-kakku on mielestäni parhaiten onnistunut noista maalauskakuista vaikka se ensimmäinen olikin:o) Makukin siinä oli kohdallaan...
Kirsi kirjoitti 27.03.2007 - 13:20
NAM, voi kun tuosta kuvasta vois ottaa palasen...
Suklaahiiri kirjoitti 27.03.2007 - 16:24
Upea kakku tuli ongelmista huolimatta :)

Mulla on kyllä käynyt monta kertaa ton Flora vispin kanssa samalla lailla ja silloin kun se alkaa lötkööntyä, niin tuntuu, että vatkaaminen suunnilleen pahentaa asiaa... Itse vatkaan sen aina sähkövatkaimella. Kylmyydestä en noilla kerroilla osaa sanoa, mutta luulisin sen olleen aina yhtäkylmää, kun omasta jääkaapistani olen sen ottanut.

Olen ainakin ollut huomaavinani sen ongelman, että jos vatkaa sekaisin kermaa ja Flora vispiä, niin silloin se helposti lötkööntyy. Mutta kyllä tosiaan olen pelkän Flora vispinkin saanut lötkööntymään useammankin kerran.
Pullahiiri kirjoitti 27.03.2007 - 20:07
Suklaahiiri: Minä en ole koskaan uskaltanut vatkata kermaa ja Flora Vispiä yhtä aikaa juuri tuossa pelossa, että ne eivät vispaannu, koska vatkausaika on eri. On myös se ero, ettei Flora Vispiä voi ylivatkata, mutta kerman voi.
Suklaahiiri kirjoitti 29.03.2007 - 17:39
Kun tein sitä pientä mansikkakakkua, niin täytyy myöntää, että koko ajan tutkailin ja mietin, kuinka tän Flora vispin kanssa tällä kertaa käy... Mutta vaahto oli nyt hyvää. :)

Mutta meitin juuri, että juhlia varten tarttee varata melkein tuplamäärä Flora vispiä, jos vaikka silloin vaahto sattuukin epäonnistumaan...
Pullahiiri kirjoitti 29.03.2007 - 20:50
Suklaahiiri: Kyllä mäkin varaan aina aika paljon tuota pursotusta varten ihan jo sen takia, että yleensä aina jää vähän puuttumaan :0).
Nykyään sitten varaan kauheesti ihan vaan varulta ja nyt tietty pitää pelätä hieman tuota vaahtoutumattomuutta.

Unileveriltä vastasivat, että mitä ilmeisimmin kyseessä oli laatuvirhe. Sain hyvityksen, joten kiitos heille siitä!!
TanjaK kirjoitti 04.04.2007 - 22:31
Ihania kakkuja sulla! Voi kun itekin sais hommattua digikameran niin voisi laitella omankin blogin pystyyn...

Mulla kävi kans vasta tuon flora vispin kanssa niin että en saanut siitä millään ilveellä kiinteää. Se vain jäi sellaiseksi löysäksi ja vaikka vatkasin ja vatkasin niin ei siitä tullut mitään. Ja ihan samalla tavalla oli säilytetty kuin aiemminkin. Liekkö joku valuvika jossain erässä? Kaksi samalla kertaa ostettua purkkia meni haaskiolle kun en niitä sitten osannu/uskaltanu mihinkään käyttää. Jos vaikka olivat jotenkin pilalla...

TanjaK
tikkunekku kirjoitti 05.04.2007 - 12:42
Pistänpä tänne vielä kiitokseni siitä appelsiini-valkosuklaatäytteen ohjeesta. Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää että on taivaallisen hyvää! Kiitos vinkistä, teen taatusti toisenkin kerran!
Pullahiiri kirjoitti 06.04.2007 - 11:21
Tikkunekku: Mukavaa jos maistui. Meillä se on ollut juhlissa todella suosittu!!
susan herkut kirjoitti 18.04.2007 - 21:34
kiva ohje =) Tuota voisinkin kokeilla.Mullakin oli kerran ongelmia vispin löysyyden kanssa.
Pullahiiri kirjoitti 19.04.2007 - 21:45
Susan herkut: Kylla kakku oli hyvän makuista, joten suosittelen kokeilemaan. Jännitän, kun viikonloppuna pitäisi kaksi täytekakkua tehdä (ja vieläpä kiireessä...)ja Flora Vispit odottavat jääkaapissa. Toivottavasti vispaantuvat, koska muuten en tiedä mitä tehdä!! Joudun koristelemaan kakut sellaiseen aikaan aamulla, ettei kauppakaan varmasti ole auki... Tai itse asiassa toinen kakku on täysin laktoositon, joten siihenhän vatkaan laktoosittoman kerman. Toivotaan, että se vatkautuu:o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJA JULKAISTAAN HELMIKUUSSA 2012. KAKKUKILPAILU ALKAA 15.2.2012.


Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();