04.04.2007 - 18:38
Mietin, että minkälaisia leivoksia tulisi, jos käyttäisin tuota jo aiemmin mainitsemaani pikkuleipätaikinaa. Tein alla olevalla ohjeella. Pikkuleivät ovat muuten niin hyviä, että olen jäänyt ihan koukkuu noihin hillosilmäisiin... Arvatkaa vaan montako taikinaa olen täällä pyöräytellyt viimeisen viikon aikana:o)


Ohje leivospohjiin:

250 g voita
150 g sokeria
1 muna
3 tl vaniljasokeria
360 g venhäjauhoja

Vatkaa hyvin rasva ja sokeri. Lisää vatkaten kanamuna joukkoon. Sekoita vielä kuivataineet ja taikina on valmis. Painele taikina muffinssivuokiin tai leivosvuokiin pohjalle ja reunoille. Paista n. 175 astetta 10-15 min. Tämä taikina pysyy hyvin muodossaan eli ei lähde "valumaan" uunissa ollessa. Minä käytin
Brunon Italian leivosvuokia.

Täytteenä on kermavaahtoa ja pakastevadelmia (omia, joten ei tarvinnut keittämistä/kuumentamista) sekä hieman sivelin
vadelmamarmeladia pohjalle. Päällä vadelmia ja mustikoita sekä
hyytelösokerista ja punaisesta mehusta tehty kiille.

Tuolla taikinaohjeella tein kokeeksi neljä leivosta ja kaksi pellillistä
pursotettavia pikkuleipiä. En osaa sanoa kuinka monta leivosta
tuosta taikinasta tuli, jos vaan niitä tekisi.


heidi kirjoitti 04.04.2007 - 22:16
Voi miten kauniita.Mä en ole koskaan uskaltanut väkertää leivoksia, kun kuvittelen että on hirmu hankaa. Mutta kyllä on niin kauniita, että pitäiskö uskaltaa yrittää =D
vilijaana kirjoitti 05.04.2007 - 10:23
Voi miten ihanan näköisiä!!=) ja tosi hieno kuva :)
Herkkusuu kirjoitti 05.04.2007 - 10:30
Ai että kun on herkullisen näköisiä. Menee kokeiltavien listalle.
aromi kirjoitti 05.04.2007 - 11:09
Ihanan näkösiä leivoksia. Noita vois kokeilla tässä joku kerta.
Pullahiiri kirjoitti 05.04.2007 - 14:19
Illalla näitä maisteltiin ja olivat todella hyviä. Mielestäni niin kuin koulun köksäntunnill atehdyt hiekkahentuset. Eikä kyllä tarvinnut kermavaahtoa ja marjoja ihmeellisempää täytettä:o)
Heta kirjoitti 05.04.2007 - 23:59
namnam.hyvän nälöisiä herkkuja taas täällä!
Ulla kirjoitti 06.04.2007 - 13:07
Oi onpas kyllä kauniita ja mehevän näköisiä, oikeita marjaleivoksia :)!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();